Vaate nyppyyntyy – missä syy?

Saimme Tiktok-kanavamme kautta kysymyksen, miksi vaate nyppyyntyy. Tein sinne aiheesta pari videoklippiä, mutta ehkä tätä aihetta on hyvä käsitellä myös blogissa.

Lyhyesti sanottuna: nyppyyntymiseen ei ole yhtä syytä. Se on monen tekijän summa.

Vaate nyppyyntyy napakka neule
Ennen kuin ostat neuletta tai pehmeäpintaista vaatetta, katso myös materiaalitiedot.

Mistä nyppy muodostuu?

Ulkoinen hankaus saa vaatteen lyhyitä kuituja tulemaan esille. Ne alkavat kerätä likaa ja vähitellen siihen muodostuu nyppy.

Vaikka johonkin vaatteeseen kohdistuu samanlainen ulkoinen hankaus kuin toiseen vaatteeseen, tuo toinen vaate ei välttämättä nyppyynny ollenkaan tai se nyppyyntyy niin vähän, ettei sillä ole merkitystä.

Nyppyyntymiseen vaikuttavat:

1. Materiaali

Tärkeässä roolissa on raaka-aine, josta vaatteen lanka on tehty. Lyhytkuituisesta raaka-aineesta, esimerkiksi akryylistä, perinteisestä polyesteristä ja huonosta puuvillasta tehdyt vaatteet nyppyyntyvät herkästi verrattuna esimerkiksi pitkäkuituisesta puuvillasta valmistettuun vaatteeseen.

Nykyisin aika monet vaatteet ovat kuitusekoitteita. Olen huomannut, että riski pehmeän neuleen epäsiistiin ulkonäköön kasvaa, jos se on tehty useamman kuidun sekoitteesta. Tämä johtuu siitä, että nämä 4-6 kuitua alkavat elää “omaa elämäänsä”.

vaate nyppyyntyy
En ostaisi tällaista vaatetta, jonka pinta ei pysy kauniina edes viikkoa.

2. Langan kierre

Jos langassa on löysä kierre, sieltä pääsee helpommin kuidun päitä esille kuin tiukkakierteisestä langasta.

3. Sidos

Jos kankaan tai neuloksen (esim. neule- tai trikoovaate) sidos on harva, pillingin eli nyppyjen mahdollisuus on suurempi kuin napakkasidoksisessa vaatteessa. Riski vielä lisääntyy, jos myös langan kierre on löysä. Tällaisesta on hyvä esimerkki ns. chanelhenkiset kankaat.

Kun vertaat tuollaista löysäkierteisestä langasta ja harvasidoksisesta kankaasta tai neuloksesta tehtyä vaatetta esimerkiksi farkkuihin, joiden lanka on tiukkakierteistä ja kangaskin yleensä napakkaa, ymmärrät varmaan, miksi farkkukankaaseen ei synny nyppyjä läheskään niin helposti kuin esimerkiksi pehmeäpintaiseen neuleeseen.

Vaate nyppyyntyy chanelhenkinen
Chanelhenkisistä kankaista tehdyt vaatteet eivät välttämättä kestä siistinä arkipäivän käytössä.
vaate nyppyyntyy karvaa
Tällainen vaate ei kestä esimerkiksi raapivien korujen hankausta.

4. Viimeistykset

tai paremminkin niiden puute. Nyppyyntymiseen vaikuttaa, onko nyppyyntymisherkälle tuotteelle tehty viimeistyksiä vai ei. Nyppyyntymistä voidaan minimoida, jos valmistaja on tehnyt esim. antipilling-viimeistyksen.

On hyvä muistaa, että mitä halvempi tuote, sitä vähemmän sille on tehty esim. viimeistyksiä, koska kaikki käsittelyt nostavat tuotteen hintaan.

5. Käyttö ja huolto

Me vaatteiden käyttäjät olemme myös ratkaisevassa roolissa vaatteen nyppyyntymisessä.

Jos vaate on ns. arka – esimerkiksi pehmeät neuleet, kannattaa välttää ulkoista hankausta. Silloin mm. olkalaukut, turvavyöt, raapivat korut ja jopa karheapintainen tuoli voivat aiheuttaa pinnan muuttumista epäsiistiksi. Pahimmillaan kaupassa oleva neule on jo valmiiksi nyppyinen, kun asiakkaat ovat vain kosketelleet sitä. Voi vain kuvitella, että miten pahannäköinen vaate on käytön jälkeen. Ainakaan minä en ostaisi tuollaista tuotetta.

vaate nyppyyntyy neuleet kaupassa
Nämä neuleet roikkuivat vielä kaupan rekissä ja olivat näin nyppyyntyneitä. En usko, että monikaan asiakas oli valmis maksamaan niistä täyttä hintaa.

Arkoja vaatteita pestäessä on hyvä kääntää ne nurinpäin. Jos vaatteen saa pestä pesukoneessa, suosittelen vielä riittävän suuren pesupussin käyttöä. Näin vaatteen oikea puoli ei pääse “hakkautumaan” pesukoneen rumpua vasten. Lisäksi suosittelen täyttämään pesukoneen enintään puolilleen ja valitsemaan varovan mekaniikan ohjelman.

Käsinpesussa on hyvä muistaa välttää kovakouraista käsittelyä esimerkiksi hankaamista nyrkkien välissä.

Kaisa

Lue myös

Neuleen siistiminen vaatii hellää otetta

Arka ja ylellinen kashmir

Vaatehuolto, mikä tarua ja mikä totta?

Kevytuntuvat pesuun

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *