Ei ole kyse Suvivirrestä

Jokavuotinen väännön hetki on taas käsillä. Suvivirsi raikaa koulujen päätösjuhlissa osan laulaessa mukana, osan istuen vaivaantuneena penkeissä.

Suvivirrestä ja sen sopivuudesta koulujen yhteisiin juhliin on väännetty kättä vuosia. Kyse ei tietenkään ole yhdestä laulusta, vaan kaikesta sen ympärillä. Kristinuskon valta-asema yhteiskunnassamme on horjunut jo aikapäiviä sitten, ja julkisissa tilaisuuksissa edelleen mukana roikkuvat uskonnolliset elementit ovat vain muistomerkkejä kerran vallinneelle yhtenäiskulttuurille.

Kristinuskon Jumalaa kesästä yhdessä koko koulun kanssa kiittämällä pitää yksi katsomus kiinni menneisyyden asemastaan. Kaikille muille kuin kristityille virrenveisuu lienee lähinnä vaivaannuttavaa. Suvivirren laulattaminen tilaisuudessa jossa on uskonnottomia ja muunuskoisia on kuin laittaisi muslimit ja vegaanit yhteisen porsaspaistin ääreen sekasyöjien kanssa ja sanoisi, että ei tässä nyt pakko ole osallistua, voitte ihan hyvin katsoa kun me suoritamme perinteen. Ei suoranaisen haitallista, mutta epäkohteliasta käytöstä.

Suvivirren laulattamisessa ei ole kyse siitä, ettei tiettyjä sanoja voisi laulaa. Ateisti ei myy aatettaan pyytämällä liittämään äänensä Herran kuoroon, mutta yhtä typerältä sen laulaminen tuntuu kuin keskustelu aikuisen, joka ihan oikeasti uskoisi joululahjojen tulevan punatakkiselta sedältä Korvatunturilta, kanssa. Kyse on siitä, että yhteisistä tilaisuuksista voisi tehdä kaikille sopivia helposti. Perinteet eivät ole riittävä syy pitää mukana muuttuvan yhteiskunnan juhlatilaisuuksissa osaa loukkaavaa sisältöä. Huonoja, vanhentuneita ja syrjiviä perinteitä pitää pystyä muuttamaan. Katsomusten tasa-arvo on tulevaisuus, ei vanhentuneeseen maailmanselitykseen pohjaavan uskonnon aseman pönkittäminen väkinäisiltä perinteistä kiinni pitämällä.