![\"\"](\"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/85\/2021\/07\/img_20210707_084022__01-268x300.jpg\")
<\/p>\n<\/p>\n
\u00a0<\/p>\n
Koului\u00e4ss\u00e4 Sin\u00e9ad O\u2019Connor n\u00e4ki Jeesuksen. \u00c4iti Marie oli tehnyt kuten tapana oli: pakottanut tytt\u00e4rens\u00e4 riisuutumaan, levitt\u00e4m\u00e4\u00e4n jalkansa ja k\u00e4tens\u00e4, makaamaan lattialla ja anelemaan armoa. Sin\u00e9adin t\u00e4ytyi toistaa olevansa mit\u00e4t\u00f6n. Muussa tapauksessa \u00e4iti l\u00f6i mopin varrella. Sin\u00e9ad oli yritt\u00e4nyt suojautua siki\u00f6asentoon, kun n\u00e4ky Kristuksesta ristill\u00e4 oli kirkastunut. Jeesus oli luvannut, ett\u00e4 Sin\u00e9ad saisi takaisin kaiken veren, mink\u00e4 \u00e4iti oli anastanut. Verta valuisi ristilt\u00e4 suoraan tyt\u00f6n syd\u00e4meen, josta tulisi vahva.<\/p>\n
\u201dEn ole Bob Dylan tai Shakesperare\u201d, O\u2019Connor (s. 1966) pahoittelee teoksensa Rememberings<\/em> (2021) johdannossa. Toisteisuus, kielen arkisuus ja kyvytt\u00f6myys erottaa klisett\u00e4 kertomisen arvoisesta ovat O\u2019Connorin muistelmaproosan puutteita. Ansiot \u2013 trauman kuvaus ja huudot taivaisiin \u2013 jyr\u00e4\u00e4v\u00e4t heikkoudet alleen. Rememberings<\/em> muistuttaa O\u2019Connorin parhaita levytyksi\u00e4, joissa hautaan viet\u00e4v\u00e4t hetket ja mauttomat sovitusratkaisut nakertavat toisiaan.<\/p>\n Universal Mother<\/em> (1994) p\u00e4\u00e4see niin l\u00e4helle t\u00e4ydellist\u00e4, ett\u00e4 O\u00b4Connorin t\u00e4ytyi alentaa levy\u00e4 piirustelemallaan kannella.<\/p>\n I\u2019m Not Bossy, I\u2019m the Boss<\/em> (2014) on ensimm\u00e4inen \u201doikea\u201d pop-albumi, jonka O\u2019Connor katsoo tehneens\u00e4. Aiemmat olivat olleet julkista p\u00e4iv\u00e4kirjaa. Rememberings<\/em> selvent\u00e4\u00e4 noviiseille: Sin\u00e9ad O\u2019Connorin musiikki on niin omakohtaista, ett\u00e4 luut pilkottavat. Princen lahjoittamaa Nothing Compares 2 U<\/em> -balladia tulkitessaan O\u2019Connor kertoo ajatelleensa Marieta ja mopinvartta erityisen paljon. Musiikkivideon<\/a> kyyneleet alkavat valua, kun \u00e4idin istuttamat kukat mainitaan. Kuihtuivat ja kuolivat.<\/p>\n Marie O\u2019Connor menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1985. Tyt\u00e4r oli my\u00f6h\u00e4isteini ja muistaa ihmisten jalat haudan ymp\u00e4rilt\u00e4. \u00c4idin menetys kirkasti my\u00f6s syyn Jumalan hiljaisuuteen:<\/p>\n [H]e can\u2019 speak because He\u2019s crying so much himself. Who can speak when they\u2019re weeping?<\/em><\/p>\n Kuten \u00e4itins\u00e4, nuori Sin\u00e9ad oli krooninen myym\u00e4l\u00e4varas. Yhteinen harrastus l\u00e4hensi heit\u00e4 mutta kasvatti tytt\u00e4ren syyllisyystaakkaa. O\u2019Connor kertoo alkaneensa laulaa virsi\u00e4 koska ei siet\u00e4nyt itse\u00e4\u00e4n. Oli teht\u00e4v\u00e4 edes \u201dyksi pyh\u00e4 asia\u201d. Laulamisen aktin ja jumalallisen v\u00e4linen yhteys toistuu l\u00e4pi muistelmien.<\/em> Maallisesta Sean-is\u00e4st\u00e4\u00e4n O\u00b4Connorilla on pelkk\u00e4\u00e4 hyv\u00e4\u00e4 kerrottavaa, mutta pyh\u00e4ksi h\u00e4nt\u00e4 ei kohoteta. O\u2019Connorin musiikissa Jumala on nainen, \u00e4iti. Parannuksen tuoja, jota kohti pyrkimisess\u00e4 on masokistinen vivahde. Synnytt\u00e4j\u00e4 osaa ly\u00f6d\u00e4.<\/p>\n \u201dAll born into great pain\u201d, O\u2019Connor muistuttaa kappaleessa \u201dAll Babies<\/a>\u201d (1994) ja jatkaa: maailmassa on \u201dvain rakkautta\u201d. Ilmenemismuodot vaihtelevat. Laulun n\u00e4k\u00f6kulma on lapsen ja vanhemman, sill\u00e4 O\u2019Connorin esikoinen syntyi jo vuonna 1987 kesken debyyttialbumin \u00e4\u00e4nitysten. Levy-yhti\u00f6 suositteli aborttia koska ei ymm\u00e4rt\u00e4nyt, ett\u00e4 Sin\u00e9ad O\u2019Connorista oli kasvamassa popin suuri perhearvojen tulkitsija. Jos h\u00e4nen tuotannostaan karsii \u00e4itiyden ja tytt\u00e4ryyden pyhityst\u00e4 \u2013 sek\u00e4 demonisointia \u2013 k\u00e4sittelev\u00e4t laulut, v\u00e4h\u00e4n j\u00e4\u00e4 j\u00e4ljelle.<\/p>\n