Turistina lauluissa
PetShop Boys esiintyy lauantaina 22.7. Turussa. Keikka on osa puistattavan
kuuloista laivatapahtumaa, jonka perjantai-iltaa tähdittää Liam Gallagher.
Boikotti olisi paikallaan, mutta sitten elokuun 2015 Flow-vierailun Neil
Tennant ja Chris Lowe ovat julkaisseet mainion pitkäsoiton Super (2016) ja uusineet lavaspektaakkelinsa. Totta puhuakseni
menisin paikalle, vaikka esitys olisi täsmälleen samanlainen kuin viimeksi. Arvostan
Pet Shop Boysissa sekä heidän yllätyksellisyyttään että
ennalta-arvattavuuttaan.
Anu
Silfverberg pohjusti PSB:n edellistä Suomen keikkaa Imagen artikkelillaan ”Mistä on Pet Shop Boys tehty?”. Vaikka
Jantso Jokelinia ”ei kiinnosta tippaakaan”, lukisin Silfverbergiltä mielelläni
myös pidempiä kirjoituksia aiheesta. Imagen
vinkkimäisessä jutussa on nupullaan monta esseetä (ehkä Silfverberg on jo
kirjoittanut ne). Esimerkiksi kannatettavan oloinen mutta uhkarohkea väite
siitä, että Please ja Actually olisivat ”1980-luvun poliittisimmat
ja älyllisimmät levyt” huutaa jatkokäsittelyä, samoin ajatus melankoliasta
nostalgian vastakohtana.
Silfverberg pohjusti PSB:n edellistä Suomen keikkaa Imagen artikkelillaan ”Mistä on Pet Shop Boys tehty?”. Vaikka
Jantso Jokelinia ”ei kiinnosta tippaakaan”, lukisin Silfverbergiltä mielelläni
myös pidempiä kirjoituksia aiheesta. Imagen
vinkkimäisessä jutussa on nupullaan monta esseetä (ehkä Silfverberg on jo
kirjoittanut ne). Esimerkiksi kannatettavan oloinen mutta uhkarohkea väite
siitä, että Please ja Actually olisivat ”1980-luvun poliittisimmat
ja älyllisimmät levyt” huutaa jatkokäsittelyä, samoin ajatus melankoliasta
nostalgian vastakohtana.
Oma
Pet Shop Boysini on tehty hyvin pitkälti samoista elementeistä kuin
Silfverbergin. Totta: harva, jos kukaan, on onnistunut salakuljettamaan
tarkoituksellisen naiivin pop-ilmaisuun yhtä paljon vihaa ja raivoa kuin Neil
Tennant. Silfverbergin mainitsemat ”I’m Not Scared” ja ”It’s a Sin” ovat
suvereeneja esimerkkejä Tennantin tappomentaliteetista. ”Can You Forgive
Her?”-hitissä hän laulaa koston olevan lapsellista – ja lataa aseen ahdistuneen
”youn” puolesta:
Pet Shop Boysini on tehty hyvin pitkälti samoista elementeistä kuin
Silfverbergin. Totta: harva, jos kukaan, on onnistunut salakuljettamaan
tarkoituksellisen naiivin pop-ilmaisuun yhtä paljon vihaa ja raivoa kuin Neil
Tennant. Silfverbergin mainitsemat ”I’m Not Scared” ja ”It’s a Sin” ovat
suvereeneja esimerkkejä Tennantin tappomentaliteetista. ”Can You Forgive
Her?”-hitissä hän laulaa koston olevan lapsellista – ja lataa aseen ahdistuneen
”youn” puolesta:
She’s
made you some kind of laughing stock
made you some kind of laughing stock
Because
you dance to disco and you don’t like rock
you dance to disco and you don’t like rock
Nämä
ovat suosikkirivejäni populaarimusiikissa. Makuun vetoava aggressio tekee
pahinta jälkeä.
ovat suosikkirivejäni populaarimusiikissa. Makuun vetoava aggressio tekee
pahinta jälkeä.
Onnettoman
rakkauden teeman yhteydessä Silfverberg mainitsee ristivalotuksen: jos
PSB-laulun sävel on onnellinen, sanat ovat surulliset. Usein näin onkin mutta
ei aina. Behaviour-albumin ”So Hard”
ja ”Jealousy” liikuttavat minua pysyvästi, vaikka molemmissa sekä sävel että
sanat ovat toivottomat. Antti Nylén väittää Kauhun
ja ulkopuolisuuden esseiden (2016) loppuviiteosiossa, että Pet Shop Boys epäonnistuu,
kun Neil Tennant pyrkii olemaan ilmaisematta eettisiä ja yhteiskunnallisia
vakaumuksiaan. Sulkeiden sisällä Nylén tarkentaa:
rakkauden teeman yhteydessä Silfverberg mainitsee ristivalotuksen: jos
PSB-laulun sävel on onnellinen, sanat ovat surulliset. Usein näin onkin mutta
ei aina. Behaviour-albumin ”So Hard”
ja ”Jealousy” liikuttavat minua pysyvästi, vaikka molemmissa sekä sävel että
sanat ovat toivottomat. Antti Nylén väittää Kauhun
ja ulkopuolisuuden esseiden (2016) loppuviiteosiossa, että Pet Shop Boys epäonnistuu,
kun Neil Tennant pyrkii olemaan ilmaisematta eettisiä ja yhteiskunnallisia
vakaumuksiaan. Sulkeiden sisällä Nylén tarkentaa:
(Tarkoitan esimerkiksi Behaviouria (1990) tahraavia geneerisiä parisuhde- ja rakkausaiheita.)
Minulle
Pet Shop Boysin yksiulotteiset parisuhdelaulut taas ovat yhtä tärkeitä kuin luokka-analyyttinen
”Suburbia”, jumalallisen häpeän kuvaelma ”It’s a Sin” tai Tony Blairia sättivä
”Integral”. Olen miettinyt tätä paljon, sillä ”So Hard” toden totta on tyhjä
kappale, pelkkä petoskierteeseen ajautuneen suhteen kuvaus. Kuuntelen sen
tekstiä vakavissani, mutta en voisi kuvitella löytäväni siitä merkitystä. Kytkeydynkin
tilaan, jossa nautin Tennantin sanavalinnoista, aksenteista ja tyhjän tilan
hallinnasta. Pet Shop Boysin kieli vetoaa eräänlaiseen esitietoiseen
anglofiiliin minussa:
Pet Shop Boysin yksiulotteiset parisuhdelaulut taas ovat yhtä tärkeitä kuin luokka-analyyttinen
”Suburbia”, jumalallisen häpeän kuvaelma ”It’s a Sin” tai Tony Blairia sättivä
”Integral”. Olen miettinyt tätä paljon, sillä ”So Hard” toden totta on tyhjä
kappale, pelkkä petoskierteeseen ajautuneen suhteen kuvaus. Kuuntelen sen
tekstiä vakavissani, mutta en voisi kuvitella löytäväni siitä merkitystä. Kytkeydynkin
tilaan, jossa nautin Tennantin sanavalinnoista, aksenteista ja tyhjän tilan
hallinnasta. Pet Shop Boysin kieli vetoaa eräänlaiseen esitietoiseen
anglofiiliin minussa:
I’m indebted to a contact magazine
Hyrähtelen
onnesta, kun löydän nuo sanat keskeltä ”So Hardin” draamaa. Tennant ei sano
vaikeasti vaan aavistuksen elitistisesti. Sanankäyttö uskottelee, että Pet Shop
Boys olisi voinut tehdä pettämisteemasta baletin tai novellin mutta päätyi
pitkällisen harkinnan jälkeen valitsemaan popin keinot. Myöhemmässä tuotannossaan
Tennant ja Lowe tuntuvat hiukan leikittelevänkin kyvyllään väistää itse asettamansa banaaliuden ansat. ”Love Is a Bourgeois Construct” (2013) voisi olla vain heidän
kappaleensa nimi. Behaviour-tyyliin
pateettinen balladi ”I Made My Excuses and Left” (2006) huipentuu
tennantmaisuudestaan hyvin tietoisiin riveihin:
onnesta, kun löydän nuo sanat keskeltä ”So Hardin” draamaa. Tennant ei sano
vaikeasti vaan aavistuksen elitistisesti. Sanankäyttö uskottelee, että Pet Shop
Boys olisi voinut tehdä pettämisteemasta baletin tai novellin mutta päätyi
pitkällisen harkinnan jälkeen valitsemaan popin keinot. Myöhemmässä tuotannossaan
Tennant ja Lowe tuntuvat hiukan leikittelevänkin kyvyllään väistää itse asettamansa banaaliuden ansat. ”Love Is a Bourgeois Construct” (2013) voisi olla vain heidän
kappaleensa nimi. Behaviour-tyyliin
pateettinen balladi ”I Made My Excuses and Left” (2006) huipentuu
tennantmaisuudestaan hyvin tietoisiin riveihin:
In
the crowded court of your love
the crowded court of your love
I was now a supplicant
Muistan
PSB-faniuteni alkuhämärästä tilanteen, jossa yritin humalassa selittää, kuinka
syvällinen kappale ”Rent” (1987) on. Oletan, että muutkin ovat tehneet tätä:
koska PSB kuulostaa häpeämättömän helpolta listapopilta, vihkiytyneet kokevat
vastuukseen selittää, että Tennantin ja Lowen lauluihin mahtuu enemmän.
Valistustyölle on paikkansa, etenkin jos homman hoitaa sammaltamattomalla
kielellä ja aikakauslehdessä kuin Anu Silfverberg. Ja kyllähän ”Rent” havahduttaa
pohtimaan rakkauden hintaa, konkreettisesti. Analyysi ei ole kummoinen mutta
pop-lauluksi varsin kattava. Yhtä ratkaiseva syy ”Rentin” loistokkuudelle on
silti Tennantin tapa painottaa sanaa ”currency”. Venyttäen, sanavalinnan
sopimattomuutta korostaen.
PSB-faniuteni alkuhämärästä tilanteen, jossa yritin humalassa selittää, kuinka
syvällinen kappale ”Rent” (1987) on. Oletan, että muutkin ovat tehneet tätä:
koska PSB kuulostaa häpeämättömän helpolta listapopilta, vihkiytyneet kokevat
vastuukseen selittää, että Tennantin ja Lowen lauluihin mahtuu enemmän.
Valistustyölle on paikkansa, etenkin jos homman hoitaa sammaltamattomalla
kielellä ja aikakauslehdessä kuin Anu Silfverberg. Ja kyllähän ”Rent” havahduttaa
pohtimaan rakkauden hintaa, konkreettisesti. Analyysi ei ole kummoinen mutta
pop-lauluksi varsin kattava. Yhtä ratkaiseva syy ”Rentin” loistokkuudelle on
silti Tennantin tapa painottaa sanaa ”currency”. Venyttäen, sanavalinnan
sopimattomuutta korostaen.
Kuuntelen
Tennantin tekstejä hiukan samoin kuin luen Larkinia tai Audenia. Tunnen
lapsellista ylpeyttä pelkästä heidän seurassaan olemisesta. Lontoossa
kasvaneille Pet Shop Boysin täytyykin olla paljon tylsempi käsite, enkä koskaan
halua menettää tiettyä turistiefektiä Pleasen
tai Behaviourin kuuntelussa.
Paikallisena ymmärtäisin ”West End Girlsin” viitepisteet paremmin, mutta Neil
Tennantin kielen olennainen vieraus jäisi tavoittamatta.
Tennantin tekstejä hiukan samoin kuin luen Larkinia tai Audenia. Tunnen
lapsellista ylpeyttä pelkästä heidän seurassaan olemisesta. Lontoossa
kasvaneille Pet Shop Boysin täytyykin olla paljon tylsempi käsite, enkä koskaan
halua menettää tiettyä turistiefektiä Pleasen
tai Behaviourin kuuntelussa.
Paikallisena ymmärtäisin ”West End Girlsin” viitepisteet paremmin, mutta Neil
Tennantin kielen olennainen vieraus jäisi tavoittamatta.
Olen Pet Shop Boysin suhteen a supplicant. Anelen koko ajan uutta viisumia heidän
vaikutuspiiriinsä.
vaikutuspiiriinsä.