Diskoa kotimaankin köyhille

Yle julkaisi uutisen lukiolaispojasta, joka järjestää turvapaikanhakijoille diskoja. Facebookissa kiertänyt, jutustakin löytyvä video on hyväntuulinen ja sai hyvän tuulen aikaan katsojassaankin. Tai no, joissakin meistä. Positiivisten kommenttien joukossa toistuu nimittäin päivänpolttava kysymys: missä on suomalaisten köyhien diskot?!

Ensimmäinen reaktioni oli turhautuminen joidenkin kommentoijien pahansuopuudesta. Sitten vedin keuhkot täyteen suurta suvaitsevaisuutta ja päätin suuttumuksen sijaan auttaa. Pelkästään Helsingissä järjestetään nimittäin valtavasti ilmaistapahtumia, joihin myös kantasuomalaiset voivat osallistua.

Tanssiohjelmaa kaikille

Ainakin Minnenyt-sivustolla voi valita toivotun tapahtumapäivän ja kategoriaksi “Ilmaiset tapahtumat”. Valikoimaa näyttäisi löytyvän jokaiselle päivälle. Lämpimästi voin suositella ainakin huomenna torstaina Henry’s Pubissa järjestettävää (aina ilmaista) Helatorstai-klubia, jossa tällä viikolla esiintyvät Hätä-Miikka sekä J. Kiesi.

Jos ikä ei riitä Henkkaan tai baareissa notkuminen ei kiinnosta, ei hätää. Perjantaina nimittäin juhlitaan kansainvälistä Tanssin päivää, jolloin ilmaista tanssia löytyy ympäri Suomen. Vantaan kauppakeskus Jumbossa on esimerkiksi tarjolla kaikenlaista tanssiin liittyvää ohjelmaa koko perheelle. Perjantaina voi myös vaikkapa opetella Hakasalmen huvilalla eri vuosikymmenten diskotanssiliikkeitä Dj Mikko Mattlarin soittaman musiikin tahdissa ja esitanssija Kimmo Luukkosen johdolla.

Tässä nyt oli vain muutama vinkki nopeasti googlailtuna. Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa piruilla suomalaisille köyhille (olen sellainen itsekin). Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei ole automaattisesti itseltä pois, jos joku toinenkin saa jotain. Ja kokeilla hakukoneita ennen kuin esittää typeriä kysymyksiä.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *