Venyttely lenkin jälkeen

Kävely on erinomainen liikuntamuoto: sitä on helppo tehdä melkein missä vain, eikä sen harrastaminen vaadi kalliita välineitäkään. Muista kuitenkin venyttely lenkin jälkeen.

Hyvät kengät tekevät kävelystä miellyttävämpää. Kun jalkineet ovat oikeat, voit pistellä menemään sellaista vauhtia, että sydän ja hengityselimistö vahvistuvat, ja monen sairauden riski pienenee. Jos kävelet paljon ja usein, muista kehonhuolto, jotta kävelyssä eniten työskentelevät lihakset eivät jumiudu, vaan pysyt vetreänä.

Tässä kuusi tärkeää venytystä kävelijälle. Tee venytykset rauhassa hengitellen niin, että pidät venytyksen tunnetta 30–45 sekuntia. Voit tehdä kaikki liikkeet pariinkin kertaan. Ota venyttely lenkin jälkeen tavaksi.

Pohje

Käy seisomaan seinän eteen ja nosta vasen päkiä seinää vasten. Tuo sen jälkeen ylävartaloa ja lantiota seinää kohti niin, että tunnet venytyksen pohkeessa. Toista vielä sama niin, että koukistat vasenta polvea hiukan. Venytys siirtyy silloin hieman alemmas.

venyttely pohje

Lonkan koukistaja

Käy polviseisontaan ja astu vasen jalka eteen. Pyri pitämään oikea reisi pystylinjassa ja vasen polvi noin 90 asteen kulmassa. Nosta vielä oikea käsi ylös, laske vasen alas ja kallista ylävartaloa hiukan oikealle. Tee sama toisinpäin.

venyttely polviseisonta

Etureisi istuen

Käy istumaan, koukista oikea polvi, tuo vasen jalkapohja lattiaan ja kädet selän taakse. Nosta itsesi käsien tuella sen verran ylös, että saat oikean säären hyvin lattiaan. Lähde tästä ojentamaan lantiota ja jännitä samalla oikea pakara tiukaksi. Voit pitää hetken ylhäällä tai tehdä venytyksen pumppaamalla useamman kerran sisäänhengityksellä ylös ja uloshengityksellä alas. Tee sitten sama toisinpäin.

Takareidet, pohkeet ja selkä

Käy kulmanojaan (tai joogakielellä alaspäin katsovaan koiraan): kämmenet tukevasti lattiassa, lantio korkealla, jalat lantionleveydellä ja polvet niin suorina kuin mahdollista. Anna hiljalleen kantapäiden laskeutua alemmas ja pään painua käsivarsien väliin.

Sääri polviseisonnassa

Asetu polviseisontaan ja vie oikea jalka eteen. Laita käsi jalkaterän päälle ja suorista polvea niin paljon kuin pysyt niin, että varpaat pysyvät lattiassa. Tee sama toisinpäin.

Rangan kierto selinmakuulla

Laskeudu selinmakuulle, koukista oikea polvi vatsan päälle ja suorista vasen jalka. Kuljeta oikeaa polvea kohti lattiaa ja jätä sellaiseen kohtaan, jossa tunnet sopivaa venytystä alaselässä ja pakarassa. Voit viedä samalla oikeaa kättä sivummalle auki sen verran kuin tuntuu hyvältä. Tee sama vasemmalla jalalla.

Anna Tuomikoski

Annan muita jumppavinkkejä:

Trikkeripallojumppa auttaa lihasjumeihin

Etätyöläisen aamujumppa

Kahvakuulalla liikettä koko kropalle

Kestävyyskunto nousuun

Sopiiko jooga jäykille?

Kuminauhasta vastusta lihaksille

Pidä niska-hartiaseudusta huolta myös kotitoimistolla

Tasapainojumppa auttaa pysymään pystyssä

Pilates antaa hallintaa, voimaa ja liikkuvuutta

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *