Vaikuttajanaisten viikonloppu, voimaannuttava kokemus

”Vaikuttajanaisten viikonloppu pidetään Forssassa. Tervetuloa mukaan.” Anteeksi mitä? Miten minä kuuluisin vaikuttajanaisten porukkaan?

Sain joitakin viikkoja sitten puhelinsoiton tutulta, entiseltä media-alan ammattilaiselta. Soittaja, Marjo pyysi minut mukaan vaikuttajanaisten tapahtumaan, olin himppasesti hämmentynyt ja huvittunut. Miten minä kuuluisin vaikuttajanaisten porukkaan? Marjo vakuutteli, että tottahan toki kuuluisin porukkaan.

Koska olen utelias, haluan tutustua uusiin ihmisiin ja mennä myös epämukavuusalueelleni, suostuin, vaikka en siinä vaiheessa vielä tiennyt muita kutsuttuja.

Leppoisasti Luppo-hotellissa

Viime perjantaina sitten kokoonnuimme Forssassa Luppo-hotelliin. Luppo on Minna Penttilän, palkitun forssalaisen yrittäjän uusi, pieni hotelli Finlaysonin vanhassa rakennuksessa. Seitsemän huoneen lisäksi hotellin yhteydessä on iso kuntosali ja fysikaalinen hoitola.

vaikuttajanaisten viikonloppu luppo
Hotellihuoneeni huonekorkeus oli noin 4.5 metriä.
luppo oleskelutila
Luppo-hotellin oleskelutilat

Ennen varsinaista vaikuttajanaisten tapaamista meillä oli mahdollisuus kokeilla erilaisia fysikaalisen hoitolan palveluja: kelluntaa, LPG-alipainehoitoa, Neurosonic-rentoutustuolin käsittelyä tai kompressiolahkeiden käsittelyä.

Valitsin näistä Neurosonic-tuolin ja kompressiolahkeiden käsittelyt. Neurosonic-tuolin ohjelmasta valitsin aktivoinnin, koska olin ajanut 1.5 tuntia Helsingistä Forssaan. Lähes makuuasennossa oleva tuoli tärisi ja värisytti kroppaa. Samalla jaloissani oli kompressiolahkeet, jotka vilkastuttivat jalkojen lymfakiertoa. Vajaan puolen tunnin käsittelyn jälkeen olin virkistynyt, ja jalkani tuntuivat aikaisempaa kevyemmiltä.

vaikuttajanaisten viikonloppu Luppo hoitotuoli
Neurosonic-tuoli värisytti ja tärisytti kroppaa. Jaloissani oli nuo kompressiolahkeet, jotka ulottuivat yläreisiin saakka. Lahkeet vilkastuttivat lymfakiertoa.
vaikuttajanaisten viikonloppu minna penttilä
Minna Penttilä esittelee kelluntakapselia.

Sitten olikin aika kohdata muut vaikuttajanaiset, kahdeksan eri alojen ammattilaista: kansanedustaja, ex-europarlamentaarikko, pari järjestöjohtajaa, valmentajayrittäjä, päätoimittaja, näyttelijä ja minä (toimittaja, blogaaja, tiktokaaja).

Lyhyen esittelyn jälkeen Minna kertoi Luppo-hotellin tarinan. Pieni hotelli tarjoaa monipuolista ohjelmaa eri ryhmille: luontoretkiä, unikoulua, yhteistä kokkausta, voimatreenejä, johtoryhmien luppoaikaa jne.

Hyvän olon unelmakartat

Koska sovimme, että keskustelumme jäävät Luppoon, en paljasta aiheista kuin yhden. Pohdimme, mitkä asiat tuovat meille hyvää oloa. Marjo veti meille tähän aiheeseen liittyvän unelmakarttatyöpajan. Oli mielenkiintoista miettiä, mitkä kaikki asiat tuovat minulle hyvää oloa, mitkä ovat unelmani. Leikkasimme lehdistä aiheeseen liittyviä kuvia ja tekstejä, jotka liimasimme omaan karttaamme. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla toisten hyvän olon tarinat.

vaikuttajanaisten viikonloppu unelmakartat
Arvatkaa, mikä unelmakartoista on minun.

Hyvää ruokaa ja huolenpitoa

Luppossa ei ole varsinaista ravintolaa, mutta kyllähän hotellivieraista silti pidetään hyvää huolta. Tarjolla on todella maukas aamiainen ja maittavat lounaat ja päivälliset, kaikki hyvistä raaka-aineista tehtyjä.

luppo aamiainen
Luppon aamiainen oli todella maukas.

Toisena aamuna lähdimme elämysopas Tarja Jaakkolan vetämälle jokirantakävelylle, jonka aikana kuulimme Finlaysonin edeltäjän Forssa yhtiön perustajan Axel Wilhelm Wahrenin ajasta, elämästä sen ajan Forssassa ja yrityksen kehityksestä. Todella mielenkiintoinen kävelyretki kaikkine tarinoineen.

Forssa jokiranta
Jokiranta on täynnä Forssa yhtiöiden historiaa.
vaikuttajanaisten viikonloppu porukka
Kylläpä oli kiva viikonloppu näiden vaikuttajanaisten kanssa.

Vuorokauden irtiotto vaikuttajanaisten kanssa oli hyvin voimaannuttava, virkistävä ja mielenkiintoinen. Ajaessani kotiin olin iloinen, että lähdin mukaan.

Kaisa

Lue myös Mannerheim ja makumatka Mikkeliin

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *