Kellariteatterin Erotila vakuuttaa eheydellään

Olen aika kriittinen teatterinkatsoja. On paljon asioita, jotka poikkeuksetta saavat minut kiemurtelemaan penkissäni myötähäpeästä tai vilkuilemaan pitkästyneenä kelloa. Siksi suhtaudun tietyllä varauksella harrastajateattereihin – mutta koko ajan käy selvemmäksi, että vain omaa typerää ennakkoluuloisuuttani. Suomessa tehdään todella tasokasta ei-ammattilaisteatteria, ja viimeisimmäksi sen todisti Kellariteatterin Erotila.

Nuoren tekijäjoukkonsa itsenäisesti valmistama Erotila on hyvin rytmitetty kollaasi eron jälkeisestä tilasta. Ajasta, kun toiselle ei voi enää soittaa, mutta hän ei ole vielä kokonaan poissakaan. Mitään suuria uusia ajatuksia näytelmä ei varsinaisesti tarjoa, mutta juuri fiilisten tunnistettavuus on sen voima. Sukupuolella tai kokijalla ei ole väliä, kun keskiössä on tunne. Erotilassa ei olekaan eriteltyjä roolihahmoja, eikä henkilöitä yhtä lukuunottamatta missään vaiheessa nimetä. Katsoja näkee itsensä kohtausten osana.

Erotila on vasta pari vuotta Kellariteatterissa pyörineen Kasimir Kosken esikoisohjaus, ja käsikirjoitus työryhmän yhdessä tekemä. Nämä seikat huomioiden tuntuu uskomattomalta, miten eheä esitys on. Tekstikatkelmien seassa näytelmää rytmittävät niin ikään työryhmän yhteistyössä, joskin Elsi Vertasen johdolla, kirjoittamat ja säveltämät kappaleet. Kellariteatterin jengi osaa paitsi näytellä, myös soittaa ja laulaa. Pidän todennäköisenä, että moni Erotilan tekijöistä tullaan vielä tuntemaan valtakunnallisesti.

Niuhotan aina ylipitkistä kohtauksista ja näen kaikessa poikkeuksetta jotain poistamista. Parissa kohtaa olisin Erotilassakin kaivannut tiivistämistä, mutta pääosin jäi fiilis, ettei omiin ideoihin ole rakastuttu liikaa.

Yleispätevän ja suurinta osaa koskettavan aiheensa takia uskon, että Erotila toimii monen ikäiselle ja tyyliselle katsojalle. Näytelmää esitetään vain 24.3. saakka, joten kannattaa varata liput nyt heti!

 

Kuvat varastin Erotilan Facebook-tapahtuman sivuilta. Ne on ottanut Reino Pirttijärvi.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *