Vähäpuheinen ihminen

 

Eräässä John Cheeverin novellissa perhe-elämäänsä turhautuneen miehen lentokone tekee pakkolaskun. Hän palaa kotiinsa asianmukaisen järkyttyneenä. Lapset ja puoliso riitelevät, eikä mies tunnu löytävän sopivaa hetkeä suuren uutisensa kertomiselle. Pian hän rakastuu lastenhoitajaan.

Ossi Nymanin uusi romaani Häpeärauha (Teos) alkaa tilanteesta, jossa rakastuminen on jo tapahtunut. Päähenkilö-kertoja perustaa Hanna-nimisen naisen kanssa uusioperheen. He saavat yhteisen lapsen. Ossi Nymanin oloinen hahmo huolehtii taaperosta eikä saa Hannalta ja tämän tyttäreltä Valmalta tarvitsemaansa arvostusta. Sentään Suomen Kulttuurirahasto on tilanteen tasalla ja myöntää autofiktion päähenkilölle suuren apurahan oletettavasti Häpeärauhan kirjoittamiseen. Juhlatunnelmaan on vaikea nousta:

Katoin pöydän ja kutsuin kaikki syömään. Valma ja Hanna puhuivat pitkään eskarista ja heidän kahden asioista, eikä heidän keskustelussaan ollut sellaista taukoa, jonka aikana olisin voinut sanoa asiani. Muistin kuinka ennen taaperon syntymää olimme olleet pohjoisessa ja ajaneet bussilla rautatieasemalta kylpylään. Tiesin, että bussi ajaisi sen talon ohi, jossa pappa oli syntynyt ja odotin, että tulisimme talon kohdalle ja saisin näyttää sen Hannalle ja Valmalle. He kuitenkin puhuivat talon ohi ajaessamme ja koko matkan, enkä saanut asiaa sanottua. Olin sen jälkeen pitkään tahallani hiljaa, mutta eivät he sitä huomanneet, kun olin muutenkin vähäpuheinen ihminen. (s. 239)

Omanarvontunnon rippeiden hapuilu lannistumisen ja karkaavien ilojen pimeässä – Cheeverin ja Nymanin hahmojen tapa olla olemassa. Kummallakin kirjailijalla on myös vankka antikliimaksin taju. Häpeärauhan viskimessukohtausta voi pitää taidonnäytteenä. Nyman kykenee vastustamaan pettymysten alleviivaamisen ja liiallisen komiikan houkutuksia. Hyry ja Tamminen mainitaan Häpeärauhassa syystä. Jälkimmäistä päähenkilö pääsee melkein tapaamaan mutta jää lasiseinän taakse.

Häpeärauha jatkaa mietojen voittojen ja tappioiden kuvauksessa siitä, mihin esikoisteos Röyhkeys (2017) jäi. Välissä ilmestyi Patriarkaatti (2019), väkivalloin alakuloinen romaani, jonka lukemisessa kriitikot ja kirjallisuuspalkintoihmiset epäonnistuivat. Häpeärauhasta suuttunevat vain lapsettomat ja sielultaan nuoret kantakaupunkilaiset, joille elämä on projekti.

Nymanin kirjailijapäähenkilöllä on vaikeuksia kiinnostua itsestään. Häpeärauhan takakannessa revitellään omakohtaisella asetelmalla, mutta ”kohu-Ossi”-korttia – sitäkin – käytetään säästeliäästi. Antinarsistisen autofiktion taikatemppu tehdään keskittymällä lapseen, jota kuvaavissa virkkeissä Nymanin melankolia hetkittäin haihtuu. Päähenkilö samaistuu keskenkasvuisen naiiviin havainnointitapaan, kun hänen elämänsä aikuiset keskittyvät remontteihin ja veneisiin.

Häpeärauha, kuten Nymanin aiemmatkin, on luettava huolella, vaikka teksti näyttää ”helpolta”. Ahdistuksen ja aran onnen pohjavirrat eivät hahmotu, jos etsii nopeita voittoja. Välillä niitäkin saa, sisäleikkipuiston alimmista piireistä:

Riisuin kengät ja repun ja astuin varovasti parikymmentä metriä pitkälle suorakaiteen muotoiselle trampoliinille. Valma vilkutti minulle trampoliinin toisesta päästä ja pomppi luokseni ja sitten takaisin. Yritin hyppiä Valman luokse, mutta en onnistunut hyppäämään eteenpäin, vaan jäin paikoilleni kuin painajaisunessa. (s. 224–225)

Romaanihenkilö, joka piilottaa Judas Priest -boksin vaatekaappiin ja kuuntelee sopivan hetken tullen levyn kerrallaan, on viisas romaanihenkilö. Paljon huokaileva.

kulttuuri kirjallisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *