Utelias

 

Suomalainen huumekeskustelu on uuvuttavan typerää.” Riku Rantala kantaa itselleen tyypillisen messiaanisen vastuun ajan hengen tavoittamisessa. Vihreiden puoluekokouksen jälkeen moni on huokaillut, miten vaikeaa päihteistä puhuminen täällä on. Kannabiskeskustelu ”saattaa tappaa uskosi ihmiskuntaan”, varoitellaan.  Jonkun tai jonkin on tehtävä likainen työ.

Jo laillisen alkoholin puolella on pidemmät vaappuvan keskustelun perinteet. 1800-luvun lopun raittiusliike, keskioluen vapautuminen, kalja R-kioskeihin ja Vanhasen hallituksen veroale ovat vuorollaan kannustaneet kansalaisia tietämään, miten päihdepolitiikkaa tulisi tehdä. Debatti A-oluen ruokakauppoihin tuonnin ympärillä on yhä tuoreessa muistissa lässähtäneine dystopioineen. Seuraan aloitteisiin ja lakimuutoksiin kiinnittyvää sananvaihtoa mielelläni, kunhan media kuratoi sitä ja mukana on asiantuntijoita.

Jotta ette ylpisty, viestimet: tarinoihin ja ilmiöihin verhottu päihdejournalismi on vastenmielisempää. Olette mieltyneet sellaiseen. Säännöllistä pilvenpolttoa haitallisempaa on lukea ”sober curious” -aiheisia henkilöjuttuja, joissa hyvinvoivat nuoret aikuiset ovat päättäneet voida vielä paremmin ja käyttävät elämänhallinnastaan vieraskielistä termiä.

”Pitäisiköhän juoda vähän vähemmän” ja ”nenänvalkaisu” ovat kotoperäisiä ilmauksia, joita voisi suosia.

Helsingin Sanomat kirjoittaa kolmekymppisestä miehestä, joka painottaa juoneensa aina kohtuullisesti. Haastattelun tekohetkellä hän ei ole maistellut pienpanimo-oluita kahteen kuukauteen. Tuntuu aamuisin virkeämmältä. Auktoriteettia antaa päihdetutkija Anu Katainen, joka luonnehtii sober curious -trendiä tyhjentävästi: ”Alkoholi on saanut uuden negatiivisen merkityksen, sillä se estää hyvinvoinnin toteutumista.”

Täytyy tehdä suuria älyllisiä kompromisseja, jotta sober curious -ihmisistä saadaan pioneereja. Ennen heitä kukaan ei ole oivaltanut, että juomisesta on myös ikäviä seurauksia.

En ole herkkä tuntemaan luokkavihaa. Sober curious -tarinoiden kimalteleva yläkeskiluokkaisuus kuitenkin etoo. Tärkeintä vaikuttaa olevan, että juomisesta luopumiseen ei liity luopumista vaan alkoholittomien drinkkien kompleksisuutta ja entistä leveämpiä hymyjä piknik-viltillä.

Darravapaa-yhteisön perustaja Katri Ylinen kertoo alkaneensa säästää ja sijoittaa. Hän ei nähnyt itseään suomalaisissa (miesten) raitistumistarinoissa, eikä AA-kerho tuntunut omalta. Siis riittävän kivalta.

Kuinkahan paljon annettavaa hänen markkinoimallaan estetiikalla on varastotyöntekijälle, joka arpoo tänä iltana Tuusniemellä, montako olutta ottaisi monipakkauksestaan? Ahdistaa, eikä muutakaan tietä helpotukseen ole. Sober curious -aatteen neuvo hänelle ei ole ”älä ota, pärjäät ilman” vaan ”ota laadukkaampaa ja juokse aamulla viisitoista kilometriä”.

Toinen Darravapaa-aktiivi on juonut viimeksi kymmenen vuotta sitten lukiossa. Hän on käynyt syvällä, eikä jaksa sellaista enää. Ilmiölle on annettavissa englanninkielinen nimi, ”ignorance”.

Niille, jotka eivät kestä seuraavan päivän tunnelmia ja laskenutta suorituskykyä, suosittelen Antti Nylénin miniesseetä ”Krapulan ylistys” (Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet, 2016):

Kauhea krapula on ”ensimmäisessä maailmassa” elävän ihmispoloisen suurin normaaliin elämään liittyvä toistuva hätä ja tuskatila. On arvokasta, että meillä hyväosaisilla on edes tämä kärsimys, edes tämä taju omasta perimmäisestä avuttomuudestamme. Ihminen, joka ei koskaan ole ollut umpikännissä tai kammottavassa ahdistuskrapulassa, on minusta kuin ihminen, joka ei ole koskaan nähnyt unia tai ainakaan painajaisia. Hän ei tiedä paljonkaan omasta pimeydestään ja hauraudestaan.

Mutta kun se estää hyvinvoinnin toteutumista!

Sata vuotta sitten raittiusliike vetosi Jumalaan ja kansakunnan parhaaseen. Nyt argumenteista käyvät mocktailin maku ja Oura-sormuksella todennettava unenlaatu. Vanha ja uusi nenänvalkaisijatyyppi eivät kumpikaan ymmärrä alkoholin ydinristiriitaa: viina antoi, viina otti, kiitetty olkoon viinan nimi.

Nylén listaa esseessään myös muistinmenetyksen ympärillä sinkoilevia ajatuksia:

Miten oikein pääsin kotiin? Olenko kotona? Millaista olisi elämä, jos ei koskaan muistaisi mitään, niin kuin nyt en muista eilisillan tapahtumia? Kukaan ei silloin kokisi minun elämääni. Olisiko minua silloin olemassa? Olinko olemassa eilen? Tältäkö kuoleminen tuntuu?

Yhdysvaltalaiskirjailija John Cheeverin novelli ”Uimari” (1964) rakentuu samoille tärkeille kysymyksille. Päähenkilö Neddy Merrill saa ginilasillisten vahvistamana sunnuntai-iltapäivänä idean. Hän pääsisi tuttavapariskunnan luota kotiinsa uimalla, sillä kaikilla esikaupungissa on allas. Merrill nimeää reitin vaimonsa mukaan Lucinda-joeksi.

Matkan alku on hehkeä, allasjuhlien, tarjoilujen ja ystävällisten ihmisten täyttämä. Novellin edetessä Cheever vaurioittaa aikakäsitystä, laittaa syksyn lehdet putoamaan ja Merrillin palelemaan.

– Olemme kauhean pahoillamme kun kuulimme epäonnestasi, Neddy

– Epäonnestani? Neddy kysyi.  – En ymmärrä mitä tarkoitatte.

Kun Neddy raahautuu paleltuneena kotipihalleen, ovet ovat lukossa ja huoneet tyhjiä. Humalaisen hybriksen kuvauksena ”Uimari” on poikkeavan kekseliäs.

Cheever (1912–1982) ymmärtää alkoholin problematiikkaa syvemmin kuin sata sober curious -moralisoijaa. Useissa hänen kertomuksissaan viina kuvataan polttoaineeksi, sosiaalisen nousun symboliksi, kohtaloksi ja rappioksi, samalla aukeamalla. Cheeverin oma alkoholiongelma paheni vuosikymmenten mittaan iltadrinkeistä jokapäiväiseksi tankkaukseksi. Hän piilotti pulloja pensasaitaan, korkkasi ennen aamiaista ja menetti työkykynsä. Onnistuneen katkaisun myötä Cheever sai elää muutaman selvän vuoden, joiden aikana kirjoitettu romaani Falconer (1977) antaa lopullisen selonteon addiktion teemasta, joka oli riivannut häntä läpi elämän.

Cheever olisi varmasti nukkunut paremmin ilman viskiä ja giniä. Onneksi hän tutustui pimeyteensä ja haurauteensa, oli sillä tavalla curious.

Sinä, Tuusniemellä, poikkea kirjastossa matkalla kotiin. Cheever kirjoittaa suorasanaisesti, ymmärrät heti kaiken. Aloita novellivalikoimista Mahdoton radio ja Hyvästi, veljeni. Juo samalla muutama, jos haluat.

kulttuuri kirjallisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *