Pekka Mattila
Pekka Mattila

Syökäämme pölyä

Oikea ja hyväksyttävä ravitsemus on läntisen yltäkylläisyyden aikana muodostunut niin vaikeaksi lajiksi, että siitä voisi jokainen kansalainen tehdä päätoimensa. Tietoisuus eläinten oikeuksista ja yltyvästä ilmastonmuutoksesta ovat lisääntyneet samalla, kun yhä useampi hemmoteltu kuluttaja on avoin uusille vaihtoehdoille. Tiedostavuuden ja ennakkoluulottomuuden yleistyminen on ilman muuta pelkästään myönteinen kehityskulku.

Ongelmana on se, ettei mikään uusi ravinnonlähde oikein läpäise ruoka-alan papiston seulaa. Aina löytyy syy, miksi ilmiöksi nouseva ruoka-aine ei kestä lähempää tarkastelua tai ansaitse suosittelua. Muistini mukaan vain syys-kesän 2017 paikallinen kukkakaali-kampanja selvisi ilman suurempaa kritiikkiä.  Ruoka-alan ideologisista johtajista hämmentävän harvan muodollinen pätevyys on lopulta ravitsemustieteessä, elintarviketieteessä tai biologiassa. Mutta mitäpä siitä, sillä elämme aikaa, jossa vahva vakaumus kompensoi helposti kompetenssin ohuutta.

Kun kuluttajat taannoin innostuivat ravintoarvoiltaan rikkaasta kvinoasta, osattiin pian uutisoida, että länsimainen kysyntä oli ajamassa Ecuadorin alkuperäiskansat ahdinkoon. Perinteistä raaka-ainetta ei enää tahtonut nimittäin riittää paikalliseen käyttöön. Tuhma kuluttaja oli ollut marketissa uutuuteen tarttuessaan tuomittavalla tavalla tiedostamaton maailmanlaajuisista ruokaketjuista.

Nyt joulukuussa Yleisradio (https://yle.fi/uutiset/3-9968210) haastatteli asiantuntijoita hyönteisruoan kestävyydestä. Kolmesta asiantuntijasta vain biologi – joukon ainoa syvällisesti luonnon toiminnan logiikkaa ymmärtävä – antoi sirkka-aterioille synninpäästön. Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuudentutkija sen sijaan arvioi näin: ”Teollista tuotantoa eettisempi tapa tuottaa hyönteisiä syötäväksi voisi olla niiden kasvattaminen kotona. Silloin niitä voisi edes tarkkailla lähietäisyydeltä: näin hyönteisiä ei pidettäisi pelkkänä proteiinina.” Tunnustan rehellisesti, että minulla on ollut paha tapa olla kasvattamatta kotioloissa tähän asti jo lihaeläimiä, kaloja ja juureksia. Yrttiruukkujenkin osalta omavaraisuutta kestää vuosittain pikemminkin viikkoja kuin kuukausia.

”Hyönteisillä on mieli, tietoisuus ja kyky oppia. Ne osaavat ennakoida ja välttää tunnetasolla epämiellyttäviä asioita. Se viittaa siihen, että ne tuntevat kipua. Siksi hyönteisiä pitäisi kohdella yksilöinä”, lausui puolestaan Yleisradion juttuun haastateltu Itä-Suomen yliopiston filosofi. Näin ruokailu muodostuu minulle vielä vaikeammaksi. Myönnän nimittäin, etten tähänkään asti ole oikein osannut kohdella yksilönä jokaista syömääni kanaa, kalaa tai riistaeläintä.

Kun asiantuntijoita kuuntelee, kestävän aterioinnin rima nousee hyvän kansalaisen kohdalla kovin korkealle. Mieleen palaa ”Little Britain” -klassikkokomedia, jossa ”Fat Fighters” -painonhallintaryhmän ohjaaja Marjorie torjui yksi kerrallaan jäsenten ideat kevyemmiksi herkutteluvaihtoehdoiksi. Lopulta valmennustilan valkotaululle kelpasi vain yksi ruoka-aine: ”dust”. Ehkä todella on niin, että mikään eläin- tai kasvikunnan tuote ei lopulta kelpaa ruokafundamentalisteille, ja ainoiksi kritiikin kestäviksi vaihtoehdoiksi jäävät pöly ja tomu. Ehkä kartonkikin saa synninpäästön.

Varmaa kuitenkin on, että matkalla kohti täydellistä maailmaansa ruokafundamentalistit onnistuvat lannistamaan sen kansalaisten innokkaan enemmistön, joka haluaisi joka päivä tehdä hieman fiksumpia ja kestävämpiä ateriavalintoja kiireisessä arjessaan. Se on kovin sääli.

Kommentit (1)

  1. Anneli

    Sirkkaleipä on oahan makuista. Sain maistaa siten etten tiennyt ensin mitä kyseinen leipä sisältää. Pahaa on!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *