Nykytunnelmat

Tarjoan juttuidean: Pyydettäisiin kahta nuorta katselemaan Kolmen sepän patsasta. He voisivat arvioida, kuinka tätä päivää Nylundin teos on. Äijät takoo. Vaikka kyllähän myös nykyään tehdään asioita, on siinä yhtymäkohtia. Ja suhde alastomuuteen on aika avoin. Voisi korostaa, miten teinit korostavat, että sepillä ei ole puhelimia kädessään. Se on selvä ero nykyhetkeen.

Toinen idea: Edellisen vuosituhannen tapahtumat muistava toimittaja voisi kirjoittaa esseen kulttuurituotteesta, joka on merkinnyt hänelle paljon. Ei tarvitse olla patsas – elokuva tai televisiosarja käy myös. Kulmana voisi olla, miten hyvin teos on kestänyt aikaa. Saako suosikistaan enää nauttia, kun arvot ovat muuttuneet? Toimittajalla on esseessä hiukan epämukava olo. Hänen fiiliksensä kertovat jotain meidän kaikkien fiiliksistä.

Ainakin sen, että nykyhetki on ruhtinas. Maailma on arvopohjaltaan valmis tai vähintään niin paljon edellä 1990-luvun kivikautta, että kannattaa olla ylpeä. Voimme marssittaa (lähi)menneisyyden kulttuurituotteet tuomiolle, silmäillä #metoon, intersektionalismin tai ekokatastrofin läpi ja heittää kelvottoman enemmistön tunkiolle. Seuraava aikalaissyyllisyyden raskauttama kirjoittaja voi noukkia jätteet ja kysyä: kestääkö edelleenkään aikaa?

Anton Vanha-Majamaa hyväksyy Seinfeldin mutta joutuu irvistämään katsellessaan Frendejä, koska pahaan Rossiin pyydetään samaistumaan. Jussi Lehmusvesi järkeilee, että American Beautyn ”käsikirjoitusta ei lopputuloksen kärsimättä voisi muuttaa niin, että Lester esimerkiksi retkahtaisi naapurin vaimoon”. Susanna Karhapää tyytyy fanittamaan ”ennen selfieitä” tehtyä Virgin Suicidesia. Taustalta kuultaa ihmetys, kun aika ei olekaan tappanut Coppolan elokuvaa.

Esseen kirjoittaminen on työlästä. Kätevämpää on toimia kuten tänään Nyt-liitteessä. Hilla Körkön artikkelissa 22-vuotias Ajak Majok ja 19-vuotias Vertti Vesala katsovat Claes Olssonin elokuvan Akvaariorakkaus (1993). ”Nuoren aikuisen maailmasta piirtynyt kuva tuntuu tänä päivänä lähinnä omituiselta”, liitteen kansi vinkkaa. Artikkelissa Majok toteaa, että ”jos tää kuvas ajankuvaa, niin ysärillä ei kyl muuta tehty kuin nussittu”. Toisaalta, Vesalan mukaan: ”nyt tuntuu, että lastenohjelmissakin on rajumpaa sisältöä”. Netin puuttuminen puhututtaa, ja se, että Akvaariorakkauden henkilöt jahkailevat seksuaalisilla mieltymyksillään. Ei enää: ”Nyt ois sillee, et go get it, tee sun juttus.”

Jotta Kolme seppää & teinit -ideaani tartuttaisiin, korostan matalaa kynnystä. Juttuun ei tarvita nipottamaan taidehistorioitsijoita tai ylipäätään asiantuntijoita. Toimittajan ja nuorten tunnelmat riittävät. Aukeaman mittaisessa Akvaariorakkaus-artikkelissa ei haastatella muita kuin Majokia ja Vesalaa. Ei Anna-Leena Härköstä, ei Claes Olssonia tai elokuvan näyttelijöitä, tutkijoista puhumattakaan. Väliintulo suhteuttaisi ikävästi.

Akvaariorakkaus ei ole minulle tärkeä. American Beautya ja Virgin Suicidesia pidän mestariteoksina, Frendejä ja Seinfeldia muistelen riemulla. Jos katsoisin aiheelliseksi sanoa näistä jotain, jättäisin ajan mainitsematta. Radikaali valinta saattaisi kestää aikaa, mutta siitäkin voisi vaieta.

puheenaiheet televisio-ja-elokuvat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *