Veteen vaan huopanilkkureissa – totella vai ei? Tottelin ja ihastuin.
Käväisin Pärnussa tutustumassa kenkätehtaaseen. Pääsin myös testaamaan vedenpitäviksi kehuttuja huopakenkiä. En kuitenkaan arvannut, että testaus tehtäisiin kävelemällä kengät jalassa meren aalloissa untuvatakki päällä. Kun isäntäpari näytti mallia, uskaltauduin minäkin.
Mitä enemmän loiva-aaltoisessa rantavedessä kahlasin, sen enemmän vakuutuin, että jalassani on täydelliset kengät Suomen märkään ja loskaiseen talveen.
Olen päättänyt, että satsaan kenkien laatuun ja käyttömukavuuteen. Niinpä ilahduin, kun sain kutsun lähteä tutustumaan Pomar-kenkätehtaaseen ja katsomaan, kuinka nykyisin kenkiä tehdään. Pomar on minulle tuttu entuudestaan, olenhan omistanut Pomarfin-kenkiä vuosien varrella. Sillä nimellä Kirsti ja Toivo Leppänen perustivat yrityksen vuonna 1960 Pomarkussa.
Vierailuni isäntäpari Päivi ja Jarno Fonsén ottivat vetovastuun yrityksestä vuonna 1986, vaikka Päivi oli nuorena vannonut, ettei ikinä tule tehtaalle töihin eikä lähde jatkamaan yritystä. Vielä tuolloin kenkäteollisuus kukoisti, Suomessa valmistettiin 14,5 miljoonaa kenkäparia useissa eri tehtaissa. Lamavuosien myötä kenkäteollisuus hiipui ja myös Pomarin oli päätettävä siirtääkö tuotanto matalapalkkaisemmalle alueelle vai lopetetaanko kokonaan.
Toimintaa päätettiin jatkaa ja valmistus siirrettiin 1994 Viroon, Pärnuun. Kengät valmistetaan käsityönä siellä, myynti ja logistiikka ovat Pomarkussa. Yrittäjät käyttävätkin sanaa lähituotanto, sillä vain kolme prosenttia koko maailman kenkätuotannosta tehdään Euroopassa. Suomessa työntekijöitä on 10, Pärnun tehtaalla noin 100. Pomar on edelleen perheyritys, jossa on mukana jo kolmas sukupolvi eli kaksi Päivin ja Jarnon neljästä lapsesta.
Kiertelimme tutustumassa valmistukseen vaihe vaiheelta. Ilahduin nähdessäni, että laatuun todella panostetaan ja kenkiä tekevät aikuiset ihmiset, noin 600 kenkäparia päivässä. Työntekijät näyttivät olevan selvästi ammattiylpeitä.
Malliston suunnittelee Minna Peltomäki. Huopakenkämallisto sai tänä vuonna Fennia Prize -kunniamaininnan muotoilustaan.
Yhteen kenkään tarvitaan vähintään 45 eri työkonevaihetta, erilaisia materiaaleja saattaa olla 25.
Nahkapalat leikataan muottien mukaan. Nahkavuodan eri kohdat sopivat eri osiin kenkiä, joten muottien asettelu on tarkkaa puuhaa. Jos vaikkapa kantaan osuu liian ohut nahkapala, kenkä diskataan. Nahkakenkien nahka tulee italialaisilta ja saksalaisilta nahantoimittajilta lihatuotannon sivutuotteena. Mallistossa on myös vegaanisia mikrokuitukenkiä, joiden valmistuksessa ei ole käytetty ollenkaan eläinperäisiä materiaaleja.
Pomar sai Gore-Tex -lisenssin vuonna 1994. Päällisen ja sisävuoren väliin sijoitetun Gore-Tex -kalvon avulla kengistä tulee vedenkestävät, mutta hengittävät.
Kokeilin kalvoa käytännössä eli sujautin toisen käteni Gore-Tex -hanskaan, toisen muovihanskaan. Tovin päästä muovihanskakäsi oli ihan märkä, toinen ei.
Vedenpitävien ja hengittävien Pomar Varpu Gore-Tex -nilkkkureiden päällinen on vettä ja likaa hylkivää villahuopaa, vuori Gore-Tex -huopaa. Mikä parasta, pohjassa on pitoa pakkasellakin. Nilkkurit maksavat Pomarin verkkokaupassa 129 e.
Testiranta oli kilometrejä pitkä hiekkaranta. Asuimme aivan rannan vieressä, hotellista on tulossa oma postauksensa, niin ihana se oli. Kotona huomasin, että nilkkurit olivat aivan hiekassa. Tein kuten Päivi neuvoi: työnsin kengän vesihanan alle ja huuhtaisin hiekat pois. Vesi pisaroi huovalla, mutta ei kastellut sitä. Kengät pysyivät kuin pysyivätkin sisältä kuivina.
Sini
Vierailu tehtiin yhteistyössä Pomar Oy:n kanssa.