Kukas siellä suihkutiloissa kyylääkään?

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen oli taannoin huolissaan yleisissä pesutiloissa ja pukuhuoneissa tapahtuvasta seksistisestä homokyyläyksestä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, etteivät homoseksuaalit olekaan ainoa uimahallikyyläystä harjoittava ryhmä.

Suomi ensin! -keskustelupalstalla Facebookissa on tänään julkaistu raportti ryhmän aktivistien eilisestä uimahallitempauksesta, jonka päämääränä oli ilmeisesti estää muslimeja käyttämästä uimahousuja. Perin nokkelasti nimetty raportti oli jopa tässä viitekehyksessä sen verran absurdi, että epäilin aluksi sen aitoutta. Keskustelupalstalle oli kuitenkin jaettu myös kuvia iskuryhmästä operaation jälkeisellä oluella, ja tänään on myös julkaistu Suomi ensin! -aktiivien välinen videokeskustelu, jonka aiheina ovat muun muassa “homosaatio” ja “uima-allah”. Keskusteluun ottavat osaa esimerkiksi uimahallipartioon osallistunut Elina Talonen ja sen järjestänyt Miki Sileoni. Sileoni kertoo videolla tempauksen syyksi huomion saamisen ja “uimahalleissa jatkuvasti tapahtuvat asiat”, joita ei kuitenkaan tule sen tarkemmin eritelleeksi joitakin MV-lehti-viittauksia lukuunottamatta.

Sinänsä tälle porukalle ei pitäisi antaa yhtään ylimääräistä huomiota, mutta hanke oli sen verran käsittämätön, etten malttanut. Siksi en kuitenkaan linkkaa videota tähän – jokainen osaa halutessaan etsiä sen itsekin.

Kuvankaappaus 2017-2-5 kello 22.13.19

Joukko “isänmaallisuusaktivisteja” on siis ollut Itäkeskuksen uimahallissa valvomassa, että ihmiset peseytyvät tarpeeksi pieteetillä ja saunojat riisuvat housunsa. Tietenkään rasismilla ei pitäisi vitsailla, mutta mielikuva operaation toteutuksesta väkisinkin hieman huvitti.

Lahtelainen, kunnallispolitiikkaan hamuava Pontus Söderblom kertoo videolla housunriisumiskäskytyksen tapahtuneen englanniksi. Söderblom toteaa myös, että hänen nähdäkseen kaikki peseytyivät hyvin. Naisten puolella vahtia pitänyt Elina Talonenkin kertoo videolla havainnoistaan: hänen mukaansa lastenaltaassa oli perheitä ja vanhempia lapsineen, vaikka uimahalli-iskusta kirjoitetussa raportissa altaassa kuvaillaan ollen “epäilyttävän paljon matumiehiä”. Talonen myös epäilee, ettei hänen 19-vuotias tyttärensä olisi saanut uida Itäkeskuksen hallissa rauhassa, vaikkei tälle mitään perustelua esitäkään.

Tämä käsittämätön kokonaisuus jättää ilmaan kaksi kysymystä:

1) Mitä ihmettä liikkuu aikuisen ihmisen päässä siinä kohtaa, kun hän tököttää uimahallin saunassa vahtimassa, että ihmiset riisuvat uimahousunsa?

2) Olisiko kenties reilua, että se porukka, joka ei halua olla himohygienistisen rasistikyyläyksen uhri tai sivustakärsijä omassa pesutilassaan voisi mahdollisesti jatkossakin pestä itsensä kyyläysvapaasti?

Kommentit (34)
  1. Äiti, kuka on gay
    6.2.2017, 11:31

    Ai saatana nyt saan nukkua rauhassa yöni. Isäm maa on turvassa

  2. Pontus Söderblom
    6.2.2017, 12:12

    Toimittajalle vastaisin, meille oli raportoitu häiriökäyttäytymisestä ja pyydetty käymään tarkastamassa tilanne. Saunan ulkopuolella oli selkeästi teksti, kuvallisesti myös kerrottuna että saunaan ilman uima asuja. Tätä ei noudatettu ja sen vuoksi huomautimme, eikö toimittaja itse niin tekisi…Maassa maan tavalla, eikö niin!

    1. Itselleni henkilökohtaisesti on aivan samantekevää, saunovatko ihmiset alasti vai uimahousuissa. Eiköhän uimahallin sääntöjen noudattamisen valvominen kuitenkin ole hallin henkilökunnan tehtävä.

    2. kaukaakutsutut
      6.2.2017, 17:16

      Lahdesta ja Akaalta ihan pyydetty apuvoimia Itiksen uimahalliin. Eikös siellä ole uimavalvojat ihan kuin muissakin halleissa, jotka hoitavat järjestyksen. Oikea tie on mennä sanomaan uimavalojille, jos joku asia toisten käytöksessä vaivaa.

    3. Siis Söderblomko tässä ihan tosissaan väittää, että jollekin Suomi ensin -poppoolle on *raportoitu* häiriökäyttäytymisestä ja tilanne piti siksi käydä *tarkastamassa*, aivan kuin tämä älämölösakki olisi uimahallikäyttäytymisen tai yhtään minkään muunkaan virallinen valvoja.

      Taikka siis juu, toki se raportti varmaan jossain muodossa on tehty. Luultavasti kaverilta kaverille, rasistilta rasistille. Sen tasoinen mandaatti uimahallikyttäykselle siis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *