{"id":95,"date":"2013-12-18T09:29:00","date_gmt":"2013-12-18T07:29:00","guid":{"rendered":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/2013\/12\/18\/riitelykumppani-ja-kuvaaja\/"},"modified":"2013-12-18T09:29:00","modified_gmt":"2013-12-18T07:29:00","slug":"riitelykumppani-ja-kuvaaja","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/riitelykumppani-ja-kuvaaja\/","title":{"rendered":"Riitelykumppani ja kuvaaja"},"content":{"rendered":"
\n<\/a><\/div>\n
\nJoulukuussa
\nkansalla on tapana l\u00f6yt\u00e4\u00e4 kirjallisuus, ainakin Finlandia-palkittu sellainen.
\nLiityin joukkoon k\u00e4ym\u00e4ll\u00e4 kirjastossa. Riikka Pelon historiallinen romaani
\nj\u00e4\u00e4k\u00f6\u00f6n toistaiseksi rauhaan, sill\u00e4 joulukuussa 2013 keskityn vuoden 1984
\nvoittajateokseen, Erno Paasilinnan esseekokoelmaan Yksin\u00e4isyys ja uhma<\/i> (Otava). Todella, kohtuuttoman merkitt\u00e4v\u00e4ksi
\nmyyntiohjastajaksi vajaassa kolmessa vuosikymmeness\u00e4 nousseen Finlandia-palkinnon
\nhistoria k\u00e4ynnistyy kirjallisuusesseekokoelmalla. Vuoden 1993 proosalinjauksen
\nj\u00e4lkeen t\u00e4llainen ei en\u00e4\u00e4 olisi edes teoriassa mahdollista. Kaikkiaan
\nesseeteoksen nostaminen perusjoululahjastatukseen tuntuu tuulahdukselta
\neksoottista menneisyytt\u00e4, jollaista ei 1980-luvun alussakaan taidettu el\u00e4\u00e4.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nOlen
\naiemmin lukenut Paasilinnalta (1935\u20132000) h\u00e4nen tympeit\u00e4 aforismejaan sek\u00e4
\nhenkil\u00f6kuvateokset aseistakielt\u00e4ytyj\u00e4 Arndt Pekurisesta ja kirjailija Timo K.
\nMukasta. Novellikokoelman Nuoruusaikoja<\/i>
\n(1992) muistan lukeneeni keskenkasvuisena, samoin kuin Yksin\u00e4isyyden ja uhman<\/i>, joka vuosien et\u00e4isyyden p\u00e4\u00e4st\u00e4 tuntuu
\nkoskemattomalta. T\u00e4m\u00e4 lienee jokaiselle yli kymmenen vuotta kirjallisuutta
\nharrastaneelle tuttu mekanismi. Teosta tituleerataan luetuksi, vaikka edes
\naiheen tai proosan tapauksessa p\u00e4\u00e4henkil\u00f6n nimen mieleen palauttaminen ei
\nonnistu. Kuten toimittaja Ilkka Malmberg pohtii HS Teema<\/i> -lehden numerossa 3\/13:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nJos unohdan koko kirjan sis\u00e4ll\u00f6n,
\nmiten eroan niist\u00e4, jotka eiv\u00e4t ole koskaan kirjaan tarttuneet tai lukeneet
\nWikipedian tiivistelm\u00e4n?<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nN\u00e4hd\u00e4kseni
\nlukemisen ja niin kutsutun unohtamisen kierre ei ole ongelma, pikemminkin
\nneurokemiallinen v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myys, mutta Erno Paasilinnaakin mainitun kaltainen
\nmuka-lukeminen risoo. Yksin\u00e4isyyden ja
\nuhman<\/i> esseess\u00e4 \u201dAinoa vapaa aine, antakaa sen pysy\u00e4 vapaana\u201d h\u00e4n hy\u00f6kk\u00e4\u00e4
\nklassikkokirjalistoja sanelevaa \u00e4idinkielenopetusta vastaan. Seitsem\u00e4n veljeksen<\/i> tai Kalevalan<\/i> varhaista pakkolukemista
\nPaasilinna pit\u00e4\u00e4 haitallisena, koska nuori ei muista lukemastaan my\u00f6hemmin
\nmit\u00e4\u00e4n ja oppii luultavimmin vihaamaan kirjallisuutta sin\u00e4ns\u00e4. Hiukan yli
\n40-vuotias esseisti kirjoittaa:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nSeitsem\u00e4n veljest\u00e4 luin
\nperusteellisesti vasta pari vuotta sitten ja se nosti melkein tukan pystyyn,
\nniin tavaton kirjallinen suoritus se on. Miksi olisin lukenut sen aiemmin? Mink\u00e4
\ntakia? Mit\u00e4 min\u00e4 olisin siit\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4nyt?<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nLainaukseen
\nja \u201dAinoa vapaa aine\u2026\u201d -esseeseen mahtuu Erno Paasilinnan argumentaatiotyyli.
\nH\u00e4n t\u00f6ks\u00e4ytt\u00e4\u00e4, on v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4, mutta esitt\u00e4\u00e4 asiansa esteettisell\u00e4
\nvakuuttavuudella. Yksin\u00e4isyyden ja uhman<\/i>
\ntekstien kanssa on antoisaa riidell\u00e4. Paasilinnan n\u00e4kemyksi\u00e4 ei tarvitse
\nh\u00e4vet\u00e4, vaikka ne h\u00f6lm\u00f6j\u00e4 ja oudon sinisilm\u00e4isi\u00e4 olisivatkin. Toisin on
\nesimerkiksi Matti M\u00e4kel\u00e4n, Paasilinnan ohella merkitt\u00e4vimm\u00e4n korpiesseistimme
\nteosten kanssa. Patronisoivaa \u00e4ij\u00e4ily\u00e4 en kykene siet\u00e4m\u00e4\u00e4n kuin minimaalisissa
\nannoksissa.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nKlassikoiden
\nvarhaistavaamisen myrkyllisyyden suhteen Paasilinna joka tapauksessa hourailee.
\nRikos ja rangaistus<\/i> luetaan
\n16-vuotiaana, jotta se voitaisiin lukea 27-, 39- ja 60-vuotiaana uudelleen.
\nOlisi utooppista olettaa Dostojevskin eettis-maailmankatsomuksellisen voiman
\nh\u00e4tk\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n teini\u00e4. Silti jotain saattaa j\u00e4\u00e4d\u00e4 kytem\u00e4\u00e4n alitajuntaan, edes yhdelle
\nsadasta keskenkasvuisesta, ja jatkolukemisen uoma avautuu. Tutkija Risto
\nNiemi-Pyntt\u00e4ri vastaa<\/a> Luutii<\/i>-blogissa
\nviisaasti Ilkka Malmbergin ep\u00e4ilyihin ja tulee tahattomasti puhuneeksi my\u00f6s
\nuppiniskaisen Erno Paasilinnan suuntaan:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nSivistys on se, mit\u00e4 j\u00e4\u00e4 kun
\nluettu unohtuu. Onko niin, ett\u00e4 se mit\u00e4 j\u00e4\u00e4 on k\u00e4tkeytynyt jonnekin minuuden
\nperustuksiin ja muuttunut persoonallisuudeksi?<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nPaasilinna
\nleimaisi Niemi-Pyntt\u00e4rin n\u00e4kemyksen haihatteluksi. Varsinaista pilvilinnojen
\nrakentelua edustaa kuitenkin h\u00e4nen oma visionsa vapaaehtoisesta ja itseoppineesta
\nklassikkoperehtymisest\u00e4, jossa ket\u00e4\u00e4n ei pakoteta ja nerot p\u00e4\u00e4sev\u00e4t esiin.
\nT\u00e4ss\u00e4 suhteessa Lapin mies saakin lev\u00e4t\u00e4 puolittaisessa rauhassa: oletan, ettei
\nyhdenk\u00e4\u00e4n 2000-lukulaisen peruskoulun puolella pakkolueteta Hurskasta kurjuutta<\/i> tai Kirsikkapuistoa<\/i>, joiden sy\u00f6tt\u00e4mist\u00e4
\nPaasilinna esseess\u00e4\u00e4n kavahtaa ja maalaa tilalle liki rousseaulaisen ideaalin:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nViek\u00e4\u00e4 lapset vapaaseen tilaan,
\njossa on kaikenlaisia kirjoja saatavilla, antakaa heid\u00e4n lukea mit\u00e4 he
\nhaluavat, tai antakaa olla lukematta \u2013 ei heist\u00e4 sill\u00e4 tule kirjan vihollisia,
\nettei heit\u00e4 siihen pakoteta.<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nUhmakkaan
\ntoisinajattelijan optimismi on suloista. H\u00e4nen luonnostelemassaan \u201dvapaassa
\ntilassa\u201d kirjoihin ei koskisi yksik\u00e4\u00e4n lapsista, ja tuloksena olisi \/ on joukko
\nluup\u00e4it\u00e4, jotka eiv\u00e4t edes tied\u00e4 mit\u00e4 vihata. Paasilinnan dogmaattinen
\nauktoriteettivastaisuus perustuu ehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4\u00e4n luottamukseen, jota h\u00e4n tuntee
\nihmisyytt\u00e4 kohtaan. Jos armeija, poliisi, koulu ja eduskunta vain pysyisiv\u00e4t
\nloitolla, jokaisella olisi Erno Paasilinnan mukaan edellytykset kehitty\u00e4 Erno
\nPaasilinnan kaltaiseksi er\u00e4maiden esteetikoksi. Yksin\u00e4isyyden ja uhman<\/i> avaavassa \u201dLyhyt oppikirja\u201d
\n-fragmenttisarjassa h\u00e4n julistaakin hyv\u00e4n kirjallisuuden olevan aina ihmisen
\npuolella ja latelee vapausteesins\u00e4:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nAuktoriteeteille on oltava
\narmoton. Heid\u00e4t on imett\u00e4v\u00e4 tyhjiksi ja heitett\u00e4v\u00e4 pois. Heit\u00e4 on vaihdettava
\nkuin hevosia pitk\u00e4ll\u00e4 matkalla.<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\n\u201dIhminen\u201d
\non hyv\u00e4 ja \u201dauktoriteetti\u201d paha, vaikka todellisuudessa molempiin mahtuu
\nvaihteleva m\u00e4\u00e4r\u00e4 kumpaakin ominaisuutta ja kaikenlaista kuonaa \u00e4\u00e4rip\u00e4iden
\nv\u00e4lilt\u00e4. Erityiseen kunnia-asemaan Paasilinna nostaa h\u00e4m\u00e4r\u00e4hk\u00f6n \u201del\u00e4m\u00e4nkokemuksen\u201d
\nja suorastaan hykertelee riemusta keksiess\u00e4\u00e4n lainata runoilija Ezra Poundia,
\njonka mukaan \u2026kirjoihin kohdistuvaan
\nennakkoluuloon ovat syyp\u00e4it\u00e4 ne typerykset, jotka ovat pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n lukeneet
\nkirjoja<\/i>. Paasilinnan esseekokoelman siteeratuin rivikin todistaa t\u00e4t\u00e4
\nkokemuksellisuuden ilosanomaa: on
\nelett\u00e4v\u00e4 sellainen el\u00e4m\u00e4, josta syntyy kirjailija<\/i>.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nP\u00f6ty\u00e4.
\nOn kirjoitettava sellaisia kirjoja, ett\u00e4 niiden kirjoittajaa voidaan tarpeen
\ntullen kutsua kirjailijaksi. Ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n Paasilinnan mystifioima kirjailijuus on
\nalisteista teoksille. Ristiriitaiseksi kokoelman selkein pro el\u00e4m\u00e4nkokemus<\/i> -essee \u201dAlaston totuus\u201d yltyy, kun Paasilinna
\nkritisoi objektiivisen joukkotiedotuksen ihannetta, jossa pureskelemattoman
\ntiedon nopea julkistaminen on suurin voitto. Hektisyydest\u00e4 ei hy\u00f6dy ainakaan
\nsivistynyt ihminen, totta, mutta mill\u00e4 logiikalla pitk\u00e4j\u00e4nteinen ja perehtyv\u00e4
\nlukeminen sitten on saatanasta? Eik\u00f6 Paasilinna juuri per\u00e4\u00e4nkuuluta
\nekspertiisi\u00e4? Eiv\u00e4tk\u00f6 h\u00e4nen korostamansa el\u00e4m\u00e4nkokemukset<\/i>
\nsatunnaisuudessaan ja ep\u00e4johdonmukaisuudessaan vastaa pikemminkin ymp\u00e4riins\u00e4
\nh\u00f6ntyilev\u00e4\u00e4 uutissillisalaattia kuin koherenttia kirjakokonaisuutta? Jokainen
\non el\u00e4misen asiantuntija, sankarikin, jos oikein J. Karjalaista silmiin
\nkatsotaan, mutta kirjallisiin urot\u00f6ihin mieliv\u00e4n kannattaa \u201dlukeminen vs.
\nel\u00e4m\u00e4\u201d -dikotomiassa painottaa ensin mainittua. El\u00e4\u00e4 voi siin\u00e4 sivussa. N\u00e4in on
\ner\u00e4ukoksi profiloitunut Erno Paasilinnakin toiminut, v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nYksin\u00e4isyys ja uhma<\/span><\/i> jakautuu kahteen osioon, joista
\nj\u00e4lkimm\u00e4isess\u00e4 Paasilinna k\u00e4sittelee arvostamiaan kirjailijoita. N\u00e4iss\u00e4
\nkertovissa teksteiss\u00e4 h\u00e4n on parhaimmillaan. \u201dSyyskalassa Pentti Linkolan
\nkanssa\u201d voittaa puolelleen jo herkullisella asetelmallaan, jossa kaksi
\noriginellia erakkoa kohtaa toisensa hyisill\u00e4 kalavesill\u00e4. Paasilinna yritt\u00e4\u00e4
\nraadannan lomassa suostutella Linkolaa takaisin kirjoitusty\u00f6h\u00f6n, mutta t\u00e4m\u00e4
\ntokaisee saavansa p\u00e4\u00e4ns\u00e4ryn pelk\u00e4st\u00e4 kirjoituskoneen n\u00e4kemisest\u00e4. Esseen ote on
\neleginen, armoton kuin kuvattu lokakuun tuuli, eik\u00e4 tekij\u00e4n ylitsevuotavainen
\narvostus Linkolaa kohtaan tukehduta uljasta sanataideteosta.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nAskeleen
\npidemm\u00e4lle Paasilinna astuu Pentti Haanp\u00e4\u00e4t\u00e4 k\u00e4sittelev\u00e4ss\u00e4 ja kokoelman p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4ss\u00e4
\nesseess\u00e4 \u201dYksin\u00e4isyys\u201d, jota pid\u00e4n yhten\u00e4 kotimaisen asiaproosan helmist\u00e4.
\nMuotokuva tietoisesti erakoituneesta, masentuneesta ja asetta y\u00f6p\u00f6yt\u00e4ns\u00e4 laatikossa
\ns\u00e4ilytt\u00e4neest\u00e4 kirjailijasta maalataan liki sakraalilla otteella. \u201dYksin\u00e4isyys\u201d
\nsuodattaa itseens\u00e4 aiemmin teoksessa esitetyt argumentit erist\u00e4ytymisen
\nv\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myydest\u00e4 muttei p\u00e4\u00e4asiallisesti polemisoi: ainoastaan n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ja kuin
\nohimennen perustelee. Lapin kuvaajana<\/i>
\nmuistettu Paasilinna totisesti osaa kuvata. Seuraavasta katkelmasta saan kylmi\u00e4
\nv\u00e4reit\u00e4:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nKes\u00e4ll\u00e4 1928 Haanp\u00e4\u00e4 l\u00e4hti y\u00f6ll\u00e4
\nklo 2.45 tempauksenomaisesti yli kolmiviikkoiselle py\u00f6r\u00e4matkalle Savoon ja
\nKarjalaan. Melkein koko ajan satoi, matkatovereita ei ollut, n\u00e4ht\u00e4vyydet ja
\ntapahtumat j\u00e4ttiv\u00e4t ulkopuoliseksi, alituinen vieraus korvensi rintaa. Kun h\u00e4n
\npolki yksin eteenp\u00e4in, karttoi puhumasta ihmisten kanssa, istui tienvarsilla
\nraapustamassa niukkoja huomioita p\u00e4iv\u00e4kirjaansa, tunne on jo aivan absurdi:
\nkoko kes\u00e4inen maa tuntuu katoavan ep\u00e4todelliseen asumattomuuteen, ihmiset ovat
\nkuin \u00e4\u00e4nett\u00f6mi\u00e4 filmihenkil\u00f6it\u00e4, liikkuvat jossakin taustalla. Huippukohtansa
\nt\u00e4m\u00e4 s\u00e4vy saa Pyh\u00e4j\u00e4rvell\u00e4, kun Haanp\u00e4\u00e4 ajaa j\u00e4rven toista rantaa pohjoista
\nkohti ja muistelee ajaneensa sen toista puolta etel\u00e4\u00e4n kaksi viikkoa
\naikaisemmin. Syntyy omalaatuinen, melkein fyysinen kahdentuma, sit\u00e4 vaille
\nettei Haanp\u00e4\u00e4 n\u00e4e itse\u00e4\u00e4n eideettisen\u00e4 hahmona j\u00e4rven toiselta puolelta,
\nuutterasti polkemassa kohti etel\u00e4\u00e4, tavoittamattomiin, ilman p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4.<\/o:p><\/span><\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nOn
\nhuomattava, ett\u00e4 Paasilinna kuvaa Pentti Haanp\u00e4\u00e4n p\u00e4iv\u00e4kirjakuvausta.
\nBriljantit rivit syntyv\u00e4t, kun on ensin vietetty aikaa nen\u00e4 kirjassa,
\npaneuduttu eksentriseen ja ty\u00f6t\u00e4 v\u00e4ltelleeseen kirjailijaidoliin. Olisi sen
\najan voinut el\u00e4\u00e4kin, mutta \u201dYksin\u00e4isyyden\u201d kaltainen kirjallisuusesseen
\nmuotovalio olisi j\u00e4\u00e4nyt syntym\u00e4tt\u00e4.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nYksin\u00e4isyys ja uhma<\/span><\/i> on yksin\u00e4isyyskuvauksissaan
\nvastaansanomaton ja uhmakkuudessaan niin ontuva, ett\u00e4 on pakko sanoa vastaan.<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nPS:<\/o:p><\/span><\/div>\n
\n<\/div>\n

<\/p>\n

\nViimeinen
\nvirke tuntuu paasilinnalaisen aforismin ihanteissa uitetulta. En yritt\u00e4nyt, en onnistunut.<\/o:p><\/span><\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Joulukuussa kansalla on tapana l\u00f6yt\u00e4\u00e4 kirjallisuus, ainakin Finlandia-palkittu sellainen. Liityin joukkoon k\u00e4ym\u00e4ll\u00e4…<\/p>\n","protected":false},"author":0,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"http:\/\/4.bp.blogspot.com\/-tnUrnhWVVDI\/UrFNlwU6ZOI\/AAAAAAAAAFc\/nI_XxdR9CvY\/s320\/paasilinna-kuva.jpg","blog_id":85},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/95"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/comments?post=95"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/posts\/95\/revisions"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/media?parent=95"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/categories?post=95"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/plainsongs\/api\/wp\/v2\/tags?post=95"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}