There She Goes, My Beautiful World Cup
Olen
kahden viikon ajan kuunnellut ainoastaan Nick Cavea. Alan huolestua. Omistan
paljon hänen tuotantoaan, sillä reilut kymmenen vuotta sitten olin fanaattinen.
Finlandia-talon ”Mini Seeds” -keikka marraskuulta 2006 säilynee
live-kokemusteni viiden kärjessä loppuun saakka. Ikimuistoisuuteen vaikuttavat
nuori ikäni ja väkivaltainen ”West Country Girl” -versio. The Bad Seedsin
suoritus kesän 2013 Flow-festivaaleilla oli kai parempi, mutta tuolloin välimme
olivat jo viilenneet.
kahden viikon ajan kuunnellut ainoastaan Nick Cavea. Alan huolestua. Omistan
paljon hänen tuotantoaan, sillä reilut kymmenen vuotta sitten olin fanaattinen.
Finlandia-talon ”Mini Seeds” -keikka marraskuulta 2006 säilynee
live-kokemusteni viiden kärjessä loppuun saakka. Ikimuistoisuuteen vaikuttavat
nuori ikäni ja väkivaltainen ”West Country Girl” -versio. The Bad Seedsin
suoritus kesän 2013 Flow-festivaaleilla oli kai parempi, mutta tuolloin välimme
olivat jo viilenneet.
Cave-renessanssissani
olen keskittynyt albumeihin Push the Sky
Away (2013) ja Skeleton Tree (2016).
Niillä ja minulla ei ole historiaa eli 18-vuotiaana luotuja tulkintaluutumia,
joita tulisi kumota. Otin molemmat levyt ilmestymisaikanaan ”haltuun”
vasemmalla kädellä. Nyt on käynyt ilmi, että ”Water’s Edge”, ”Jesus Alone” ja
monet muut vaativat kahden käden lisäksi aivoja ja sydäntä.
olen keskittynyt albumeihin Push the Sky
Away (2013) ja Skeleton Tree (2016).
Niillä ja minulla ei ole historiaa eli 18-vuotiaana luotuja tulkintaluutumia,
joita tulisi kumota. Otin molemmat levyt ilmestymisaikanaan ”haltuun”
vasemmalla kädellä. Nyt on käynyt ilmi, että ”Water’s Edge”, ”Jesus Alone” ja
monet muut vaativat kahden käden lisäksi aivoja ja sydäntä.
The Boatman’s Callin (1997) ja Tender Preyn (1988) kuuntelu taas on ollut flashback-tykitystä. En
siedä liian suoria viitteitä siihen, mitä tunsin vuonna 2004. Onneksi itse
musiikki kurkottaa kohti ajattomuutta. ”Lifelines thrown into the galaxies by a
drowning man”, kuten Cave itse kuvaa laulujaan. Abattoir Blues / The Lyre of Orpheus on yhtä ajankohtainen nyt kuin
ilmestyttyään reilut kolmetoista vuotta sitten. Galaksit pitävät hukkuvaa
otteessaan ja hukkuva minua – vaikka en enää ole abiturientti.
siedä liian suoria viitteitä siihen, mitä tunsin vuonna 2004. Onneksi itse
musiikki kurkottaa kohti ajattomuutta. ”Lifelines thrown into the galaxies by a
drowning man”, kuten Cave itse kuvaa laulujaan. Abattoir Blues / The Lyre of Orpheus on yhtä ajankohtainen nyt kuin
ilmestyttyään reilut kolmetoista vuotta sitten. Galaksit pitävät hukkuvaa
otteessaan ja hukkuva minua – vaikka en enää ole abiturientti.
***
Kappale
”There She Goes, My Beautiful World” (2004) on muistuttanut minua jalkapallosta.
Se soi Yleisradion MM- tai EM-kisalähetyksen maalikoosteen taustalla 00-luvun
puolivälissä tai lopussa. En ole onnistunut vahvistamaan faktaa, joten tyydyn
vahvaan mielikuvaani: Top 5 -maalit eli yläkulmiin uppoavat vapaapotkut ja Nick
Caven tuska:
”There She Goes, My Beautiful World” (2004) on muistuttanut minua jalkapallosta.
Se soi Yleisradion MM- tai EM-kisalähetyksen maalikoosteen taustalla 00-luvun
puolivälissä tai lopussa. En ole onnistunut vahvistamaan faktaa, joten tyydyn
vahvaan mielikuvaani: Top 5 -maalit eli yläkulmiin uppoavat vapaapotkut ja Nick
Caven tuska:
Me,
I’m lying here with nothing in my ears
I’m lying here with nothing in my ears
Musiikkivalinta
ainoastaan vaikuttaa erikoiselta. Yleensä maalikoosteissa soi Ricky Martin
-tyylinen lattaripop tai raskas rock. ”There She Goes, My Beautiful World”
osoittaa jalkapalloproduktiolta parempaa harkintaa, sillä kyseessä on laulu
ihmetyksestä. Cave poimii kirjallisuuden, kuvataiteen ja rockin historiasta
esimerkkejä viheliäisissä olosuhteissa onnistumisesta. John Wilmot kirjoitti sairaana, Philip Larkin kirjastotyön lomassa. Muillakin on ollut vaikeaa:
ainoastaan vaikuttaa erikoiselta. Yleensä maalikoosteissa soi Ricky Martin
-tyylinen lattaripop tai raskas rock. ”There She Goes, My Beautiful World”
osoittaa jalkapalloproduktiolta parempaa harkintaa, sillä kyseessä on laulu
ihmetyksestä. Cave poimii kirjallisuuden, kuvataiteen ja rockin historiasta
esimerkkejä viheliäisissä olosuhteissa onnistumisesta. John Wilmot kirjoitti sairaana, Philip Larkin kirjastotyön lomassa. Muillakin on ollut vaikeaa:
St.
John of the Cross did his best stuff
John of the Cross did his best stuff
imprisoned
in a box
in a box
And
Johnny Thunders was half alive
Johnny Thunders was half alive
when he wrote Chinese Rocks
Laulun
kertoja taas on tyhjä, impotentti. Jalkapallojoukkueessaan hän olisi
vaihtopenkille juuttunut keskikenttäpelaaja, jonka osaksi jää tähtipelaajien
ihailu ja katkeroituminen. Caven mukaan ”There She Goes, My Beautiful World”
esittää yksinkertaisen kysymyksen: kuinka ihmeessä
nämä ihmiset onnistuivat?*
kertoja taas on tyhjä, impotentti. Jalkapallojoukkueessaan hän olisi
vaihtopenkille juuttunut keskikenttäpelaaja, jonka osaksi jää tähtipelaajien
ihailu ja katkeroituminen. Caven mukaan ”There She Goes, My Beautiful World”
esittää yksinkertaisen kysymyksen: kuinka ihmeessä
nämä ihmiset onnistuivat?*
Top
5 -maalikooste kysyy samaa. Miten on mahdollista laukoa pallo kahdenkymmenen
metrin päästä yläriman kautta maaliin, kun kaksi puolustajaa roikkuu paidassa?
”Send that stuff on down to me”, vaihtopelaajat ja Nick Cave rukoilevat.
Jumalan kädelle olisi käyttöä.
5 -maalikooste kysyy samaa. Miten on mahdollista laukoa pallo kahdenkymmenen
metrin päästä yläriman kautta maaliin, kun kaksi puolustajaa roikkuu paidassa?
”Send that stuff on down to me”, vaihtopelaajat ja Nick Cave rukoilevat.
Jumalan kädelle olisi käyttöä.
Cave
on kertonut haastatteluissaan, että hänellä on uuden levyn luomisprosessin alkuvaiheilla
tapana tehdä kirjoittaa lauluntekemisen vaikeudesta. En tunne ” There She Goes,
My Beautiful Worldin” syntyhistoriaa, mutta metalaulun kriteerit täyttyvät.
Muusan hiljaisuudesta kertova kappale ymmärtää olla olematta mestariteos. Jos ”There
She Goes…” olisi maali, sitä ei valittaisi koosteeseen. Ruuhkaisesta väännöstä
survottu osuma on työvoitto. Taustalaulajien rikastama The Bad Seeds säestää
kuin oivaltaisi, että Caven vaisun sävelmän eteen täytyy tehdä tavallista
enemmän töitä. Joukkuepelillä mennään.
on kertonut haastatteluissaan, että hänellä on uuden levyn luomisprosessin alkuvaiheilla
tapana tehdä kirjoittaa lauluntekemisen vaikeudesta. En tunne ” There She Goes,
My Beautiful Worldin” syntyhistoriaa, mutta metalaulun kriteerit täyttyvät.
Muusan hiljaisuudesta kertova kappale ymmärtää olla olematta mestariteos. Jos ”There
She Goes…” olisi maali, sitä ei valittaisi koosteeseen. Ruuhkaisesta väännöstä
survottu osuma on työvoitto. Taustalaulajien rikastama The Bad Seeds säestää
kuin oivaltaisi, että Caven vaisun sävelmän eteen täytyy tehdä tavallista
enemmän töitä. Joukkuepelillä mennään.
”Hallelujah”
(2001) – eräs Caven tuotannon helmistä – ammentaa samasta muka-tyhjiin
ammennetusta lähteestä: ”My typewriter turned mute as a tomb.” Kuuntelen
”Hallelujahin” mieluummin kuin ”There She Goes, My Beautiful Worldin”, mutta
jälkimmäisen omalaatuinen lohtukin on noteerattava. Caven viime vuosikymmenellä
vallannut keski-iän kriisi synnytti Grinderman-sivuprojektin ja Bunny Munron kuolema -romaanin kaltaisia
testosteronipommeja, joita en aio opetella sietämään. Aikalaisensa ”There She
Goes…” on avoimemmin kuolevainen. Uho lerpsahtaa:
(2001) – eräs Caven tuotannon helmistä – ammentaa samasta muka-tyhjiin
ammennetusta lähteestä: ”My typewriter turned mute as a tomb.” Kuuntelen
”Hallelujahin” mieluummin kuin ”There She Goes, My Beautiful Worldin”, mutta
jälkimmäisen omalaatuinen lohtukin on noteerattava. Caven viime vuosikymmenellä
vallannut keski-iän kriisi synnytti Grinderman-sivuprojektin ja Bunny Munron kuolema -romaanin kaltaisia
testosteronipommeja, joita en aio opetella sietämään. Aikalaisensa ”There She
Goes…” on avoimemmin kuolevainen. Uho lerpsahtaa:
You
weren’t much of a muse
weren’t much of a muse
but
then I weren’t much of a poet
then I weren’t much of a poet
Syöttö
ei ollut niin huono. Yläkulmaan olisi
voinut laukoa, uuden ”The Mercy Seatin” luoda. Olen kiitollinen Nick Caven
ajoittaisesta keskinkertaisuudesta.
ei ollut niin huono. Yläkulmaan olisi
voinut laukoa, uuden ”The Mercy Seatin” luoda. Olen kiitollinen Nick Caven
ajoittaisesta keskinkertaisuudesta.
——————————————————–
*Hoskins,
Barney: Old Saint Nick. Dazed & Confused 10/2004. Teoksessa
Snow, Mat (toim.): Nick Cave: Sinner Saint: The True Confessions. Plexus
2011. s. 146.
Barney: Old Saint Nick. Dazed & Confused 10/2004. Teoksessa
Snow, Mat (toim.): Nick Cave: Sinner Saint: The True Confessions. Plexus
2011. s. 146.