{"id":472,"date":"2020-11-16T12:59:24","date_gmt":"2020-11-16T10:59:24","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/?p=472"},"modified":"2020-11-16T12:59:24","modified_gmt":"2020-11-16T10:59:24","slug":"me-myos","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/me-myos\/","title":{"rendered":"Me my\u00f6s"},"content":{"rendered":"

\"\"<\/p>\n

\u00a0<\/p>\n

Anu Silfverbergin edellinen esseeteos \u00c4itikortti<\/em> ilmestyi seitsem\u00e4n vuotta sitten. \u201dJoko siit\u00e4 on niin kauan?\u201d on fraasi, jota pyrin v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Vanhenen muutenkin, \u00e4hk\u00e4isen kun nousen tuolilta. \u00c4itikortti <\/em>tuli el\u00e4m\u00e4\u00e4ni vuosi ilmestymisens\u00e4 j\u00e4lkeen ja muutamaa kuukautta ennen esikoislastani. Silfverbergin teos valmensi muutokseen konkreettisemmin kuin neuvolan kaksituntinen synnytysvalmennus, jossa vaiettiin muiden yht\u00e4 eksyneiden ja kotiin haluavien kanssa.<\/p>\n

Ensisijaisesti muistan loistavan esseeproosan: \u00e4rtyneen s\u00e4vyn kerronnassa, joka soljuu. Anarkian. Palaan \u00c4itikorttiin<\/em> satunnaisesti, tarkistan sielt\u00e4 asioita. Teho ei tunnu vaimenneen.<\/p>\n

Sinut on n\u00e4hty<\/em> kohtaa siis odotuksia, joita ei \u2013 toisin kuin kritiikin klisee v\u00e4itt\u00e4\u00e4 \u2013 voi olla liikaa. Yleens\u00e4 odotan kirjoilta liian v\u00e4h\u00e4n. Silfverbergin uutuus vaikuttaa esittelyn ja Helsingin Sanomien<\/em> haastattelun<\/a> perusteella my\u00f6h\u00e4styneelt\u00e4 #metoo-puheenvuorolta, mist\u00e4 yritin olla huolestumatta. Esseistin velvollisuuksiin kuuluu aiheensa ylitt\u00e4minen. Silfverberg on varmaankin ajatellut asiaa ja luennoinut siit\u00e4 lehtens\u00e4 iltakoulussa.<\/p>\n

Soljumisefektin tunnistaa heti. Sinut on n\u00e4hty<\/em> on helppo lukea nopeasti ja suurina kerta-annoksina, koska Silfverberg kirjoittaa perhanan hyvin. Lukijasta huolehditaan: t\u00e4ss\u00e4 hallittu puhekielinen ilmaus, tuossa yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n paljon tunnetta, sitten viilto ja odottamaton assosiaatio. Dingo oli tytt\u00f6jen katseen luoma ja sellaisena vallan alainen<\/em>, Silfverberg py\u00f6ritt\u00e4\u00e4. Analyysi Kie\u015blowskin Veronikan kaksoisel\u00e4m\u00e4n<\/em> pseudosyv\u00e4llisest\u00e4 naiskuvasta on my\u00f6s riemukas. Parhaimmillaan Sinut on n\u00e4hty<\/em> on, kun Silfverberg kuvaa 1990-lukuaan: eteneminen kielitieteen kautta feministiseen aktivismiin, H&M:n mainokset kaduilla, joilla \u00e4ij\u00e4t huutelivat per\u00e4\u00e4n:<\/p>\n

Oikeistopopulismin ja fasismin nousu ja maailmanlaajuiset vastaiskut naisten oikeuksille olivat viel\u00e4 visusti nurkan takana.<\/em> (s. 83)<\/p>\n

Olen kaksitoista vuotta nuorempi ja maalla varttunut mies. Pid\u00e4n helsinkil\u00e4ist\u00e4 l\u00e4himenneisyytt\u00e4 satuna, mutta kun Silfverberg kirjoittaa itsest\u00e4\u00e4n noissa kulisseissa r\u00e4pik\u00f6iv\u00e4n\u00e4 nuorena, samastun. Minua ei haittaa sek\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 feministin nyrkki\u00e4 heiluttaessaan Silfverberg pyrkii rajaamaan kaltaiseni lukijan ulkopuolelle. Kun esseeproosa on subjektiivista ja \u00e4lyk\u00e4st\u00e4, otan osani joka tapauksessa.<\/p>\n

Taiteessa on erikoista se, ett\u00e4 joskus se v\u00e4litt\u00e4\u00e4 jotain pintapuolisesti selke\u00e4\u00e4 sanallista tai kuvallista, mutta samalla my\u00f6s vuotaa ruumiiseen ja mieleen ik\u00e4\u00e4n kuin s\u00e4teily\u00e4, joka osuu solutasolle.<\/em> (s. 33)<\/p>\n

Silfverbergi\u00e4 on \u00e4rsytt\u00e4nyt, kun h\u00e4nen suosikkielokuvaansa Synecdoche: New Yorkia<\/em> on luonnehdittu miestaiteilijan tunteissa piehtaroinniksi. \u201dEi, vaan minun tunteissani! Ihmisyyden, ihmiskunnan tunteissa!\u201d esseisti vastaa. Ja vaikka valkoista heterouttani hierotaan naamaan joka sivulla, vaikka minut on n\u00e4hty ja valtani paljastettu tuhat kertaa, Sinut on n\u00e4hty<\/em> on liittolaiseni.<\/p>\n

Rajansa t\u00e4ll\u00e4kin taikatempulla. Silfverbergin teoksen suurin ongelma kiertyy monikon ensimm\u00e4isen persoonan ymp\u00e4rille. H\u00e4n puhuu Meist\u00e4 tyt\u00f6ist\u00e4, Meist\u00e4 naisista, mik\u00e4 on joukkovoimainen ja osin amerikkalainen maneeri. Silfverbergill\u00e4 ei esimerkiksi ole ongelmia v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 \u201dme kaikki tunnemme sen unen\u201d, jossa unenn\u00e4kij\u00e4 itse on alasti ja muut vaatetettuja. Min\u00e4 en tunne, h\u00e4pe\u00e4ni on omanlaistaan. Luulen, ett\u00e4 on paljon (nais)lukijoita, jotka kokevat Silfverbergin kollektiivisen puhuttelun voimaannuttavana. Sitten on heit\u00e4, my\u00f6s naisia, joita holhoaminen ja sukupuoleen redusointi vituttaa.<\/p>\n

Taide on samastumisen ytimess\u00e4 v\u00e4litt\u00e4ess\u00e4\u00e4n yksil\u00f6llisint\u00e4. \u201dMeihin\u201d tarttuu joutavaa patetiaa. #metoon joukkohurmos voi tuntua vakuuttavalta verkossa ja oikeussalissa mutta tuskin esseeteoksessa, jonka kannessa on tekij\u00e4ns\u00e4 yksil\u00f6llinen nimi.<\/p>\n

Silfverbergin me-muoto on my\u00f6s piiloelitistinen. H\u00e4n lainaa teoksessaan tuttaviensa Facebook-postauksia ja haastattelee heit\u00e4. Useista k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n lempinime\u00e4 mutta ei yksityisyyden suojan vaan ep\u00e4muodollisuuden vuoksi. \u201dTipi\u201d on kirjailija, k\u00e4sikirjoittaja ja elokuva-ohjaaja Elina Hirvonen, \u201dRoju\u201d taas sarjakuvataiteilija Johanna Rojola, ja niin edelleen. V\u00e4lill\u00e4 on vaikea tiet\u00e4\u00e4, viittaako \u201dme\u201d Silfverbergin etabloituneeseen naistaiteilijakaveripiiriin vai, polleasti, kaikkiin naislukijoihin k\u00e4ytt\u00e4en julkkiksia ponnahduslautanaan.<\/p>\n

Ehk\u00e4 Silfverberg yritt\u00e4\u00e4 olla vaatimaton. Mik\u00e4s h\u00e4n on sanomaan, antaa yst\u00e4vien puhua. Genrens\u00e4 h\u00e4n on jo vuoden 2011 Luonto pakastimessa<\/em> -kokoelmassa m\u00e4\u00e4ritellyt \u201desseehk\u00f6ksi\u201d. Ei olisi tarvinnut, eik\u00e4 nyt tarvittaisi Susanna Kuparisen ja kumppanien verbaalista olkap\u00e4\u00e4t\u00e4. Oma asiaproosa kantaisi, yksik\u00f6n ensimm\u00e4inen.<\/p>\n

Ajatusleikki:<\/p>\n

Mit\u00e4 kaksikymppinen, ruumiissaan ja hengess\u00e4\u00e4n horjuva lukijatytt\u00f6 Joensuusta tai Jyv\u00e4skyl\u00e4st\u00e4 ajattelee Sinut on n\u00e4hty<\/em> -teoksesta? Silfverberg kuvaa todellisuutta, jossa voi pyyt\u00e4\u00e4 alansa huipun kaljalle, keskustella innostuneesti elokuvasta ja reflektoida aikojen muutosta. Joensuulaishumanistin kaverit eiv\u00e4t ole kuulleet Mulveysta tai istuneet Orionissa. Tytt\u00f6 on haaveidensa, vihansa ja esteettisen her\u00e4\u00e4misens\u00e4 kanssa yksin. Tipin ja Anun me-henki saattaa lannistaa h\u00e4nt\u00e4. Taiteen samastumisihmett\u00e4 ei p\u00e4\u00e4se syntym\u00e4\u00e4n, kun ikkunap\u00f6yd\u00e4n paikat on jo jaettu.<\/p>\n

Teoksen lopussa Silfverberg ja toimittajayst\u00e4v\u00e4 Reetta R\u00e4ty k\u00e4yv\u00e4t Maija Vilkkumaan keikalla. Kohtaus on kohottava, koska me-pronominin rajoittuneisuus kirjoitetaan auki. Vilkkumaa on heid\u00e4n juttunsa, nyt jo haalistunut mutta ei ainakaan universaali kokemus. Silfverberg kertoo kuunnelleensa Ei<\/em>-levy\u00e4 intensiivisesti vuonna 2003. Kuin pommi olisi r\u00e4j\u00e4ht\u00e4nyt. T\u00e4m\u00e4n lukija ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, jos pop on koskaan s\u00e4teillyt solutasolle. Silfverberg on taitava kuvaamaan hetki\u00e4 juuri vaikuttumisen j\u00e4lkeen. Horjumista elokuvateatterin ulkopuolella uudenlaisena ihmisen\u00e4.<\/p>\n

Tai kun on kuullut, ett\u00e4 se on mun <\/em>el\u00e4m\u00e4<\/a>, josta tuli n\u00e4in hirve\u00e4.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

\u00a0 Anu Silfverbergin edellinen esseeteos \u00c4itikortti ilmestyi seitsem\u00e4n vuotta sitten. \u201dJoko siit\u00e4…<\/p>\n","protected":false},"author":113,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[99,101,100],"acf":[],"platta":{"numLikes":6,"numComments":1,"category":"kulttuuri","themes":["kirjallisuus"],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/85\/2020\/11\/img_20201116_122739-225x300.jpg","blog_id":85},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/472"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/users\/113"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/comments?post=472"}],"version-history":[{"count":4,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/472\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":477,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/472\/revisions\/477"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/media?parent=472"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/categories?post=472"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/tags?post=472"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}