Uuden vuoden kynnyksellä – onko pakko muuttua?
Uuden vuoden kynnyksellä lähes jokainen kelaa mielessään mennyttä vuotta ja todennäköisesti päättää olla parempi painos itsestään tulevana vuonna. Saavuttaa menestystä, henkistä kehitystä ja lisää maallista mammonaa.
Minäkin olen kelaillut uuden vuoden lupauksia ja saanut ainakin omasta mielestäni neronleimauksen. Entäpä jos en lupaakaan mitään? Jos yrittäisinkin vain kelvata juuri tällaisena?
Aloin miettiä tätä lähestymiskulmaa uuteen vuoteen siksi, etten ole oikein koskaan pystynyt noudattamaan kaikkia uuden vuoden lupauksiani.
Tästä on näyttöä jo kymmeniltä vuosilta, joten puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä. Joka vuosi olen esimerkiksi luvannut kuntoilla enemmän, olla parempi ihminen, opetella uutta ja pudottaa painoa. Osa on onnistunut, osa ei. Epäonnistumiset ovat jääneet harmittamaan.
Mennyt vuosi oli kohdallani hyvä, Miksi pitäisi yrittää parantaa? Entäpä jos keskittyisinkin tällä kertaa vain olennaiseen? Elämään ja nauttimaan tässä ja nyt. Olla ajatuksineni läsnä hetkessä eikä seikkailla jatkuvasti bittiavaruudessa tai menneessä.
Ikuiselta murehtijalta jo tämä on valtava haaste. Minähän kannan harteillani kaikenlaisia maailman murheita ja näen koko ajan kaikessa vain parannettavaa.
Miten huoletonta olisikin elää vain hetkessä, seilata dolce vitan aalloilla huolettomana, miettimättä menneitä ja murehtimatta tulevia.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän innoissani olen. Ja kuinka vapauttavaa ajatusleikkini onkaan. Keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Aloittaa ja saada asioita valmiiksi. Lopettaa monen asian tekeminen yhtä aikaa. Mahdanko osata?
Osin ajatustani innoitti tämä Helsingin Sanomien artikkeli, jossa pohditaan keskittymiskykyä. Tunnistin jutusta itseni.
Eikö tässä olisi jo riittämiin tavoitetta alkavalle vuodelle? En tiedä. Mutta aion kokeilla.
Teetkö sinä uuden vuoden lupauksia ja millaisia?
Sini
Viime vuoden mietintöjäni: