Beibi, mä olen anarkisti

Kymmenen vuotta sitten istuin vallatun puutalon vintillä ja katsoin, kuinka poliisin moottorisaha repi rikki yli satavuotiaan talon välikattoa. Ennen tätä hetkeä poliisi oli aina näyttäytynyt minulle neutraalina toimijana, joka teki työtään pistämällä rosvot vankilaan ja etsimällä kadonneita ihmisiä. Nähdessäni vihaisen poliisin lähietäisyydeltä ja tajutessani vihan kohdistuvan minuun, parikymppiseen hentoon tyttöön, muuttui jotain ajattelussani.

Hyvää päivää, minä olen Suvi Auvinen, päivystävä anarkisti. Olen helsinkiläinen alle kouluikäisen lapsen äiti, teatteritaiteen maisteri, pedagogi ja toimittaja. Olen ollut anarkisti kymmenen vuotta, ja viimeiset muutaman vuoden kirjoittanut blogiani aiheesta Puheenvuorossa. Nyt blogini siirtyy Imagelle, ja minun lienee syytä esittäytyä lyhyesti.

Miksi politiikasta kiinnostunut, yhteiskunnallisesti valveutunut, korkeasti koulutettu ihminen ehdoin tahdoin on anarkisti 2010-luvun Suomessa? Eikö anarkismi ole parhaimmillaankin vain utopia?

Minulle anarkismi on ennenkaikkea radikaali tasa-arvoliike. Se vaatii kaikenlaisten ulkoa päin annettujen valtasuhteiden, hierarkioiden, purkamista. Osittainen vapaus ja tasa-arvo eivät riitä – sellaisia ei ole edes olemassa. Kukaan ei ole vapaa ennen kuin kaikki ovat vapaita. Tasa-arvoa ei ole kenelläkään ennen kuin se on kaikilla. Minun tavoitteeni on maailma, jossa jokainen voi itse päättää omista asioistaan niin kauan, kuin päätökset eivät ole ristiriidassa muiden perusoikeuksien kanssa. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksista on tullut yhteiskunnassa niin radikaali asia, että ne nimetään ääriajatteluksi.

Miksi sitten pitää olla niin äärimmäinen, että ryhtyy anarkistiksi? Eikö muutoksiin voi pyrkiä vähitellen, käytössä olevia päätöksentekojärjestelmiä käyttämällä?

Ensinnäkin: jokainen yhteiskuntaa ja maailman nykytilaa katsova tietää, että muutoksia on tehtävä, ja niitä on tehtävä pian. Tällä hetkellä ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka elämän jatkumiselle sellaisena kuin me sen tunnemme. Olemme jo nyt pisteessä, jossa peruuttamattomia muutoksia on tapahtunut, ja niitä tapahtuu joka hetki ympärillämme. On liian myöhäistä tehdä osittaisia, pieniä muutoksia. Kasvihuonepäästöjen rajoittaminen valtioiden välisillä sopimuksilla ei riitä pelastamaan tilannetta.

Minä olen anarkisti, koska meillä ei ole enää aikaa osittaisille ratkaisuille. Nykyinen päätöksenteko- ja talousjärjestelmä eivät voi riittävän nopeasti pysäyttää ilmastonmuutosta, eikä niillä ole halua siihen. Kapitalistinen talousjärjestelmä perustuu jatkuvaan kasvuun, ja niin kauan kuin se on vallassa, pyrkivät kapitalistit kasvattamaan pääomaansa ympäristöstä, ihmisistä tai muista eläimistä välittämättä. Päätöksentekojärjestelmämme taas on niin olennaisesti sidoksissa talousjärjestelmään, etten usko olevan mahdollista vaihtaa vain toinen näistä. Minä olen anarkisti, koska tarvitsemme kokonaisvaltaisen ajattelun ja arvojen muutoksen. Päästäksemme niihin, meidän täytyy täysin vaihtaa vallitsevat rakenteet.

Toiseksi: meillä ihmiskuntana on valtava vastuu siitä, kuinka asiat kehittyvät tästä eteenpäin. Vastuu ja vapaus ovat erottamaton parivaljakko. Johtajien valitseminen ei ole todellista valinnanvapautta. Kukaan ei voi pakottaa meitä valitsemaan ruton ja koleran väliltä, me suostumme siihen itse. Alistuminen on oman ajattelun loppu, se on vastuun näennäistä sysäämistä “jollekin muulle”. Meillä on kuitenkin jokaisella sekä vapaus että vastuu tehdä kaikkemme, jotta maailma olisi paras mahdollinen paikka. Päättäjien syyttäminen tuhoisasta politiikasta ja silti näiden valintaprosessiin osallistuminen ei vapauta meitä vastuusta. Mikään ei vapauta meitä vastuusta.

Minä olen anarkisti, koska koen olevani vastuussa siitä millaisen maailman jätän jälkeeni. Koen vastuukseni puuttua kaikenlaiseen riistoon ja epäoikeudenmukaisuuteen jota ympärilläni näen, on kyse sitten hallituksen leikkauspolitiikasta, eläinten tehotuotannosta tai Välimereen hukkuvista pakolaisista. En halua olla valitsemassa johtajia joiden arvoihin en usko, enkä piiloutua näiden selän taakse kun asiat eivät suju kuten toivoisin. Haluan olla luomassa maailmaa, jossa vaihtoehtojen kirjo on loputon. Olen anarkisti, koska olen hyväksynyt vastuuni yksilönä siitä, että minun tulee tehdä kaikkeni oikeudenmukaisemman maailman eteen.

Kolmanneksi: ihmiskunta ei ole saavuttanut kehityksensä huippua. En usko, että epädemokraattinen edustuksellinen demokratia ja planeetan tuhoava kapitalistinen talousjärjestelmä ovat parasta mihin pystymme. Yhteiskuntajärjestelmät ovat ihmiskunnan historiassa muuttuneet radikaalisti ennenkin, ja uskon että kehitys sen suhteen on vääjäämätöntä. On absurdimpi ajatus, että jatkuvasti muuttuvassa ja kehittyvässä maailmassa mikään pysyisi paikallaan, kuin se, että valtavat muutokset olisivat mahdollisia tai jopa todennäköisiä.

Minä olen anarkisti, koska uskon ajattelun evoluutioon. Uskon jatkuvaan kehitykseen ja siihen, että pystymme parempaan. Uneksijoita, visionäärejä ja idealisteja tarvitaan aina. Sellaiset maailmaa horjuttaneet ajatukset kuin orjuuden kieltäminen ja ihmisen lähettäminen avaruuteen ovat olleet alunperin utopistien höpinää. Sillä hetkellä epätodennköisistä vaihtoehdoista puhuminen ja niiden edistäminen vaativat uskoa, rohkeutta ja sinnikkyyttä. Onko se sen arvoista? En voi muuta kuin toivoa parasta.

Päivystävän dosentin tapaan päivystävä anarkisti jakaa huomioitaan omasta näkökulmastaan. Blogissa luvassa anarkistisia ajatuksia, suuria suunnitelmia ja epäsuosittuja mielipiteitä. Tervetuloa seuraamaan.

Päivystävä anarkisti päivystää niin Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Periscopessa kuin ask.fm:ssäkin nimellä @suviauvi.