Äärimmäistä nöyryytystä ja lihan irstasta iloa – KOM-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja vetää hiljaiseksi
Viime aikoina aikani on kulunut lähinnä töiden parissa, ja blogiinkin on tullut kirjoitettua vain niin sanottua asiaa. Otin breikin yhteiskunnallisesta paatoksesta ja lähdin pitkästä aikaa teatteriin. Ei irtiotto tosin kovin hyvin onnistunut, kun näytelmäksi tuli valittua KOM-teatterin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Teatteriin mennessäni en ollut nähnyt Peter Greenawayn kulttielokuvaa, mutta sieltä lähdetyäni katsoin sen samaan syssyyn.
Kävin jokin aika sitten katsomassa Poliittisen valokuvan festivaalin näyttelyn, jonka teemana on tänä vuonna ruoka. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja jatkaa samassa aihepiirissä: lihaa syödään lähes joka aterialla, vaikka se edellyttää brutaalia tehotuotantoa, joka riistää niin eläimiä, ihmisiä, ilmastoa kuin luontoakin. Ruuan ja siihen liittyvän vallan kautta Kokki, varas, vaimo ja rakastaja pohtii ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Sen perimmäiseksi kysymykseksi nousee, kuinka pitkä matka piittaamattomasta nykytilasta lopulta on kannibalismiin.
KOM-teatterin ravintoloitsija Antto Melasniemi kokkaa näyttämöllä, kun yleisö päästetään saliin. Koko ensimmäisen puoliajan katsojan ruokahalua herätellään ruuanvalmistuksesta syntyvillä tuoksuilla ja seinälle heijastettavilla, reaaliaikaisilla lähikuvilla Melasniemen valmistamista annoksista, joita Marc Gassotin esittämä kokki tarjoilee ruokailemaan joka ilta saapuvan varkaan pöytäseurueelle.
Greenawayn Eisenstein in Guanajuato -elokuvan pääroolin tehnyt Elmer Bäck on saapunut Berliinistä saakka näytelmän rakastajaksi, vaikka näyttääkin enemmän elokuvan varkaalta. Varkaan rooliin taas on valikoitunut Niko Saarela ja kolmiodraaman kolmanneksi osapuoleksi, ilmeettömäksi vaimoksi Vilma Melasniemi. Varkaan pöytäseuruetta on näytelmää varten karsittu ja kahden sivuhahmon roolia vastineeksi kasvatettu. Eeva Soivio täydentää kokonaisuutta flegmaattisena karhuemona, mutta Eero Milonoff varkaan veljenä saa mielestäni turhankin paljon näyttämöaikaa.
Milonoffin rasistisen urpon hahmo kyllä käy näytelmän edetessä läpi jonkinsorttisen kasvutarinan, mutta tuntuu jo katsomossa tarinasta irralliselta – jollaiseksi sitten elokuvan nähtyäni paljastuukin. Ehkä veljen laukomat nee***ivitsit ja -hokemat on tuotu mukaan ajankuvana, mutta ilmankin niitä olisi pärjätty.
Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on taidokkaasti lavastettu, ja elokuvan nähneille toteutus näyttäytyy suorastaan nerokkaana. Näyttämö ja katsomo on käännetty pitkittäin, ja pitkä, kapea lava jatkuu liveprojisointien avulla helpon tuntuisesti myös salin ulkopuolelle.
Näytelmässä tarjoillaan katsojalle useita näkökulmia tai oikeastaan leikkausmahdollisuuksia; katsoja on kuin elokuvan editoija, joka tekee jatkuvia valintoja alkaen siitä mihin istuu ja mitä hahmoa milloinkin päättää seurata. Alan muuten jo kyllästyä nykyään jokaisessa näytelmässä pakollisena elementtinä olevaan videokuvaan, mutta tässä tapauksessa sen käyttö on perusteltua. Kokonaan ja korostetun studiossa kuvattu Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -elokuva on toteutukseltaan hyvin teatterimainen, ja nyt teatterinäyttämöllä flirttaillaan nautinnollisesti elokuvan suuntaan. Taitavaa!
Kokki, varas, vaimo ja rakastaja:ssa lähinnä rakastajan kautta harrastettava brechtiläinen etäännyttäminen on yksi suurimpia teatteri-inhokkejani, eikä se tälläkään kertaa tuo itselleni lisäarvoa näytelmään. Muuten ensimmäinen näytös noudattaa elokuvaa suht tarkasti, ja monet dialogit ovat likimain suoraan alkuperäisestä.
Toisella puoliajalla taas ei muotonsa puolesta ole juurikaan tekemistä orginellin kanssa, vaikka tarinan keskeiset elementit sieltä löytyvätkin. Vaikka toinen puoliaika on luonteeltaan selittävä, menee homma virtuaalitodellisuuksineen aikamoiseksi kirmailuksi ja sekoiluksi. Kannibalistinen loppukliimaksi tosin on upeasti toteutettu, ja sen orgiatunnelma sopii kokonaisuuteen niin hyvin, että yllätyin, kun vastaavaa ei alkuperäisessä teoksessa ollutkaan.
Näytelmän loputtua olen harvinaisen sanaton. On vaikea päättää, mitä mieltä olen näkemästäni. Toisaalta tajuan todistaneeni erittäin taidokasta teatteria, toisaalta olo on tyhjä. Huomaan ajattelevani, että onneksi olen kasvissyöjä, enkä rynnännyt väliajalla maistelemaan Melasniemen tarjoilemaa kanaa. Lintu olisi varmasti pyrkinyt ulos kurkustani viimeistään siinä kohtaa.