Uusi elämä: karkkilakko, tipaton tammikuu ja lisää liikuntaa?

Uudenvuodenaattona Facebookissa kiersi haaste, jossa haastettiin karkkilakkoon niin pitkäksi aikaa kuin postaus saisi tykkäyksiä. Tottahan toki minäkin, yllytyshullu, tartuin tähän. Lisäsin omaan postaukseeni karkkien lisäksi myös pullat yms. Aikaa tykkäysille oli 31.12.2019 klo 23.59 saakka. Sain tykkäyksiä 128 kappaletta. Se tarkoittaa, että saan syödä karkkeja ja nauttia pullaa vasta 8.5.2020!

Se on kova tavoite tällaiselle herkkusuulle. Olen perso makealle, vaikka en syökään karkkeja joka päivä. Elokuviin mennessä “pitää” aina ostaa irtokarkkeja. Yleensä olen mussuttanut ne jo paljon ennen kuin leffa loppuu. Eihän karkkeja voi jättää seuraavaan päivään tai viikkoon! Mistähän johtuu, etten teatteriin edes ajattele ottavani mukaan mitään karkkeja? Ja kyllähän kahvin kanssa ainakin keksi pitää syödä, jos pullaa ei ole tarjolla.

Lakkoa on mennyt nyt puolitoista viikkoa, joten jäljellähän on “vain” noin 120 päivää.

Viime vuonna ilman mitään haasteita olin herkuttomalla koko tammikuun – enkä kertonut siitä kenellekään. Täytyy tunnustaa, että sen jälkeen olo oli kevyempi, eikä vatsaani turvottanut niin paljon kuin tavallisesti.

Toivon, että onnistun tässä, vaikka en suhtaudukaan tähän yltiömäisen vakavasti. Tässä nyt otetaan mittaa naisen päättäväisyydestä, itsekurista ja tahdonvoimasta. (Ei minulle kuitenkaan käynyt niin “huonosti” kuin yhdelle kollegalleni: hän sai yli 300 tykkäystä ja hänkin on todellinen irtokarkkiriippuvainen. Nyt me yritetään tsempata toisiamme. Pitäkää peukkuja meille.). Kerron silloin tällöin Instagramin puolella, miten lakko etenee.

Juttelin entisen personal trainerini Anna Takalan kanssa yleisellä tasolla ihmisten “uudesta elämästä”, jota yksi jos toinen kokeilee vuodenvaiheessa. Anna on filosofian maisteri, personal trainer, ryhmäliikuntaohjaaja ja joogaopettaja, joka on seurannut tammikuisia elämäntaparemontteja 15 vuoden ajan.

Tässä Annan terveitä näkemyksiä aiheesta:

Ison muutoksen tekeminen kerralla harvoin onnistuu, sillä kaikki meissä vastustaa tuttujen rutiinien muuttamista. Jos siis kaipaat muutosta elämääsi, etene pienin askelin, sillä silloin maksimoit mahdollisuutesi onnistua.

Tässä muutama ohje tilanteeseen, jossa täydellinen elämänmuutos houkuttelee:

Ohje 1: Keskity yhteen elämänalueeseen kerrallaan

Kyllä, ruokavalio, liikkumistottumukset ja nukkuminen vaatisivat kaikki kohennusta, mutta jos käyt niiden kaikkien kimppuun yhtä aikaa, et todennäköisesti onnistu yhdessäkään. Valitse yksi ja aloita sillä. Muiden aika on myöhemmin. Sinulla on koko elämä aikaa!

Ohje 2: Valitse yksi, kaksi tai korkeintaan kolme asiaa, joita kohennat

Jokainen muutoskohde on jo yksinkin iso kokonaisuus. Mahdollisuutesi onnistua kasvavat, jos etenet pienin askelin. Päätä vaikka lisätä kasvisten määrää jokaisella aterialla ja syödä aamupalaa joka aamu. Erinomainen startti ja huomattavasti helpompi toteuttaa, kun koko ruokavalion ylösalaisin muokkaava dieetti, jota et kuitenkaan pysty noudattamaan kuin joitakin viikkoja.

Vasta sitten, kun ensimmäisistä muutoksista on tullut tuttuja rutiineja, on aika käydä seuraavien kimppuun.

Ohje 3: Iloitse jokaisesta onnistumisesta

Onko sinullakin tapana ruoskia itseäsi eteenpäin niin, että vaadit jatkuvasti lisää etkä osaa iloita niistä pienistä onnistumisista, joita olet jo saanut aikaan? Tällainen mentaliteetti ei tee elämäntapojen muutosta helpoksi.

Kun opettelet iloitsemaan jokaisesta pienestä onnistumisesta, pidät motivaatiosi helpommin yllä ja saat helpommin muutoksia aikaan. Kannattaa kokeilla!

Anna Takala

Kaisa

puheenaiheet
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *