Turistina kotikaupungissa

Näin televisiouutisissa pienen pätkän pariskunnasta, joka oli varannut hotellin kotikaupungistaan Helsingistä ja vietti päivän ja illan ja vielä yöpyikin hotellissa vähän niin kuin turistit. 

Innostuin ideasta. Eikö Staycation sopisi meillekin? kyselin mieheltäni. Miksi emme mekin voisi viettää yhden kevättalvisen perjantain kiertelemällä kaupunkiamme turistien malliin? Ja kun olimme jo valmiiksi listanneet joukon asioita, joita pitäisi nähdä Helsingissä, oli helppo heittäytyä turistiksi omilla kotinurkilla.

Tosin huomasimme, että vaikka olimme varanneet kokonaisen päivän turistina oloon, emme siinä ihmeitä ehtineet tehdä!  Niinhän se meni äskeisenä Wienin-viikonloppunakin!

Vähän taidegallerioita, museoita, kahviloita, shoppailua, käynti Oopperassa, paljon joutilasta kuljeskelua ja rakennusten katselua kaupungin kaduilla ja aukioilla…

Etappi no 1: Hietalahden halli

Aamukahvin nautimme omassa keittiössämme Etu-Töölössä suunnitellen päivän ohjelmaa. Ja sitten vaatteet päälle ja katsomaan, miltä Hietalahden halli nykyään näyttää. Paikkahan on täynnä mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita! Nuorekas ja dynaaminen tunnelma, paljon väkeä. Tänne täytyy tulla uudelleen, kahville, lounaalle ja ostoksille! Erityisesti irto-oliivit, fetajuusto, pavut, dolmadekset, tahnat ja marinadit houkuttelevat meitä Super Kebabin tiskillä!

Etappi no 2: Sinebrychoffin taidemuseo.

Bulevardilla, Sinebrychoffin museossa on meneillään Ippolito Caffin Italian ja Orientin lumo -näyttely. Vuonna 1809 syntynyt taiteilija oli erikoistunut kaupunkinäkymiin ja maisemiin. Caffi oli myös seikkailija, joka reissasi Venetsian, Rooman ja  Napolin lisäksi Ateenassa ja muissa Orientin kaupungeissa, joiden näkymiä hän ikuisti maalauksiinsa ja piirustuksiinsa.

Eikä hän tyytynyt vain turistireitteihin, vaan ulotti retkensä paikkoihin, jotka eivät kuuluneet silloisen grand tourin kohteisiin.

Museon alakerrassa on grafiikan suuren mestarin, Giovanni Battista Piranesin (1720-78) hieno näyttely. Piranesin tuotantoon kuuluu yli tuhat grafiikantyötä. Esillä on yhteensä 16 grafiikanlehteä taidemuseon omista kokoelmista. Kannattaa pysähtyä hetkeksi katsomaan myös 3D-mallinnustekniikalla luotua videoprojisointia. Videosta on sanottu, että sen katsominen on kuin astuisi sisään Piranesin mieleen. Molemmat näyttelyt ovat esillä 27.5. saakka.

Etappi no 3: Galleria Anhava. 

Sitten Galleria Anhavalle, tällä kertaa katsomaan Tor Arnen maalauksia. Galleria Anhava, Bulevardin Contemporary ja Yrjönkadulla sijaitseva Forsblom ovat sunnuntaikävelyjemme vakikohteita. Taiteen ystävälle kaikki kolme tarjoavat aaina yllätyksiä ja ravitsevat mieltä.

Etappi no 4: Kahvila Ekberg. 

Kahvila Ekberg on keskellä päivää täynnä. Täällä pääsee kokemaan vanhanajan tyylikästä kahvilatunnelmaa, johon kuuluvat pöytiin palvelevat tarjoilijat, hienot marmoripöydät ja tuoreet, maukkaat leivonnaiset.

Lisäplussan annan vilkkaalle puheensorinalle, joka tässä kahvilassa kuullostaa erityisen hyvältä.

Etappi no 5: Konseptimyymälä Lokal.

Annankadulla taidegalleria ja konseptimyymälä Lokalissa näyttelyt vaihtuvat noin kerran kuussa. Kannattaa pistäytyä, sillä siellä on joka kerta jotakin kiinnostavaa, yllättävää, suomalaista taidetta, designiä ja käsitöitä.

Etappi no 6: Helsinki Contemporary. 

Vuorossa Helsinki Contemporary -galleria Bulevardilla. Rauha Mäkilän Ring a Ring o` Roses -näyttelyn värikkäistä ja elinvoimaisista maalauksissa Mäkilä käsittelee elämää lähietäisyydeltä – teemat nousevat arjen yksityisistä hetkistä. Näyttely on Mäkilän neljäs sooloesiintyminen Helsinki Contemporaryssä. Sattumalta olemme nähneet ne kaikki.

Etappi no 7: Stockmann.

Stockmannin tavaratalo oli aiemmin minulle paljon tärkeämpi kuin nykyään. Käyn siellä edelleen, mutta en niin usein kuin kiirevuosinani. Pieni shoppailukierros kerroksissa paljastaa, että tavaratalossa on meneillään isoja, lupaavia uudistuksia.

 

Etappi no 8: Akateeminen kirjakauppa.

Akateemisessa kirjakaupassa törmäämme tuttuun, jonka tapana on käydä ostamassa kirjakaupasta suosikkilehtensä Financial Times. Vaihdamme kuulumiset ja siirrymme selaamaan uutuuskirjoja. Mukaan tarttuu pari englanninkielistä elämäkertaa.

Etappi no 9: Hakaniemen halli. 

Turistipäiväämme kuului pieni raitiovaunuajelu. Hyppäämme ratikkaan Stockmannin edestä ja ajamme Hakaniemeen. Hakaniemen Hallin väistötilat ovat viihtyisät ja ruokaihmistä inspiroivat. Seuraamme kalan fileointia, teetämme pari avainta…Perinteisestä Juustopuodista ostamme voimakasmakuista Appenzelleriä ja mikkeliläisen Petri Sikstuksen valmistamaa Ilmeikäs Illusia-roquefortjuustoa.

 

Etappi no 10: Metroajelua.

Palaamme samalla lipulla takaisin keskustaan, mutta nyt metrolla, jota käytämme todella harvoin. Edellisestä metroajelustani taitaa olla enemmän kuin vuosi! Vaunu on kovin täynnä, tunnelma on leppoisan kansainvälinen, tuntuu kuin olisimme isommassakin kaupungissa.

Etappi no 11: Ateneum.

Muutamassa minuutissa olemme perillä rautatieasemalla ja hetken päästä  Ateneumissa. Etsimme Bagdadissa syntyneen, Helsingissä asuvan ja työskentelevän taiteilijan, Adel Abidin  kulttuurien kohtaamista ja ennakkoluuloja käsitteleviä Historiry Wipes -töitä. Koska ne ovat eri puolilla museota, tulee samalla katsotuksi myös Ateneumin kaikki näyttelysalit. Ateneum on kerta kaikkiaan upea museo!

Päälle juomme vahvat espressot museon kahvilassa ja lueskelemme pöydiltä löytämiämme edellisten näyttelyiden katalogeja.

Etappi no 12: Koti.

Olemme turistien tapaan uupuneita. Emme jaksakaan enää mennä elokuviin, vaikka aamulla sitä optimistisina suunnittelimme. Elokuvakin oli jo päätetty, mutta Lady Bird jää nyt toiseen kertaan.

Kävelemme Musiikkitalolle, poimimme mukaan ohjelmaesitteitä ja palaamme kotiin Töölöön.

Otamme lasilliset viiniä, lämmitämme edellispäiväistä  keittoa ja puhumme päivän elämyksistä.

Mitä tekisimme seuraavalla kerralla, parin viikon päästä? 

Olisikohan vuorossa Arkkitehtuuri- ja Designmuseo, Korkeavuorenkadun pienet puodit, Kaivopuisto ja Punavuori? Vai Kruununhaka ja Katajanokka? Vai ajaisimmeko raitiovaunulla suoraan Kallioon?

Leena Karo

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *