{"id":312,"date":"2019-09-03T12:37:49","date_gmt":"2019-09-03T09:37:49","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/?p=312"},"modified":"2019-09-03T12:37:49","modified_gmt":"2019-09-03T09:37:49","slug":"24-7-ldr","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/24-7-ldr\/","title":{"rendered":"24\/7 LDR!"},"content":{"rendered":"

\"\"<\/p>\n

\u00a0<\/p>\n

Keep making me laugh.<\/em><\/p>\n

Lana Del Rey vetoaa popin perussinuun eli kaikkiin<\/em> hitiss\u00e4\u00e4n \u201dBorn to Die\u201d. Tuo laulu, \u201dVideo Games\u201d, \u201dSummertime Sadness\u201d ja \u201dBlue Jeans\u201d tekiv\u00e4t Del Reysta megasuositun vuosikymmenen alussa. Juoruttiin, ett\u00e4 h\u00e4n on \u201dpelkk\u00e4 tuote\u201d, punahuulinukke t\u00e4htilipun edess\u00e4. Lanaa nauratti, eik\u00e4 hymy n\u00e4kynyt. Seurasi entist\u00e4 lanadelreymaisempaa materiaalia kuten \u201dCola\u201d (2012) tai \u201dUltraviolence\u201d (2014). Spekulaatio siit\u00e4, kuinka tosissaan Del Rey on, kiinnittyy osaksi h\u00e4nen tuotantoaan. Lanaan on aina t\u00e4ytynyt suhtautua.<\/p>\n

Kaksi vuotta sitten h\u00e4n yll\u00e4tti hymyilem\u00e4ll\u00e4 Lust for Life<\/em> -albumin kannessa. \u201dThey write that I\u2019m happy, they know that I\u2019m not\u201d, h\u00e4n laulaa nyt, kun tulkinnat Lana Del Reysta ovat naurattaneet ja repineet artistia liian kauan. Uuden Norman Fucking Rockwell!<\/em> -albumin single \u201dHope Is a Dangerous Thing for a Woman Like Me to Have \u2013 but I Have It<\/a>\u201d kuulostaa uupuneelta. My\u00f6s katkeralta ja voimakkaalta. Toivo, vaarallisin asia, tarvitsee kaikkia mainittuja tiloja.<\/p>\n

Lennon, Dylan, Morrissey, Madonna\u2026 Pop-myytti on suuri viimeist\u00e4\u00e4n silloin, kun se haistattelee kommentoimalla itse\u00e4\u00e4n. \u201dYou took my sadness out of context\u201d, Del Rey laulaa kappaleessa \u201dMariners Apartment Complex\u201d, joka kuuluu uuden levyn parhaimpiin. P\u00e4\u00e4t\u00f6sraita \u201dHope Is a Dangerous\u2026\u201d on silti t\u00e4rkein; pianos\u00e4esteinen p\u00e4iv\u00e4kirjamerkint\u00e4 Lanana olemisesta. Yleis\u00f6n ja h\u00e4nen itsens\u00e4 asettamat odotukset pullistavat julkisivun kupruille. S\u00e4ngyn alla on hirvi\u00f6it\u00e4, perseen heiluttaminen lavalla tuo helpotuksen harhan. Kertos\u00e4keen alkuun ladataan paljon:<\/p>\n

I\u2019ve been tearing around in my fucking nightgown<\/em><\/p>\n

24\/7 Sylvia Plath<\/em><\/p>\n

Paljon kiroilevaksi kirjoittajaksi Del Rey on merkillisen elegantti. H\u00e4nen tapauksessaan tuntuu luontevalta, ett\u00e4 Sylvia Plath rimmaa sanan \u201dsociopath\u201d kanssa. \u201dHope Is a Dangerous\u2026\u201d on reflektiivinen ja myrkyllinen mutta ennen kaikkea kaunis laulu. Jaan kriitikko Jenn Pellyn n\u00e4kemyksen<\/a>: Norman Fucking Rockwell!<\/em> tuntuu todellisemmalta albumilta kuin Del Reyn aiemmat. Todelliseen ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 tarvita lainausmerkkej\u00e4. Lana-myytti saa jatkaa paisumistaan, mutta itse artisti vaikuttaa olevan kiinnostuneempi k\u00e4sittelem\u00e4\u00e4n ihmisen\u00e4 olemisen solmuja kuin sinisten farkkujen glooriaa.<\/p>\n

Toivoballadinsa lopuksi h\u00e4n toistaa falsetissa: \u201dYeah, I have it, Yeah, I have it\u2026\u201d Ilman riuskaa (ep\u00e4)toivoa myyttinen artisti hukkuisi itseviittaavuuteen. Patetia tuulettaa huonetta. Siell\u00e4 heiluu 24\/7 Sylvia Plath, jonka veri on oikeaa. Vuonna 2019 Lana Del Reylle tuhahtelevat en\u00e4\u00e4 paatuneimmat idiootit. J\u00e4rkevi\u00e4 ihmisi\u00e4 sadcore ei kiinnostakaan.<\/p>\n

\u201dThe poetry inside of me is warm like a gun\u201d, h\u00e4n muistuttaa kappaleessa \u201dBartender\u201d. Min\u00e4 taas muistutan, ett\u00e4 Del Fucking Rey on kovatasoinen runoilija my\u00f6s silloin kun ei kiroile.<\/p>\n

Uuden levyn kannessa poseeraa Jack Nicholsonin lapsenlapsi Duke. Siihenkin voi yritt\u00e4\u00e4 suhtautua.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

\u00a0 Keep making me laugh. Lana Del Rey vetoaa popin perussinuun eli…<\/p>\n","protected":false},"author":113,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[63,36,53],"acf":[],"platta":{"numLikes":2,"numComments":0,"category":"kulttuuri","themes":["musiikki"],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/85\/2019\/09\/img_20190902_154107-225x300.jpg","blog_id":85},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/312"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/users\/113"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/comments?post=312"}],"version-history":[{"count":4,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/312\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":317,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/312\/revisions\/317"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/media?parent=312"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/categories?post=312"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/tags?post=312"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}