Joensuu 130908
Inhoan uusia asioita. Ilman uusia asioita vaivun koomaan. Peruskonflikti on vaivannut suhdettani populaarimusiikkiin käytännössä aina. Lapsena olin avoimemmin monomaaninen, mutta myös uteliaina vuosinani, jolloin opiskelin kaanonia ja ”seurasin aikaani”, olisin mieluummin kuunnellut aina samaa. Ruokavalion mukavuudenhaluinen niukentaminen johti jo teini-iässä syyllisyyteen, sisäisiin jämähtämissyytöksiin. Nykyisin avarakatseisuuden puute tuntuu olevan merkki varhaiskeski-ikäisyydestäni.
En voi voittaa. Mieluiten jättäisin musiikin.
Ihmettelen, epäilen ja kadehdin erityisesti niitä, jotka lumoutuvat uusista artisteista keikoilla. Kuulostipa hyvältä, otetaan tästä selvää. Minun täytyy olla selvillä ja pitkällä palvonnassa, ennen kun elävä musiikki voi aiheuttaa euforiaa tai edes lievempää innostusta. Muuten vetäydyn baarin puolelle lukemaan ja huomaan, että olisi hiljaisempiakin paikkoja.
Muistan sääntöön yksittäisiä poikkeuksia. Flow-festivaaleilla comebackin tekevä Joensuu 1685 on näistä merkittävin.
Vuonna 2008 asuin Jyväskylässä. Kevään tunnisti Jyrockista ja syksyn Kickstartista. Tilasin Rumba-lehteä, koska painettu musiikkijournalismi vasta korahteli. Kanteen oli nostettu Joensuu 1685, Bone Voyagen debytantti, jonka levyä ylistettiin estoitta. Olin muutenkin menossa Lutakon Kickstartiin lauantaina 13. syyskuuta. Päätin olla kulkematta heidän ohitseen.
Laulaja, joku Mikko, oli pukeutunut jättimäiseen Springsteen-paitaan. Korvista olisi valunut verta ilman tulppia. Tuijotin hohtavaa myrskyä kolme varttia, minkä jälkeen illan muilla esiintyjillä oli häviävästi merkitystä. Tutkiskelin tapahtunutta ehkä viikon, kunnes ostin heidän cd-levynsä. Ikään kuin vaihtoehtoja olisi ollut.
Tapahtumaketju ”printtimedia -> keikkaherätys -> fyysinen tallenne” oli jo kymmenen vuotta sitten kummallinen, nyt käytöstä poistettu. Onneksi tallenne jäi. Kuten Mikko Joensuun myöhemmät Amen-uroteot, myös Joensuu 1685 (2008) on ajasta irrallinen ylisuoritus. Joensuita verrattiin toistuvasti The Jesus and Mary Chainiin, mikä ei vaikuta suurelta kohteliaisuudelta. Reidin veljekset eivät vielä ole tehneet yhtä järkyttäviä kappaleita kuin ”(You Shine) Brighter Than Light” tai ”Perfect Grace”.
Myös Spacemen 3 -vertauksia sateli. Mietin lähinnä, kuinka paljon Jason Piercen sieluun on sattunut, jos hän on näiden kymmenen vuoden aikana kuullut Joensuu 1685 -albumia . Osa kivusta on ollut kateuden myrkyttämää.
Minua Joensuu 1685 parantaa väsymättä. Bändien sijaan vertaisin sitä tuuleen tai veteen. Kylmä tulee (”Crystal Light” ja ”Electric Ocean Sailor” levyn sydänjärkäleenä), mutta pöly ja kuona poistuvat tai ainakin unohtuvat hetkeksi.
Elias Canetti kirjoittaa hirvittävästä satunnaisuudesta, jonka vallassa kiinnostumme ja jätämme kiinnostumatta asioista. En haluaisikaan palata tilanteeseen, jossa en olisi vielä kuullut Joensuu 1685:n soittavan. Olisi roudaustauko. Hakisin Lutakon tiskiltä pureskellun muovituopin. Lähtisin kesken avauskappaleen Vakiopaineeseen, koska puhelin värisisi taskussa. Hauska nähdä pitkästä aikaa! Puhuisin ”hypetetystä” Joensuusta samantekevänä osana Kickstartin krapulaista lauantaita. Sunnuntaiaamuna olisin kai tyytyväinen.
Ajatus värisyttää. Vuoden 2018 Flow-perjantaihin raahaan kymmenvuotisen historiamme, hukkumisen ja puhdistumisen mahdollisuudet. I have sailed in these waters far too long? Tuskin.
1) Kun Wittgenstein asui Dublinissa kirjoittamassa, hän meni joka päivä samaan kahvilaan ja tilasi aina saman munakkaan ja mustan kahvin. Ennen pitkää ne alettiin tuoda hänelle ilman että hänen tarvitsi edes tilata niitä, mikä sai hänet ilahtuneena toteamaan, että “tämän taustalla olevan organisaation täytyy olla erittäin hyvin johdettu” (yksi niistä toteamuksista, joiden hauskuus ei lainkaan riipu siitä, onko ne tarkoitettu ironisiksi vai ei). On tietyllä tavalla harmillista, että musiikkia ei kuluteta niin, että se tilattaisiin tarjoilijalta; silloin monomaanisuuden ylläpitäminen itsekunnioitustaan menettämättä olisi epäilemättä helpompaa.
2) En tiedä onko se joensuulaisuuttani vai mitä, mutta en valitettavasti voi mitään sille, että Joensuu + mikä tahansa ajan määre viittaa minulle automaattisesti ensisijaisesti Joensuun kaupunkiin. Niinpä “Joensuu 130908” on yhtä kuin isäni 72-vuotispäivä. Ja “Joensuu 1685” on paikka, johon Joensuu tultaisiin perustamaan vuonna 1848, sellaisena kuin se oli vuonna 1685… Kovasti Spacemen 3 -tyylinen Blair 1523 -yhtye (jonka jonkin levyn Sonic Boom taisi tuottaakin) ehti sentään onneksi aikoinaan tulla tutuksi jo ennen kuin Tony Blair nousi labourin johtoon.