Puistojatkot
Puistojatkot

Kuukausi: kesäkuu 2016

Upea Miss Molotov

Muotisuunnittelija Nikolay Kotov ei ole suuri urheilufani, mutta tänään alkavan EuroGamesin avajaisissa hänellä onkin aivan toisenlainen rooli: näyttää upealta. EuroGames on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oma kansainvälinen urheilukilpailu, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Homojen olympialaisten avajaisjuhlallisuuksissa…

  • 0

Karhuhomot kaunistavat punavuorelaisgalleriaa

Verkkomedia Creat pyörittää journalistisen toiminnan lisäksi omintakeista galleriatilaa Punavuoressa – oikeastaan Creat Space lupaa olla kaikkea muuta, paitsi galleriatila sellaisenaan kuin sen tuppaamme mieltämään. Nyt Creat ottaa osaa Pride-viikkoon täyttämällä tilansa karskinkauniilla karhumiehillä. Kuvataiteilija Charlie…

  • 2

Miten miehet tekevät lapsia ja muuta avajaisohjelmaa – Helsinki Pride 2016 on alkanut!

Aamuni alkoi ankeasti, kun Facebook-feediini pompsahti Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa -ryhmän kootut aivopierut -päivitys. Sen seuraaman ryhmän tasa-arvoa vastaan tappelevat jäsenet olivat olleet huolissaan mediarummutuksen aiheuttamasta lesbouden lisääntymisestä. Kyseisen porukan jutut ovat niin absurdeja, että väkisin naurattavat välillä, vaikka…

  • 0

Vielä siitä köyhyydestä

Yllättävän moni provosoitui blogikirjoituksestani, jossa kerroin tasapainoilustani köyhyysrajan tuntumassa. Otsikko Köyhä pressikortilla oli toki kärjistetty, kuten kirjoitukseni loppuosassa annoin ymmärtääkin – tekstissäni en puhunut absoluuttisesta köyhyydestä vaan sellaisesta tulotasosta, jolla minkäänlaiseen ylimääräiseen (eikä oikein välttämättömäänkään)…

  • 5

Köyhä pressikortilla

Olen elänyt köyhyysrajan tuntumassa siitä saakka, kun 15-vuotiaana muutin kotoa. Toisen asteen ja opistotason lisäksi olen opiskellut kahdessa korkeakoulussa, ja opintolainaa on niin suuri summa, etten uskalla avata sen välilehteä verkkopankissa. Vaikka olen opiskelujeni ohessa tehnyt…

  • 91

Laumavaelluksella automatisoidussa diktatuurissa

Remote Helsinki on teatteriteos, joka lupaa yhdistää performanssin, opastetun kaupunkikierroksen, ääni-installaation ja tietokonepelin sekä muuttaa kokijansa käsityksen Helsingistä. Jälkimmäisessä se ei kohdallani ihan onnistunut, mutta sen sijaan teos muutti käsitystäni performanssi- sekä äänitaiteesta ja ehkä vähän…

  • 0

Runotyttö vieraissa

Olen aina ollut pahemman luokan runotyttö, mutta minulle runous on ollut yksinäistä puuhaa – enkä ole siihen seuraa juuri kaivannutkaan. Siksi Annikin Runofestivaalin kaltaiset, runouden ympärille rakennetut tapahtumat ovat minulle edelleen vieraita. Eilinen Tampere-visiitti kuitenkin…

  • 0

Narkkarin ja juopon hätä ei Hätäkeskusta kiinnosta

”Tunti kuusitoista minuuttia. 76 todella pitkää minuuttia ja neljä puhelua hätäkeskukseen. Se vaadittiin, että poliisi tuli paikalle, kun pyyntö tuli Kalliosta ja apua tarvitseva ihminen oli sekaisin kuin seinäkello.” Kallion Facebookryhmässä julkaistiin pitkä postaus, joka…

  • 24

Punkkarit sillan alla -tapahtumassa ei rakenneltu keskiluokkaista identiteettiä

Kun Veikka Lahtinen julkaisi paljon keskustelua herättäneen blogitekstinsä kaupunkikulttuurista keskiluokan egonpönkittäjänä, en tunnistanut siitä omaa kaupunkikulttuuriani. Jaan kyllä Lahtisen näkemyksen siitä, että moni kaupunkikulttuuriksi miellettävä on hinnoitellut itsensä joidenkin yhteiskuntaluokkien ulottumattomiin, mutta onneksi kaupunkikulttuuri on muutakin…

  • 3