Vaikuttava ja mielenkiintoinen Mannerheim ja saksalainen suudelma -näytelmä

Helsingin Kaupunginteatterin näytelmä alkaa vuodesta 1918, jolloin sisällissota on juuri päättynyt, mutta yksittäiset lahtaamiset jatkuvat. Mannerheimistä tulee Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö ja myöhemmin Suomen valtionhoitaja.

Juha Vakkurin kirjoittama Mannerheim ja saksalainen suudelma keskityy Suomen kohtalonvuosiin: ennen väliaikaa valotetaan itsenäisyyden alkumetrejä ja väliajan jälkeen hypätään 1940-luvun sotavuosiin. Hyvin ajankohtaista näin 100-vuotisjuhlan kynnyksellä.

Näytelmä valottaa mielenkiintoisella ja napakalla tavalla, miten ohuen langan varassa Suomen itsenäisyys on ollut. Taustalle heijastetut autenttiset kuvat ja selittävät tekstit auttavat seuraamaan historiaa.

Kari Heiskasen ohjaus on laatutyötä. Kaikki turha on jätetty pois, jäljelle on jäänyt vain olennainen. Näytelmän keskiössä on Mannerheim, hänen sotataitonsa, politikointi ja Suomen suhtautuminen niin juutalaisiin kuin saksalaisiinkin.

Asko Sarkola, joka teatterinjohtajan pestiltä jäätyään eläkkeellä hyppää Mannerheimin saappaisiin. Hän ei vain näyttele Mannerheimiä, vaan ON Mannerheim,  pieniä eleitä myöten uskottava. On ilo nähdä Sarkola muussakin roolissa kuin farsseissa. Loistavaa ja taiturimaista työtä.

Toinen upean työn tekee Pertti Sveholm, jolla on kaksoisrooli: kartanonherra, Mustion Linnan omistaja Hjalmar Linder ja sota-ajan majuri Lehmus. On ilo katsoa tuollaista työskentelyä.

Vaikka näytelmä keskittyy Mannerheimin uraan, sivutaan siinä myös hieman hänen vaikeaa avioliittoaan Anastasia Mannerheimin kanssa ja suhdettaan Kitty Linderiin.

Antti Mattila on suunnitellut pelkistetyn, mutta hyvin toimivan lavastuksen.

Näytelmä on yleissivistävä, taustoittava ja todella mielenkiintoinen, vaikka en olekaan sota-aiheiden ystävä. Ainakin minulle näytelmä antoi paljon uutta tietoa. Seurueemme oli suorastaan vaikuttunut näytelmän sanomasta ja toteutuksesta.

Tätä näytelmää voin todella lämpimästi suositella kaikille, ei vain historiasta kiinnostuneille, vaan ihan jokaisella murrosiästä alkaen. Jos historiankirjan tiedot ovat olleet puuduttavia, tämän myötä historia herää eloon ja katsoja saa perspektiiviä Suomen alkuvuosikymmeniin. Meille, jotka olemme syntyneet paljon noiden vuosikymmenten jälkeen, on hyvin terveellistä täydentää tietojaan kuitenkin sopivan viihdyttävällä tavalla.

Suosittelen ostamaan myös käsiohjelman, koska siinä on paljon hyvää historiantietoa noista tärkeistä vuosista ja näytelmän esikuvista.

Vahva ja lämmin suositus! Tämä on yksi tämän vuoden kulttuuriteoista.

Kaisa