Ahdistelluksi ja raiskatuksi tulemisen julkisuushyödyt

Kävin eilen miespuolisen kaverini kanssa keskustelun, joka lähti liikkeelle Lauri Törhösen nimen nostamisesta julkisuuteen lukuisten ahdistelusyytösten yhteydessä. Keskusteluun otti lopulta osaa myös toinen miespuolinen kaverini, ja he molemmat toivat esille puheidensa mukaan yleisen huolen: että naiset saattavat syyttää julkisessa asemassa olevia miehiä seksuaalisesta ahdistelusta, väkivallasta ja hyväksikäytöstä saadakseen itselleen julkisuutta.

#memyös-kampanjaa tehdessäni olen käynyt läpi satoja anonyymisti kerrottuja kokemuksia erilaisista ahdistelu-, häirintä-, hyväksikäyttö- ja raiskaustilanteista. Kokemukset ovat erilaisia mutta niitä kaikkia yhdistää yksi asia: rajojaan loukatun häpeä.

Sadat naiset ja naisoletetut ovat kertoneet, kuinka eivät ole kertoneet kokemuksistaan ääneen tai tehneet rikosilmoituksia, koska heitä on hävettänyt. Se, että juuri itselle kävi niin. Se, ettei osannut reagoida vaan jäätyi. Se, että hänen sanottiin itse kerjänneen sitä. Me mietimme, annoimmeko sittenkin vahingossa jonkun väärän signaalin, olisiko meidän pitänyt kieltää vielä ponnekkaammin, miksemme jaksaneet tapella vastaan vielä vähän lujemmin.

Seksuaalinen ahdistelu ei ole flirttiä. Se on julmaa vallankäyttöä, joka osoittaa kohteelle paikkansa ahdistelijaa alempaa. Se on helvetin loukkaavaa ja nöyryyttävää. Ja kuten kaikki varmasti tiedämme, nöyryytetyksi joutumisen kokemukset eivät ole niitä, joista mieluiten muille ihmisille kerromme.

Sitten jos kuitenkin kerromme, viesti on pelottavan usein sama: mieti tarkkaan, haluatko nyt tehdä tästä numeroa, sillä hankaloitat sillä vain omaa asemaasi.

Tästä antoi erinomaisen esimerkin näyttelijä ja tuottaja Heli Sirviö, jonka Teatterikorkeakoulun opettaja oli kehottanut häntä vaikenemaan koulun juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta suunnilleen näillä sanoilla:

“Toki oikeutesi on mennä (puhumaan poliisille), mutta hienoa, jos et tuhoa uramahdollisuuksiasi karsimalla ihmisiä, joiden kanssa kieltäydyt tekemästä töitä. On valitettavaa, mutta todennäköisesti opiskelutoverisi tulisivat sulkemaan sinut joukon ulkopuolelle, jos teet tästä julkisen asian.

Se tulee näyttämään siltä, että mustamaalaat ihmistä, joka on todella mukava poika.”

Tämä kommentti kertoo kaiken siitä, kuinka hyödyllistä naiselle on tulla julkisuuteen kertomaan, että häntä on ahdisteltu tai että hänet on raiskattu.

Siksi moni uskaltaa kertoa kokemuksistaan vasta nyt, kun asiasta puhutaan julkisesti. Moni on tajunnut ensimmäistä kertaa elämässään, ettei kanna yksin näitä kokemuksia ja niistä johtuvaa epäonnistumisen ja häpeän tunnetta.

Raiskattu nainen on nimittäin edelleen liian usein muiden silmissä epäonnistunut, leimattu tai vähintään rikkinäinen, ja siksi epävakaa. Raiskattua syyllistetään edelleen siitä, että hän on tullut raiskatuksi.

Raiskatuksi tai ahdistelluksi joutuminen eivät ole asioita, joista puhumalla saa juontokeikkoja ja mallin töitä. Ne ovat asioita, joista ei ole uskallettu puhua muun muassa siksi, että töiden menettämistä on pelätty ja sillä on jopa peloteltu.

Kommentit (30)
  1. Nyyhnyyhnyyh.Yhyhyyhyyhyyhyyhyy.No mutta hei!!!Tuodaan pari miljoonaa arabia maahan niin tilanne korjaantuu ja ninq ihq paratiisi tulee kun ninq patriarkaatti on ninq voitettu ja ninq voimautuminen ja valtava rikkaus.
    LOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOL
    Idiootti
    ..ja hei btw lehmä.Sukupuoli ei kuulemma ollut binäärinen joten mitä helvettiä uliset jostain naisten kokemuksista?Olet ilmeisesti natsi kun yrität nostaa jotain yksittäistä ryhmää kaikkien niiden kymmenien oletettujen sukupuolien joukossa erityisasemaan.Oksettavaa.

    1. Noniin 😀

  2. #sanoo#:lla oli muutama hyvä huomio. Minusta on selvää, että kukaan ei jatkuvasti ahdistele, jos ahdistelu ei ainakin silloin tällöin tuota tulosta. Tätä taustaa vasten koko metoo-keskustelussa on jäänyt täysin unholaan oletettavasti suuren joukon kokemukset. Kaikkien niiden kokemukset, jotka ehkä vähän vastentahtoisestikin ovat harrastaneet seksiä ja päässet tällä pienellä uhrauksella hyviin hommiin. Miksei heitä ikinä kuulla? Mikseivät he tule esiin 27 vuoden jälkeen ja kerro, miten hyvä valinta oli duunata vähän vanhempaa ja pahanhajuista, mutta vaikutusvaltaista ohjaajaa tai opettajaa tai tuottajaa.

    1. Juu, hänen kommenttinsa suorastaan vilisee hyviä huomioita, kuten sinunkin.

    2. Ehkä he joskus tulevatkin? Mitä sitten? Jos vallalla on järjestelmä, jossa valtaapitävä mies antaa vaihtoehdon, että harrasta seksiä kanssani tai urasi tyssää tähän, niin totta ihmeessa jotkut valitsevat sen edellisen vaihtoehdon. Ongelma tässä on se valtaapitävä mies ja järjestelmä, ei ne ihmiset jotka tähän suostuivat.

      1. Mitä mieltä olet valtajärjestelmästä, jossa rumat miehet saavat seksiä kauniilta naisilta ainoastaan antamalla heille etuuksia?

        1. Jos molemmat osapuolet tiedostavat asemansa ja ovat tilanteessa vapaaehtoisesti, homma on toki täysin ok. Silloinhan tilanne on win-win, kun molemmat saavat haluamansa. Hyväksikäyttö on sitten erikseen ja aina tuomittavaa. “Kauniit naiset” tai minkään näköiset naiset eivät ole velvollisia “antamaan seksiä” “rumille miehille” tai minkään näköisille miehille mistään syystä (vastikkeilla tai “ilmaiseksi”) – ei edes, vaikka miehet eivät muuten saisi seksiä muualta.

          Tämä rumuuden ja kauneuden ulkopuolelta määritteleminenkin on tietysti aika ongelmallista.

        2. Tässä kirjoituksessa käsitellään raiskauksia, ahdistelua, stalkkaamista ja seksiin pakottamista väkivallan, opiskelupaikan menetyksen tai valitun elänänuran menettämisen uhalla. En ymmärrä miten kommenttisi liittyy näihin asioihin?

          1. En ehkä ymmärrä oikein, mutta käsittääkseni pohdit tietyn valtajärjestelmän ominaisuuksia. Kun sinulla näyttää olevan näkemyksiä siitä valtajärjestelmästä, on tietysti mielenkiintoista pätevätkö näkemykset vain tähän erikoistapaukseen vai ovatko näkemykset yleisesti merkityksellisiä. Yleisesti merkityksellliset näkemykset ovat kiinnostavia päinvastaiset vain tie totalitarismiin.

          2. Yhteiskunnassamme vallitsee useita (risteäviä) rakenteellisia valtajärjestelmiä, jotka perustuvat mm. sukupuoleen, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja kehon “terveyteen”. Näkemykseni pätevät kyllä näihin kaikkiin: kaikki nämä pitäisi kyseenalaistaa ja purkaa. Mutta näistä seksistinen järjestelmä, eli se, joka asettaa miehet luokkana naisten yläpuolelle, on se järjestelmä, joka on mahdollistanut ja edelleen mahdollistaa mm. raiskaukset, ahdistelun ja seksiin opiskelu- tai työpaikan menetyksellä kiristämisen. Siitä oli blogikirjoituksessa kyse, joten siksi kommentoin siihen liittyen.
            Tuo kuvaamasi asia taas ei liity millään tavalla rakenteelliseen valtaan. Naisilla ei luokkana ole valtaa meidän yhteiskunnassa miehiin nähden (valkoisilla heteronaisilla taas on joihinkin muihin ryhmiin nähden, mutta se on eri asia kuin “naiset” sinänsä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *