Ville Valon paratiisi

 

Viisi vuotta sitten vietin jänniä päiviä kirjastossa. Pinosin pöydälle vuosien 1997–2014 Soundi-lehdet. Luin niistä kaikki HIM-aiheiset kirjoitelmat. Täydensin hysteerisen runsasta otantaa Rumban, Helsingin Sanomien sekä Imagen jutuilla. Ajatuksena oli tutkia Ville Valon Suomi-puheita eli hänen pakkomiellettään korostaa, että HIM on oikeastaan iskelmäbändi. ”Baby, olkaamme siis suomalaisia” ilmestyi lopulta kokoelmassa Suru ei toimi (2018). Väitän esseessäni, että HIM on suomalaisittain erityistapaus maailmallisuutensa vuoksi. Valon lähimpiä verrokkeja ovat Iggy ja Elvis, eivät Hector ja Rautavaaran Tapsa.

 

Eikä Badding, jota HIM on Valon mukaan aina muistuttanut. Kahlaamani haastatteluaineisto antaa ymmärtää, että Valon suurin unelma ei ole ollut HIMin globaali menestys. Kun vain saisi laittaa markan jukeboksiin ja lauleskella pitkin Pohjanmaata.

 

Ja katso: perjantaina ilmestyneellä albumilla Ville Valo & Agents Ville todella kuulostaa Raulilta. Hän tulkitsee Badding-materiaalia Esa Pulliaisen orkesterin säestyksellä. Levyn kannessa Valon tatuoidut kädet pitelevät kasettia, johon Badding on itse kirjoittanut ”Baddingin biisit”. Seuraavan sukupolven don siirtyy perheyrityksen johtoon. Vito Somerjoki saa jo levätä.

 

Ville Valo & Agentsin mytologia on niin paksua, että se alkaa viehättää. Ehkä Valokin tiedostaa, kuinka asiattomalta ”Baddingin jalanjäljissä tässä kuljetaan” -kela kuulosti silloin, kun ”Join Me in Deathin” kertosäe selätti läntisen maailman teinejä. Piti levyttää, kiertää, myydä ja puhua vielä viisitoista vuotta. Piti ansaita, lapioida ojaa suomalaisuuden ytimeen, palaa loppuun ja tulla takaisin hammasvalkaisun kautta.

 

Itsenäisyyspäivän kunniamerkki tai akateemikon arvonimi olisivat Ville Valon fantasioissa pieniä meriittejä verrattuna Agentsin solistin pestiin. Taputtelen maaliin päässyttä Ville Valoa selkään. Olen onnellinen hänen puolestaan

 

Entä kuulijan? Single ”Orpolapsi kiurun” on muotovalio. Tulkinnat klassikoista – ”Paratiisi”, ”Ikkunaprinsessa”, ”Kuihtuu kesäinen maa”, ”Tähdet, tähdet” – taas jättävät haljuhkon vaikutelman. Valo on puhunut Baddingin kappaleiden vilpittömyydestä, jota ”ei ole nykyään musassa ollenkaan”. Kun hän tarjoaa herkän näkemyksensä ”Paratiisista”, kaipaan vilpillisyyttä. Siis popkulttuuritietoisia rekisterinylityksiä ja itsetuhoista mojoa, jotka tekivät HIMistä suuren.

 

Valon Badding-luennat osoittavat, kuinka paljon paljon parempi lauluntekijä oppipoika on aina ollut. Miljoonan autoradion voitelema ”Tähdet, tähdet” tuntuu hataralta luonnokselta verrattuna todellisiin kevyen musiikin klassikoihin kuten ”Your Sweet 666” tai ”Gone With the Sin”.

 

Ville Valo & Agents ei oikeastaan kaipaa kuuntelua. Levyn – tai eleen – äärellä on määrä huokaista, että hyvä kun saivat aikaan. Kumarran musta pipo kourassa, vailla ironiaa. Ville Valon soololevyä odotan yhtä paljon kuin ennenkin.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *