50 000 mitätöntä mielipidettä
Harvassa ovat ne poliitikot, jotka eivät ole viime vuosina toistelleet mantraa siitä, kuinka politiikka on rikki. Jokaisten vaalien alla ihmisiä usutetaan äänestämään vakava isänmaallinen paatoshenki äänessä väräjäten, muistuttaen “kansalaisvelvollisuudesta”. Erityisesti nuorten osallistumisesta poliittiseen päätöksentekoon ollaan kovasti huolissaan, ja puolueiden nuoriso-osastot yrittävät kukin tavallaan saada nuoria kiinnostumaan puoluepolitiikasta.
Sitten tulivat kansalaisaloitteet. Vaikka kansalaisaloitesysteemiä voi kritisoida monista syistä, on se yksi konkreettisimpia liikahduksia kohti suorempaa demokratiaa Suomessa vuosikausiin. Kansalaisaloitteet otettiin käyttöön Suomessa vuonna 2012. Kuuden vuoden aikana 19 aloitetta on kerännyt vähintään vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja edennyt eduskunnan käsittelyyn saakka. Aloitteita on tänä aikana tehty 717, eli noin 2,6 % aloitteista on onnistunut keräämään allekirjoitukset asiansa taakse.
Uusin 50 000 allekirjoituksen rajan ylittänyt kansalaisaloite vaati aktiivimallin kumoamista. Tämän seurauksena Helsingin Sanomat kirjoitti joidenkin kansanedustajien nyt harmittelevan käsittelyyn tulevien kansalaisaloitteiden määrää. Kansalaiset, nuo ikävät pulliaiset, jotka tulevat häiritsemään ammattipoliitikkojen politikointia! Jollain tämä jengi täytyy saada kuriin, etteivät ala kuvitella että heillä on mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. “Yksi keskusteluissa esitetty vaihtoehto on ollut nostaa eduskuntakäsittelyn aloittamisen edellytyksenä olevien allekirjoitusten määrää nykyisestä 50 000:sta”, kerrotaan jutussa. Siinäpä idea.
Aktiivimalli on yhdessä soten kanssa tämän hallituksen lempilapsia, ja näiden tielle asettuvat alamaiset on parasta hiljentää jollakin keinolla. “Nykytekniikalla melkein mistä tahansa asiasta on helppo kerätä kokoon 50 000 allekirjoitusta”, kommentoi uutisessa eduskunnan varapuhemies, keskustan Mauri Pekkarinen.
Pekkarisen heitto kuvastaa sitä, kuinka vähän edustaja tuntee kritisoimaansa järjestelmää. Monet järjestöt ovat tehneet vuosikausien pohjatyön kerätäkseen vaaditussa ajassa tarvittavat allekirjoitukset. Vaikka kliktivismi on suosiossa, ei ole itsestäänselvyys saada ihmisiä kannattamaan edes järkeviä ja oikeudenmukaisia aloitteita. Kansalaisaloitteiden seassa on älytöntä roskaa, tietenkin, mutta myös paljon hyviä aloitteita, jotka eivät saavuta vaadittua allekirjoitusmäärää. Minkä tahansa agendan levittämiseen tarvitaan sen oikeudenmukaisuuden ja hyvien arvojen lisäksi näkyvyyttä. Mikäli ei ole seitsemännen kauden kansanedustaja, tämän näkyvyyden hankkiminen ei ole helppoa vaan vaatii aikaa, rahaa, verkostoja ja paljon työtä. Homma ei hoidu nobodylta sillä, että laittaa linkin internettiin ja nostaa jalat pöydälle. Useasti kansalaisaloitteilla pyritäänkin korjaamaan nimenomaan niiden asioita, joilla ei ole yhteiskunnassa ääntä tai jotka ovat marginaalissa: seksuaalivähemmistöjen, toislajisten eläinten, työttömien. Etuoikeutetusta asemasta yhteiskuntaa katsovan voi olla vaikea kuvitella, miten vaikea marginaalissa olevien tahojen tukijoiden on saada liittolaisia agendalleen.
Pekkarinen vaikuttaa harmittelevan sitä, että demokratiaan osallistumisesta on tehty liian helppoa. Pankkitunnuksilla kansalaisaloitepalveluun kirjautuminen ja aloitteen kannattaminen vie alle minuutin. Juuri tähän suuntaan koko päätöksentekojärjestelmän tulisi liikkua, mikäli ihmisiä halutaan osallistaa! Politiikan piti olla yhteisten asioiden käsittelyä. Siihen kuuluu olennaisena osana käsitellä nimenomaan niitä asioita, joita ihmiset haluavat käsiteltävän. Ei ole riittävää demokratiaa saada äänestää edustaja kerran neljässä vuodessa eduskuntaan, ja katsoa tämän jälkeen millaista mayhemia tällä kertaa saadaan aikaan heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella. Suorempi demokratia, jonka osana kansalaisaloitteet voidaan nähdä, on työläämpää sekä edustajille kuin muillekin ihmisille, mutta se on yksinkertaisesti reilumpaa. Aika on ajanut ohi politiikasta ja poliitikoista, jotka kuvittelevat voivansa istua norsunluutornissa kaitsemassa alhaalla vaeltavaa laumaa kuten parhaaksi näkevät. Internet on tuonut ja voisi tuoda useita demokratian välineitä ihmisten ulottuville ja tehdä politiikasta jälleen kerran osallistavaa ja relevanttia.
Yhdeksästätoista tarvittavat allekirjoitukset keränneestä kansalaisaloitteesta on tätä kirjoitettaessa hyväksytty lakimuutoksiksi kaksi, loput eduskunta on käsittelyssään hylännyt. Kansalaisaloite ei edes voi poikkeuksetta keikuttaa typerien lakien venettä, mutta kyllä optio siihen täytyy säilyttää. 50 000 allekirjoituksen raja on kova, eikä sitä tule ainakaan nostaa.
Pekkarisen lausunnon jälkeen internetissä on jo ehditty ehdottaa kansalaisaloitteen keräämistä kansalaisaloitteen turvaamiseksi. We must go to a deeper level.