{"id":83,"date":"2014-04-01T12:19:00","date_gmt":"2014-04-01T09:19:00","guid":{"rendered":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/2014\/04\/01\/enimmakseen-kornia\/"},"modified":"2014-04-01T12:19:00","modified_gmt":"2014-04-01T09:19:00","slug":"enimmakseen-kornia","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/enimmakseen-kornia\/","title":{"rendered":"Enimm\u00e4kseen kornia"},"content":{"rendered":"
\n<\/a><\/div>\n
\nA
\ncanonical folk and blues musical instrument whose six strings are designed to
\nbe plucked or strummed. Often used to accompany cloying, confessional songs of
\nquestionable worth in which \u201csincerity\u201d and \u201crealness\u201d, aka authenticity, are
\nvalued more than beauty, craft or clarity of thought and expression.<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nOlisivatpa
\nsanakirjam\u00e4\u00e4ritelm\u00e4t aina t\u00e4llaisia. Neutraaliuden ihanteella ei lopulta h\u00e4m\u00e4t\u00e4
\nkuin h\u00f6lm\u00f6impi\u00e4. Yhdysvaltalainen muusikko LD Beghtol kuvaa sitaatissa
\nakustista kitaraa ja onnistuu ilmaisemaan antipatian, jollaista olen kauan
\nhautonut kyseist\u00e4 soitinta kohtaan. Beghtol esitt\u00e4\u00e4 m\u00e4\u00e4ritelm\u00e4n osin
\nensyklopedian muotoon kirjoitetussa teoksessaan 69 Love Songs<\/i> (2010), joka k\u00e4sittelee The Magnetic Fields -yhtyeen
\nsaman nimist\u00e4 tripla-albumia. Ilmeisesti olen tuomittu palaamaan The Magnetic
\nFieldsin ylisuoritukseen vaikka yritt\u00e4isin kirjoittaa Black Sabbathin \u201dInto the
\nVoidista\u201d ja Jake Nymanista \u2013 n\u00e4in k\u00e4vi Ozzytekstiss\u00e4<\/i>
\n\u2013 tai Pet Shop Boysista \u2013 n\u00e4in k\u00e4vi t\u00e4\u00e4ll\u00e4<\/a>.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nHyv\u00e4
\non. Stephin Merritt saa m\u00e4\u00e4ritell\u00e4 my\u00f6s kitarasuhdettani. Jos Beghtolin
\nsivallus ei riit\u00e4, voi kuunnella 69 Love
\nSongsin<\/i> kappaleen \u201dAcoustic Guitar<\/a>\u201d, jossa annetaan ovelia lis\u00e4perusteita
\nkarttaa leirinuotioiden ja open mic -iltojen painajaisv\u00e4linett\u00e4. Kappeleen kertoja
\nosoittaa sanansa itse soittimelle, jota h\u00e4n kaipaa avukseen vietell\u00e4kseen
\nrakkaansa takaisin. <\/span>Aikoinaan yhteisty\u00f6 on ollut saumatonta:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nShe
\nalways loved the sound of your strum<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\nYou
\nmade her think maybe I wasn\u2019t so dumb<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nUseimmilla
\non kokemuksia akustisesta kitarasta, toivon mukaan ei kuitenkaan yht\u00e4 pariutumislaskelmoivia
\nkuin Merrittin laulussa. Tied\u00e4tte silti soittimen, tunnistatte sen \u00e4\u00e4nen toisin
\nkuin fagotin tai oboen. Akustinen kitara on soitinten bulkkia. Etenkin vappuna
\nja rock-festivaalien aikaan kliseisimm\u00e4t protestilaulajan raakileet kaivautuvat
\nkommuuneistaan tulkitsemaan \u201dBlowing in the Windi\u00e4\u201d puistonurmikolle. N\u00e4in k\u00e4y,
\nkoska akustinen kitara on helppo ja halpa kapistus. Ja, kuten Beghtol ja
\nMerritt huomauttavat, akustinen kitara tarjoaa oikotien autenttisuuteen \u2013
\nainakin illuusion sellaisen olemassaolosta. Jos haluat vuodattaa syd\u00e4nvertasi,
\nk\u00e4yt\u00e4 skalpellin sijasta Landolaa. Risti-istuvat tyt\u00f6t ja pojat vaikuttuvat
\nvarmasti.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nAkustisen
\nkitaran on oltava ainoa soitin, jota r\u00e4mpytet\u00e4\u00e4n<\/i>.
\nEnglannin kielen to strum<\/i> kuulostaa
\nonomatopoeettisuudestaan huolimatta liian kultivoituneelta. R\u00e4mpytyst\u00e4 se l\u00e4hes
\naina on. Olen itsekin r\u00e4mpytt\u00e4nyt, vuosikaudet. Pyyd\u00e4n t\u00e4t\u00e4 anteeksi
\nvaimoltani, naapureiltani, yst\u00e4vilt\u00e4ni ja itselt\u00e4ni. R\u00e4mpytysaikani ovat lopullisesti
\nohi, mink\u00e4 ei silti tarvitse johtaa akustisen kitaran myymiseen tai
\nmurskaamiseen betoniporsasta vasten. Viime vuosina Merritti\u00e4 seuratessani ja
\npseudosyv\u00e4llist\u00e4 r\u00e4mpyttely\u00e4 karsastaessani olen unohtanut, ett\u00e4 my\u00f6s akustista
\nkitaraa voi koskettaa esteettisesti. Esimerkiksi Nick Draken ja Leonard Cohenin
\ntuotanto on koko ajan ollut olemassa, eik\u00e4 Joose Keskitaloa tai Mirel Wagneriakaan
\nvoi syytt\u00e4\u00e4 vappupiknikilt\u00e4 lemahtavasta soitannollisesta populismista.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nMark
\nKozelek auttoi huomaamaan t\u00e4m\u00e4n. Muistan joitain vuosia sitten kuunnelleeni
\nh\u00e4nen Sun Kil Moon -yhtyeens\u00e4 \u2013 joka on t\u00e4t\u00e4 nyky\u00e4 yht\u00e4 kuin Mark Kozelek \u2013
\ndebyyttialbumia Ghosts of the Great
\nHighway<\/i> (2003) ja leimanneeni sen liian tyypilliseksi uudeksi americanaksi.
\nKursorisen perehtymisen perusteella en jaksa innostua my\u00f6sk\u00e4\u00e4n h\u00e4nen
\nvarhaisemmasta Red House Painters -kokoonpanostaan. Sen sijaan yhdysvaltalaisen
\nKozelekin yksin\u00e4isyytt\u00e4 huokuvat 2010-luvun Sun Kil Moon -levytykset vieh\u00e4tt\u00e4v\u00e4t
\nminua kovin. Admiral Fell Promisesin<\/i>
\n(2010) hienostuneeseen surumielisyyteen on Kozelekin omien sanojen mukaan
\nvaikuttanut Andr\u00e9s Segovian, modernin klassisen kitaran is\u00e4n soittotyyli.
\nT\u00e4llainen voisi johtaa typeriinkin 
\nlopputuloksiin. Ohjelmalliselta vaikuttava anti-r\u00e4mpytys kuitenkin
\nyhdistyy Kozelekin fyysiseen sanastoon \u2013 and
\nif you go tomorrow \/ choke me \u2019till I\u2019m blue<\/i> \u2013 yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n sulavasti.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nAlkuvuodesta
\nilmestynyt Benji<\/i> tekee kaiken viel\u00e4
\nparemmin. Steve Shelleyn ja Will Oldhamin kaltaiset julkkiskaverit tuovat
\nalbumille sovituksellista moniulotteisuutta. Samalla Kozelek pakottaa
\nkuulijansa tuijottamaan entist\u00e4 syvemp\u00e4\u00e4 yksin\u00e4isyyden kuilua. Benji<\/i> on kertova ja toisiinsa
\nlimittyvill\u00e4 \u00e4\u00e4ninovelleilla lastattu kokonaisuus, jonka raskaus perustuu
\ntekstimaailman kuolokeskeisyyden ohella Kozelekin \u00e4\u00e4riminimalistiselle
\nkitaroinnille. V\u00e4lill\u00e4 irrotellaan, kuten henkil\u00f6kohtaista seksuaalihistoriaa
\nK18-riettaudella kertaavassa \u201dDogs\u201d-kappaleessa, mutta p\u00e4\u00e4osin kuuntelijaa
\nkuljetetaan lyijynharmaassa y\u00f6ss\u00e4.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nBenjin<\/span><\/i> surutasoa kuvastaa parhaiten
\nkappale \u201dTruck Driver\u201d, joka Kozelekin mukaan toimi l\u00e4ht\u00f6kohtana albumin sukulaiskuolemiin
\nkeskittyv\u00e4lle konseptille. Diskreetti akustinen kitara alleviivaa
\ntekstin hyyt\u00e4vyytt\u00e4. Puistohippi r\u00e4mpytt\u00e4isi \u201dTruck Driverin\u201d yksiulotteisen
\nfolk-s\u00e4velm\u00e4n hunningolle, mutta Mark Kozelek antaa hiljaisuuden puhua.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\n\u201dTruck
\nDriverin\u201d tarinakin k\u00e4sittelee akustisen kitaran pyhyyden potentiaa. Kozelekin
\nilmeisen omael\u00e4m\u00e4kerrallinen kertoja muistelee kuinka h\u00e4n viisivuotiaana oli
\nhavahtunut serkkunsa yst\u00e4v\u00e4n soittoon:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nWe
\nall gathered \u2019round listened to her play and sing<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\nAnd
\nI fell into a trance and knew that one day I\u2019d do the same thing<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nEnnustus
\ntoteutuu vuosia my\u00f6hemmin, kun \u201dTruck Driverin\u201d laulaja tarttuu kitaraan
\nset\u00e4ns\u00e4 hautajaisp\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Ilo on kaukana ja viikatemies l\u00e4sn\u00e4, mutta seurakunta
\nvajoaa soiton voimasta transsiin.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n

<\/p>\n

\nVoi
\nolla, ett\u00e4 jotain vastaavaa tapahtuu lauantaina 12.4.2014 Helsingin Kuudes
\nlinja -ravintolassa, kun Mark Kozelek astuu lavalle, yksin, akustinen kitara
\nkainalossaan. Toivottavasti my\u00f6s oman el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 dylanit ja kristoferssonit saapuvat
\npaikalle ja ottavat kes\u00e4kautta ajatellen opikseen.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n
<\/span><\/div>\n
\n<\/object><\/div>\n
\n
<\/span><\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

A canonical folk and blues musical instrument whose six strings are designed…<\/p>\n","protected":false},"author":0,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"http:\/\/2.bp.blogspot.com\/-_WuppXP0oJw\/UzqCFAHMCvI\/AAAAAAAAAIg\/F0gpbbKjuzg\/s1600\/akustinen.jpg","blog_id":85},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/83"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/comments?post=83"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/83\/revisions"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/media?parent=83"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/categories?post=83"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/tags?post=83"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}