Video kävelystäni järkytti – laahustin lysyssä ja etukenossa. Menin ryhtijumppaan.

Pyydäpä sinäkin kuvaamaan ryhtiäsi ja kävelyäsi silloin, kun et tiedä kuvauksesta. Totuus voi olla toisenlainen kuin kuvittelee. Jos ryhti on huono, miksi et hakeutuisi jumppaan, jossa keskitytään juuri näihin asioihin. Tässä yksi vaihtoehto, kävin testaamassa liikuntasaliketju Fressin uudet jumpat, jotka sopivat huonompikuntoisellekin, mutta antavat haastetta myös muille. 

Fressi on kotisalini,  sillä se sijaitsee sopivasti kävelymatkan päässä kotia ja toimistoa. Vaikka en olekaan aina ollut tyytyväinen sen ryhmäliikunnan tuntitarjontaan, olen ollut salille uskollinen. Olen myös vuosia toivonut monipuolisempaa, aikuisen makuun sopivaa tuntivalikoimaa. Ja tällä en todellakaan tarkoita tuolijumppaa tai piiritanssia, vaan hyvin ohjattuja kehon eri lihaksia, tasapainoa ja liikkuvuutta kehittäviä ja ylläpitäviä tunteja.

yin
Kolmen minuutin pito kussakin asennossa ei ole ollenkaan pitkä, vaikka niin ensin luulinkin.

Nyt toiveeni on osin toteutunut, sillä valikoimiin on tullut muun muassa Fressi Fysio Ryhti ja liikkuvuus -tunti, jolla fysioterapeutin ohjaamana harjoitellaan luonnollisen ryhdin palauttamista, ylläpitämistä ja ryhtiongelmien ehkäisemistä. Harjoituksia tehdään kolmen teeman avulla: liikkuvuus, syvien tukilihasten harjoitteet sekä ryhtilihasten voimaharjoitteet.

Rintarangan kierrot ja avaukset tekevät hyvää etenkin päätetyöskentelijälle.
Rintarangan kierrot ja avaukset tekevät hyvää etenkin päätetyöskentelijälle.

Workshop-tunti muistutti hieman kuntopiiriä. Ohjaaja näytti liikkeet ja mikä ilahduttavinta, hän kiersi myös varmistamassa, että ne tehdään oikein! Jos joku liike sujui helposti, hän neuvoi vaativamman vaihtoehdon. Ja lantiohan minulla oli aivan lukossa, ja ryhti senkin vuoksi hieman etukenossa. Löysin myös monta pientä lihasta, jotka huusivat hallelujaa tunnin jälkeen. Ja vielä enemmän seuraavana päivänä. Olivat olleet käyttämättöminä, vaan eivät enää.

Suosittelen kokeilemaan! Pieni ryhdinvahvistus on ainakin istumatyöläiselle todella tarpeen.

Toinen testaamani tunti oli Yin-jooga. Fressin mukaan se  tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua ja syventyä kehoon pitkäkestoisten venytysten avulla. Ääriasentoja ei tavoitella. Kehon annetaan taipua siihen, mihin se harjoituksen hetkellä luonnollisesti pystyy. Yin-joogaa voi pitää eräänlaisena liikemeditaationa, joka auttaa kasvattamaan kehon liikeratojen suuruutta. Kussakin asennossa ollaan kolme minuuttia, joten aikaa on kuulostella tuntemuksiaan.

Jäin lajin koukkuun kertalaakista, ja niin on jäänyt moni muukin. Tunnilla on ollut ilahduttavasti myös miehiä. Hyvä olo tuntuu kropassa ja mielessä, joka rauhoittuu. Seuraavana yönä nukun yleensä syvää, yhtäjaksoista unta. Ohjaaja on ottanut kivasti myös huomioon polviongelmani ja antanut vaihtoehtoisia liikkeitä. Samoin hänkin kiertää vinkkaamassa kuinka tehostaa venytystä jne.

yin2
Selällään tehtävien venytysten aikana on oltava skarppina, ettei nukahda.

Nyt olen Kaisan houkuttelemana menossa kokeilemaan Hot Yin joogaa helsinkiläiseen Nordic Yogaan, jonne ostin kokeiluliput I love me -messuilta. Tässä  joogassahan jumppasali lämmitetään, jotta kroppa venyisi paremmin.

Olen tähän saakka karsastanut joogaa, sillä olen auttamattoman jäykkä. Nyt harmittaa, etten ole kokeillut näitä eri lajeja aiemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Oletko sinä aloittanut uuden jumpan? Minkä? Entä lopetitko jonkun lajin? Jos, niin miksi?

Sini

Kuvat Fressi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *