Viulunsoittaja katolla: Kuopio vs Tampere

Muutama päivä sitten kirjoitin Kuopion Viulunsoittaja katolla -esityksestä. Viime lauantaina kävin katsomassa tämän samaisen musikaalin Tampereen Työväen Teatterissa. Molempien ensi-illat olivat syyskuussa, muutaman viikon välein. Tämä kertoo, että yli 50 vuotta sitten ensiesityksen saaneen musikaalin teema ja musiikki ovat kestäneet hyvin aikaa. Viulunsoittaja katolla on maailman suosituimpia esityksiä.

Monet ystävät ovat jo ehtineet kysellä, kumpi esityksistä oli parempi, kumpi kannattaa mennä katsomaan.

Lyhyesti sanottuna: molemmat esitykset ovat hyviä, jopa erinomaisia ja ehdottomasti molemmat versiot kannattaa katsoa! Kuopion versio on lähimpänä perinteistä tulkintaa. Tampereella ohjaaja Miika Muranen oli toteuttanut joitakin asioita ehkä hieman Kuopiota “rohkeammin” (esimerkiksi venäläisten sotilainen käyttäytyminen). Ilmeisesti Tampereen versiossa on haluttu välttää musikaalin “pölyttyneisyyttä”.

5_m56a1441

Jos nyt näitä pitäisi edes vertailla, jakaisin plussat ja miinukset näin:

Kuopio saa plussat mm. näistä:

+ Kai Hyttisen Tevje on lupsakampi, joviaalimpi, sopivalla tavalla verkkaisempi ja näin ollen mielestäni sopii Tevjeksi paremmin kuin Tampereen Ola Tuominen, joka hänkään ei missään tapauksessa ole huono

+ Kai Hyttisen laulu ansaitsee plussat

+ Jorma Uotisen koreografia oli tasokkaampi, ei liikaa hötkyilyä ja säntäilyä

+ musiikillisessa soinnissa, orkesterityöskentelyssä Kuopio vie kirkkaan voiton, koska orkesterin koko on noin kolme kertaa suurempi kuin Tampereella

Tampere saa plussat mm. näistä:

+ Tzseitel (Petra Ahola), Hodel (Maria Lund) ja Chava (Miila Virtanen) ovat vielä parempia laulajia kuin Kuopiossa, jossa tyttäret lauloivat hyvin

+ Teemu Loikaksen lavastus on monipuolisempi, “perinteisempi” kuin Kuopion muutama viitteellinen seinä, jotka vielä liikkuivat.

10_m56a1393

Tampereen selkeä miinus:

– viulunsoittaja on kasvoilta “runneltu” nainen, joka tanssahtelee, juoksentelee koko esityksen ajan lavalla. Varmaan jokin fiksu ajatus on ollut ohjaajalla, mutta koin tämän kuitenkin aivan turhaksi, jopa häiritseväksi

Tasapeli:

+ molemmissa versioissa Golde (Kuopiossa Lina Patrikainen ja Tampereella Petra Karjalainen) ovat upeita laulajia

Yhteenveto:

– Kuopion versio on perinteisempi (paitsi lavastuksen osalta) ja näin ollen sopii sellaisille katsojille, jotka haluavat nähdä ja nauttia klassikosta

– Tampereen esityksessä on jotain rajuutta ja ripaus nykyaikaisuutta, joiden ansiosta se sopii sellaisille, jotka kaipaavat klassikoihin modernia tulkintaa

Koska molemmat versiot ovat upeita, uskon, että nämä nähdään vielä pitkään ohjelmistossa. Jos et vielä ole varannut lippujasi, tee se pikaisesti, etteivät nämä jää näkemättä. Ja jopa suosittelen, että jos mahdollista, käyt katsomassa molemmat versiot.

Kaisa

Kuvat Tampereen Työväen Teatteri, kuvaaja Kari Sunnari

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *