Viikonloppuna hyppään tavaranpoistajan rooliin ja nautin siitä!

Kasa siellä, toinen täällä. Tuttu näky huushollissamme, jossa koko kevään on puhaltanut tyhjennyksen tuuli. Olemme asuneet tilavassa omakotitalossamme yli 20 vuotta ja voitte arvata, mikä määrä tavaraa, käyttökelpoista ja romua kaappeihin ja varastoihin on kertynyt. Nyt  on ajankohtaista tyhjentää talo ylimääräisestä, sillä vihdoinkin olemme laittaneet talon myyntiin. Talo on liian iso kahdelle aikuiselle, mutta täydellinen lapsiperheelle.

Aika monta tyhjennyskierrosta olen jo tehnyt. Silti joka paikasta löytyy ihmeellistä tavaraa, jota ei edes muista olevan olemassakaan. Olen tyytyväinen itseeni siinä, että tavaranpoistoon liittyvät tunteet alkavat jäädä taka-alalle. En enää pysähdy muistelemaan asioita, joihin kukin tavara liittyy. Kylmästi vain päättelen, mihin kasaan mitäkin laitan.

Tavoitteena tyhjät pöydät, siistit hyllyt ja kaikki tarpeellinen kaapeissa.

 

Välillä oikein nolottaa vietävästi, millainen hamsterihiiri olenkaan ollut. Muistan vieläkin, kuinka arvomaailmani muuttui, kun odotin ensimmäistä lastani reilut 30 vuotta sitten. Oli tarve tehdä tilaa tulevaa vauvaa varten. Tyhjensin silloinkin kaappeja. Minulla oli yli 100 paria korkokenkiä. Samaa mallia oli useampaa väriä. Karsin kenkävaraston rankalla kädellä ja päätin, että vastaisuudessa hankin korkeintaan kahden värisiä kenkiä ja laukkuja. Näin määrä pysyisi pienempänä.

Näistä olen viimeisen vuoden aikana käyttänyt kahta.

Se päätös onkin osoittautunut varsin hyväksi, mutta tietenkin hieman tylsäksi. Jo jonkin verran olen siitä lipsunut, sillä kaapissani on muutama pari erivärisiä jalkineita. Mutta varastoa on yllättävän vähän.

Viimeksi yllätyin siitä, mikä varasto minulla onkaan erilaisia liikuntavaatteita, tossuja jne. Silti käytän vain paria kolme asukokonaisuutta! En nimittäin edes muistanut yhden kaapin sisältöä. Poissa silmistä, poissa mielestä pitää todellakin paikkansa.

Mitä ihmettä olen kuvitellut tekeväni 10 parilla liian pieniä sporttiliivejä tai jumppavaatteita?

 

Ja entäs se jumppatossumeri, joka löytyi. Suurin osa ei enää edes mahdu jalkaan. Hävettää. Ja kaikki siinä kunnossa, että kärräsin ne suoraan jäteastiaan. Ei kelpaa kierrätykseen.

Poisheitettävästä kannattaa luopua heti. Aikoinaan vein jotain vähän käytettyä mökille, josko siellä olisi käyttöä. Nyt en vie, jotta vältyn samalta karsimisrumbalta mökillä. Jos en käytä tavaraa kaupungissa, tuskin sitä mökilläkään käyttäisin.

Laatikot ja hyllyt täynnä TYHJIÄ pahvilaatikoita.

 

Jälkiviisauskin pukkaa pintaan koko ajan. Jos olisin syynännyt kaappini vaikka pari kertaa vuodessa, olisiko karsiminen helpompaa? Todennäköisesti olisi. Alan hiljalleen ymmärtää, miksei nykyasunnoissa ole säilytystilaa. Ihminenhän tulee aika vähällä toimeen. Mitä järkeä on hillota rahanarvoista tavaraa kaapeissa vuosi kausia käyttämättömänä.

Ei ikä tavaraa kultaa, vaikka sananlasku niin sanookin. Millä näitä CD-levyjä edes soitetaan?

 

Eräs taloushallinnon ihminen tokaisi kaappejani katsellessaan, että tajuanko seisottavani huomattavaa rahasummaa kaappieni kätköissä. Eikö olisi fiksumpaa pitää raha kasvamassa korkoa jossakin? Pakko myöntää, että hieman kirpaisi! Mutta varsin fiksu ja tehokas näkökulma hillitä tavaranhaalimista ja ostamista. Tämän pidän mielessä ostoksilla, ihan ruokakaupassakin.

Vaikka raivaaminen on työlästä ja turhauttavaa, se myös palkitsee. On jännä, kuinka raikas olo tuleekaan, kun saa edes muutaman kasan pois silmistä ja kaappeihin tilaa.

Tämä uusi raivausharrastukseni jatkuu taas tänä viikonloppuna. Mitä enemmän saan tavaraa ulos talosta, sen tyytyväisempi olen. Poistojen mukana menee varmaankin paljon tarpeellista, mutta menköön. Veikkaanpa, että opin tulemana toimeen ilman niitäkin.

Sini

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *