Romahdusvaara

Ihminen näyttää naurettavalta, kun kummassakin kädessä on avattu oluttölkki. Tuskin kannattaa elää todeksi fraasia kaksin käsin juomisesta. Eikä auta, vaikka joku olisi pyytänyt pitelemään hetken. Kaverin pizzaostosten ajan kahden tölkin kannattelija seisoo kuin variksenpelätin. Hän ei kykene suojautumaan iskuilta, kaivamaan taskusta värisevää puhelinta tai pyyhkimään nenäänsä. Yltäkylläisyyden aiheuttama lamaannus ruumiillistuu.

Festivaaleilla joutuu usein viemään eturivin läheisyyteen kaksi tölkkiä puoli tuntia ennen odottamansa artistin keikan alkua. Muuten seuraa jano tai asemien menetys. The Cure esiintyy ensi viikon sunnuntaina Suvilahdessa. Toinen tiskillä avatuista juomista on mahdollista asettaa maahan. Tungoksen yltyessä tölkkiä on kuitenkin mahdotonta varjella kaatumiselta, jolloin täytyy alentua jalkapalloturistimaiseen kahden annoksen kannatteluun, kunnes tyhjentyneen voi pudottaa. Smiled for a second.

Lopulta molemmat tölkit ovat tyhjiä ja rutistuvat hiukan, kun puristan niitä jalkaterieni välissä saadakseni pantit takaisin. Jos tanssisin tai hyppisin, tölkit olisivat mennyttä. Niin olisi vähäinen itsekunnioituksenikin. The Curen tahtiin voi korkeintaan huojua. ”Plainsong” ja ”Faith” ovat kolmen promillen laskuhumalaa niille, jotka vihaavat narikkajonossa itseään, vaikka joku etuilisi.

Talvella 1982 The Cure äänitti Pornography-albumiaan. Sessiot alkoivat iltaisin kahdeksalta ja päättyivät aamulla. Alkoholin, huumausaineiden ja univajeen turruttamat The Curen jäsenet siirtyivät levy-yhtiön tiloihin, jotta studio vapautui Kim Wilden käyttöön toimistoajaksi. Robert Smith, Lol Tolhurst ja Simon Gallup rakensivat Pornography-session aikana studion nurkkaan vuoren tyhjistä oluttölkeistä. Aamuvuoroon tullutta siivoojaa kiellettiin koskemasta monumenttiin. Tasaisesti kasvanut alumiinihirviö toimi yhtyeen jäsenille todisteena äänitysten etenemisestä.

Robert Smith ”yöpyi” levy-yhtiön konttoriin viltistä ja patjasta muotoilemassaan pesässä, jonne hän kantoi kadulta löytämäänsä tavaraa. Pornographysta oli määrä tulla äärimmäinen ja kuuntelukelvoton levy. The Cure käytännössä hajosi sen myötä mutta syntyi uudelleen hittivalmiimpana. 1980-luvun lopulla Smith synkkeni taas ja loi Disintegrationin, vielä suuremman tölkkivuoren. Sittemmin kyse on ollut näiden rakennelmien kuratoinnista, pienin variaatioin kiertävästä ahdistusnäyttelystä, joka tuotiin Suomeen viimeksi kolme vuotta sitten.

Nyt Robert Smith on kuusikymppinen, eikä siivoojalle edelleenkään anneta lupaa raivata. Poikamainen kunnianhimo, joka viedään niin pitkälle, että hymy kuolee ja meikit valuvat. The Curen suuruus on tällaista. Peruskalliosta aistii, että sen voisi puhaltaa tuhkaksi. Röykkiön romahdusvaara, Smithin poetiikka. Time Out London nosti viime vuonna otsikokseen sen, mitä The Curen musiikki on huutanut neljäkymmentä vuotta: ”One day my hair will fall out and I won’t look gothic any more”.

Pornography-sessioiden vuoren kerrotaan koostuneen lager-tölkeistä. Haluaisin nähdä autenttista kuvamateriaalia. Lokakuussa 2016 Smith mainitsi välispiikeissään nauttineensa suomalaista lageria. Flow-festivaali ja The Cure yhdistyisivät luontevammin IPA-oluessa, joka on katkeraa ja kallista kuin Disintegrationin deluxe-painos. Smith kunnioittaisi valinnallaan myös nimensä perinteitä: Philadelphiassa toimi vuosina 1888–1896 Robert Smith India Pale Ale Brewing Co.

Itse rakennan kahdesta halvimmasta (noin 8 € kpl) tölkistä jalkojeni juureen tornin. Sitä ei saa kaataa ennen viimeisen encoren loppua.