Helsingin Sanomien <\/em>kritiikin<\/a> mukaan essee on \u201dyht\u00e4 aikaa nautittava ja turha\u201d, koska Korhonen voi ainoastaan kertoa, mit\u00e4 Suede on h\u00e4nelle merkinnyt. Turhuuden osalta v\u00e4ite on outo. K\u00e4sitelt\u00e4v\u00e4n ilmi\u00f6n henkil\u00f6kohtaisen merkityksen kartoittaminen lienee esseistiikan perusteht\u00e4vi\u00e4 eik\u00e4 mink\u00e4\u00e4nlainen heikkous. Asialliset saatesanat olisi voinut kirjoittaa kuka hyv\u00e4ns\u00e4 pop-tiedottaja. Nyt saatiin enemm\u00e4n.<\/p>\n <\/p>\n
Korhonen kritisoi musiikkisosiologi Simon Frithin ajatusta, jonka mukaan esikaupunkilaiset pop-laulajat tekev\u00e4t \u201darkip\u00e4iv\u00e4isest\u00e4 apokalyptiseen\u201d ailahtelevia lauluja koska ovat teinihenkisesti tylsistyneit\u00e4. \u201dEi pid\u00e4 syytt\u00e4\u00e4 muusikoita siit\u00e4, ett\u00e4 1900-luku oli ep\u00e4kypsien \u00e4\u00e4rimm\u00e4isyyksien vuosisata\u201d, Korhonen huomauttaa ja tarkentaa suburbaanin Brett Andersonin suosikkisanaan \u201dnuclear\u201d. Frithin lokerosta tulkiten \u201dnuclear\u201d olisi Suedelle pelkk\u00e4 infantiili tehokeino. Korhoselle taas avautuu suora linkki kylm\u00e4n sodan loppuliukuun, jossa h\u00e4n n\u00e4ki toistuvia unia ydinkatastrofista.<\/p>\n
<\/p>\n
Korhosta viisi vuotta vanhempi Anderson syntyi vetypommikokeessaan onnistuneeseen Britanniaan. H\u00e4n muistelee varhaista lapsuuttaan:<\/p>\n
<\/p>\n
Ihmiset tutkivat synkkin\u00e4 karttoja, jotka kuvasivat mahdollisen r\u00e4j\u00e4hdyksen laajuutta, ja pohdiskelivat vakavaan s\u00e4vyyn, olisiko ydinsodan sattuessa parempi vaihtoehto j\u00e4\u00e4d\u00e4 henkiin vai haihtua v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti ilmaan, ja n\u00e4m\u00e4 murheelliset keskustelut kiemurtelivat my\u00f6s meid\u00e4n ruokap\u00f6yt\u00e4\u00e4mme, jonka \u00e4\u00e4ress\u00e4 \u00e4itini julisti ilottomasti, miten tuskallista olisi tulla sulavien nailonvaatteiden polttamaksi ja mietti, ehtisimmek\u00f6 pelastaa kanit.<\/em> (s. 46)<\/p>\n <\/p>\n
\u201dNuclear\u201d oli 1960\u201380-luvun lasten \u201dnu clear\u201d, uusi selke\u00e4. T\u00e4t\u00e4 vasten \u201dWe Are the Pigs\u201d -kappaleen haave \u201dsynnit pois puhaltavasta ydintuulesta\u201d ei tunnu dekadenssilaskelmalta. Pelko on totta. Sueden nerokkuutta oli vet\u00e4\u00e4 kauhun p\u00e4\u00e4lle huulipunaa. Ollaan hetki kauniita, ennen kun linoleumilattia alkaa kuplia. Siksi \u201dSo Young\u201d, siksi \u201dNew Generation\u201d.<\/p>\n
<\/p>\n
Hiilenmustien aamujen<\/em> lapsuuskuvaus vahvistaa teoriaani, jonka mukaan Black Sabbath on er\u00e4s Sueden esiasteista. \u201dElectric Funeral\u201d (1970) ja \u201dInto the Void\u201d (1971) pursuvat hiilt\u00e4 ja mustaa, sodanj\u00e4lkeisen Britannian rappiota ja varmuutta maailmanlopusta. My\u00f6s Black Sabbathin sanasto on helppo tuomita: pelkk\u00e4\u00e4 kirjoitustaidottomien ja Lovecraftia selanneiden post-hippien kovistelua! Toinen vaihtoehto on vastaanottaa Master of Realityn<\/em> akuutti h\u00e4t\u00e4 ja pohtia Donald Trumpin sormea nappulalla, t\u00e4n\u00e4\u00e4n tai ensi viikolla.<\/p>\n <\/p>\n
Suede teki paniikistaan ylv\u00e4st\u00e4 ja rivoa, Black Sabbath taas kolhoa ja monotonista. Ydin<\/em> on sama, molemmilla my\u00f6s ty\u00f6v\u00e4enluokkainen.<\/p>\n <\/p>\n
***<\/p>\n
<\/p>\n
Andersonin lapsuus Haywards Heathissa oli k\u00f6yh\u00e4 ja kummallinen. Is\u00e4 rakenteli kalusteita lastulevyst\u00e4, palvoi s\u00e4velt\u00e4j\u00e4 Franz Liszti\u00e4 ja rajoitti muun perheen el\u00e4m\u00e4\u00e4 irrationaalisilla s\u00e4\u00e4nn\u00f6ill\u00e4\u00e4n. \u00c4iti ompeli lapsille kaikki<\/em> vaatteet, herkutteli maitotiivisteell\u00e4 ja otti alasti aurinkoa puutarhassa. Hiilenmustien aamujen<\/em> hahmogalleria on niin mielipuolinen, ett\u00e4 Anderson p\u00e4\u00e4see pitk\u00e4lle hillityll\u00e4, paikoin luettelonomaisella kuvaustavallaan. My\u00f6s yhteiskunnallinen konteksti maalautuu taustalle. Lukunautinto on suuri.<\/p>\n <\/p>\n
Hiilenmustat aamut<\/em> muuttuu tavanomaiseksi musiikkit\u00e4htimuistelmateokseksi vasta puoliv\u00e4liss\u00e4. Teini-i\u00e4n \u201dlevottomuudesta\u201d Andersonilla on erityisen v\u00e4h\u00e4n sanottavaa. Varhaisten laulunkirjoitusviritysten itseironinen maiskuttelukaan ei tunnu tyylitajuiselta ratkaisulta. Vasta Sueden synnyn ja toukasta perhoseksi etenemisen kuvaus palauttaa Andersonin proosaan ryhdin. Sitten kirja loppuukin, debyyttialbumi Sueden<\/em> (1993) levytyssopimukseen.<\/p>\n <\/p>\n
Anderson perustelee rajausta \u2013 joka olisi voinut olla tiukempi \u2013 teoksensa alussa. Sueden menestyksen aikoihin h\u00e4n olisi kyennyt tarjoamaan \u201dvain uutta perspektiivi\u00e4\u201d. \u201dMenneisyyden fossiilien \u00e4\u00e4rell\u00e4\u201d sen sijaan saattaa synty\u00e4 jotain uutta. Hiilenmustien aamujen<\/em> lapsuusosuuden tunnelma onkin sopivan fiktiivinen.<\/p>\n <\/p>\n
Ehk\u00e4 Anderson julkaisee Suede-muistelmansa 70-vuotiaana, jolloin h\u00e4n ei toivottavasti en\u00e4\u00e4 kierr\u00e4 laulamassa \u201dIntroducing the Bandia\u201d. 1990-luku, Bernard Butler ja John Major vaikuttavat kahdenkymmenen vuoden kuluttua riitt\u00e4v\u00e4n ep\u00e4todellisilta, hiiltyneilt\u00e4 lavasteilta.<\/p>\n
<\/p>\n
Et\u00e4isyys paljastaa ytimen.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Brett Andersonin (s. 1967) muistelmateos Hiilenmustat aamut (Sammakko) ilmestyi Suomessa yht\u00e4…<\/p>\n","protected":false},"author":113,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[6,4,7,3,5],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/85\/2018\/04\/img_20180424_073859-225x300.jpg","blog_id":85},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/128"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/users\/113"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/comments?post=128"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/128\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":130,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/128\/revisions\/130"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/media?parent=128"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/categories?post=128"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/tags?post=128"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}
![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/85\/2018\/04\/img_20180424_073859-225x300.jpg\")
<\/p>\n