Läpipoliittinen koronaterassi

Ryhdyin twitteröimään toukokuussa 2020. Nyt ymmärrän, ettei paluuta aiempaan normaalielämään enää ole. Kesän pahin virhe taisi olla purkaa omaa tekemisen puutetta terassiin.

Faktapohja

Opettelin pioneerikoulussa rakentamaan, suunnittelemaan, johtamaan rakentamista ja rakennuttamaan muun muassa sillan jopa raakapuusta. En ole silti kummoinen osaaja, mutta saan aikaan.

Tykkään ennen muuta ideoinnista. Terassitarve syntyi, kun jouduin kaadattamaan kaksi isoa, pihaa tien suunnasta suojannutta kuusta. Tukahduttamani sisäinen arkkitehti mietti asiaa reilun vuoden ajan tuottaen funktionaalisen mielikuvan perustaksi. Sain myös lähes vapaat kädet kotiväeltä.

Tontin raja kaareutuu kulmassa, joten kaareva aita. Leikkimökki on lähtöpiste. Pitää mahtua ja kestää riippumatto. Iso kanto juurineen jää, ei maanmuokkausta. Roudansietävä. Maksimikoko saneltu kaupungin määräyksissä. Ei voi pudota, aidan korkeutta ei käsketä rakentamismääräyskokoelmassa, mutta tieltä ei saa nähdä yli. Eikä yhtään kokonaan suoraa pintaa, pitäähän sitä vähän hullutellakin.

Tällainen siitä tuli. Maalin vuoro on ensi kesänä.

Kuva: Koronaterassini. Yksikään yksityiskohta ei ollut alussa tiedossa, mutta lopputulos vastaa mielikuvaani.

Fiilispohja

Noudattaa sisäistä näkyään on palkitsevaa. Mitä enemmän joutuu pähkäilemään ja setvimään vastoinkäymisiä, sitä enemmän kiinnittyy lopputulokseen ja kasvaa jopa ihmisenä. Jokaisella jätetyllä virheellä on perustelunsa, osasta yksityiskohtia voin olla jopa ylpeä, kuten tolpasta.

Opin, että käyristä ensin puu ja piirrä sillä kaari, älä pakota puuta itse piirtämääsi kaareen.

Tunnustan, että naapuri auttoi runkotöissä. Ei ole alalla, mutta osaa minua enemmän ja omistaa myös työkaluja, joita lainasin toviksi.

Syntyi tarina. Ei sitä juuri kukaan jaksa kuunnella, mutta sitä on kiva kertoa. Näytetäänhän matkakuviakin.

Kapitalistinäkökulma

Ei ollut omaa ydinosaamistani. Rakentamispalvelua olisi ollut saatavilla. Laatu olisi ollut merkittävästi parempi.

Minulla olisi ollut rahaa ja juuri nyt, jos ikinä, se olisi pitänyt pistää kiertoon. Olisin voinut etsiä enemmän taloudellista arvoa luovaa lisätyötä, selvittää verottajalta käteen progression jälkeen jäävän, ja vähentää tästä palkatun tekijän bruttopalkan sivukuluineen ja vakuutuksineen: jos on edelleen plussalla, on suorastaan velvoite palkata eikä tehdä itse. Jos on paljon plussalla, pitää ostaa lopulla vapaa-ajanpalvelua.

Olisi pitänyt palkata suunnittelija, kertoa vaateet, valita vaihtoehdoista ja piirrättää kuvat.

Kilpailutus on pakko, jotta talous pysyy terveenä. Valita kustannustehokkain. Laittaa kaikki sopimuspaperille. Muistaa myös sanktiot. Aikamoinen homma. Voinee hankkia palveluna?

Teetättää pohjatyöt eli poistaa kanto ja perustaa roudattomaan syvyyteen. Riskeerata integraatiorajapinta perustan ja terassin välillä, jos ei sovikaan, tai kuvata tarkasti liitteeksi.

Kommunikoida vaateet. Valvoa työtä. Ylläpitää sovitut edellytykset. Hyväksyä välivaiheet jälkivaatimusoikeudetta. Ehkä jopa palkata valvoja tueksi?

Jos olisin tehnyt vain yksilöimättömän kokonaissopimuksen, miettisin edelleen mihin kate oli piilotettu ja oliko sitä silti liikaa. Ehkä jouduin kartellin tai huonon markkinatilanteen uhriksi? Jos en, voin ehkä hillitysti kerskua hyvällä kaupalla.

Riskit ovat silti isot. Tulee vain se, mikä on sovittu, koska vasta lisätöillä syntyy tekijän kate nykyrakentamisessa eli sillä, mitä ei osannut ennakoida tai tekniseksi kuvaksi saattaa. Nyt minulla olisi paskat fiilikset niin omasta esityöstä kuin lopputuloksesta. Lakihenkilö olisi ehkä kannattanut ottaa tueksi heti alussa?

Jos olisin palkannut iteroivan tekijän, rahani tuskin olisivat riittäneet. Eikä sellaisia ammattilaisia löydä kuin suhteilla, joiden käyttö on epäeettistä, ellei samaan päädy internetin kommenttien perustalta jokuveliyhteisön näkymättömän käden seulomana. Oma arvio pitää myös muistaa lisätä.

Yhteiskuntatietoinen näkökulma

Tarjolla olisi ollut myös vajaatyökykyisiä tai asiaa vielä opettelevia, jopa maahanmuuttajia. Eettinen valinta olisi ollut joku näistä, intersektionaalisella analyysilla se olisi selvinnyt. Lopputuloksessa tuskin olisi isoa eroa tekemääni, todennäköisesti olisi tullut parempi.

Jos tekijä olisi ollut kantasuomalainen, olisin ollut potentiaalinen rasisti. Jos ei ja olisi tullut valitettavaa, selkeä rasisti. Jos nuori, kysymykseni olisivat olleet setämiespuhetta. Jos vanha, kokemuksen halveksuntaa. Jos naisoletettu …

Parempi kun ei vastaa edes, jos kysytään. Ja maksaa kun pyydetään tai työ näyttää valmiilta.

Todellinen miina olisi ollut palkata yritys, jonka verotiedot, eettinen koodisto, arvot, jonkun somepäivitys tai jonkun työntekijän palkkataso olisivat olleet edes epäilyttäviä. Tai joskus sitä olleet tai jälkeen olisivat, pitkä jännitys olisi nyt edessä, mitä vielä ilmenee ja asiakaslistasta sittemmin paljastuu.

Isolla osalla maailman ihmisiä ei ole varaa edes leikkimökkiini. Ajattelinko sitä?

Muistinko edes hyvittää syntini kehitysapu-, kansalaisjärjestö-, hiilensidonta- ja muin maksuin, nykyanein.

Vasemmistonäkökulma

Terassintekijöiden palkkatasossa on toivomisen varaa. Pahinta on urakkatyö, koska siinä työntekijät pakotetaan kilpailemaan keskenään. Yksin- tai pienyrittäjän palkkaaminen on vähintään epäilyttävää.

Mitään vaateita työn tekijälle ei saa asettaa. Työnantaja vastaa valinnoista, valvotusti.

Kotiin teettäminen on lähtökohtaisesti epäilyttävää ja vain rajatusti sallittua. Verotuki on tarkoitettu vähävaraisille, mutta sitä käyttävät enimmäkseen varakkaat – tähän se toki ei tietääkseni olisi käynyt ilman vilunkia, mutta moni termeistä tietävä yrittäisi ehkä sitäkin.

On hienoa tehdä itse, toisille. Omalla tontilla ja itselle on syytä miettiä, minkä viestin antaa ohikulkeville ja vähemmän omistaville. Kalliin omakotitalon pihalla uusi kuisti tekee asujasta mulkun, varsinkin jos kaarevat muodot voi sekoittaa veneeseen.

Ekologinen näkökulma

Painekyllästetty, ei, kierrätys ei ole mahdollista ja on uhka jäädä ongelmajätteeksi.

Iso yritys myi vielä isomman leimalla, mutta silti puun alkuperätieto ei ole aukoton. Tiedostava tarkistaa eettiseltä sertifioijalta. Parempi olisi ollut edelleen metsässä pökkelöinä tai hiilivarastoimurina.

Kotimaista lehtikuusta ei saa tukkina kaupaksi, mutta olisi ehkä ollut löydettävissä piensaha, jolta riittävän läheltä olisi löytynyt puolet pienempään terassiin riittävä puutavara. En vain jaksanut.

Tuontituijalauta, ei ikinä. Muovikomposiitti, pienin päästö/kesto ja ylläpito, insinöörivihreälle ehkä.

Jätetty kanto on evästä hyönteisille ja vastaavan alan nurmikkoa voi muuttaa  pörriäisniityksi (tehty).

Mutta turhahan tuo loppupelissä on, ilmastokuormittaja.

Synteesi

Karikatyyrini ovat kukin omissa lokosissaan perustellusti onnellisia. Twitterissä kipunat sitten sinkoilevat. Asenne ratkaisee. Pahinta on whataboutismi, sanat ovat tekoja isompia. Asettajan agendassa on pysyttävä tai sitä arvosteltava nopeasti ja selvästi. Sarkasmi ei toimi koskaan.

Kun raha kiertää, kierron mittari eli BKT kasvaa, samoin verotulot ja työtilaisuudet. Maa nousee lamasta. Tästä on kohtuullinen konsensus ainakin vanhoissa puolueissa. Terassin käyttöarvoon se ei silti vaikuta.

Hyvin tilattu ja valvottu, vastoinkäymisineenkin, on voitto! Eettinen on palkkio sinänsä! Työntekijä saattaa myös pitää työstään ja olla siinä jopa onnellinen, vaikka olisikin oikeutettu enempään. Pienempikin olisi riittänyt ja lehtikuusella on upea tuoksu. Tarinoiden ainesta nämäkin, jäin nyt paitsi.

Mutta on kyllä yli-inhimillistä täyttää kaikki nämä vaateet.

Tein kuistini itse, ymmärtämättömyyttäni ja laiskuuttani. Vaikka nyt on syyllinen olo, syyllistyisin samaan rikokseen uudelleen. Saa kivittää.

puheenaiheet tapakulttuuri politiikka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.