Vanha kunnon vaalivagina

vagina

Vaalipäivän kunniaksi tekee mieleni nostaa pöydälle Sanna Ukkolan aivopieru ehdokkaan alapään äänestämisestä. Kirjoituksessaan Ukkola kritisoi sukupuolen perusteella äänestämistä, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävä avaus, mutta oletus, että kukaan äänestäisi naista vain naiseuden vuoksi on outo. Ja ylipäätään väite, että naiseus olisi yhtä kuin vagina… No, ehkei edes mennä siihen.

Ukkolan maailmassa kuitenkin ilmeisesti on vain miehiä ja naisia ja sukupuoli määräytyy pelkästään genitaalien perusteella. Oikeasti olisi tietysti hirvittävän tärkeää, että sukupuolen moninaisuus näkyisi myös valtuustoissa, mutta koska Ukkolan postaus kuitenkin käsitteli nimenomaan naisten äänestämistä, pitäydyn lopputekstin samassa binäärisessä kuplassa.

On erikoinen ajatus, ettei sukupuoli saisi olla äänestyskriteeri. Toki ehdokas tulee valita ennen kaikkea itselle oikean tuntuisen arvomaailman ja agendan perusteella, mutta mikäli valitsemassani puolueessa on kaksi itselleni yhtä sopivaa ehdokasta, joista toinen on nainen ja toinen mies, äänestän naista. Jos halutaan vaikuttaa siihen, että yhteisistä asioista on päättämässä muitakin kuin keski-ikäisiä valkoisia miehiä, täytyy äänestää myös siitä poikkeavia ehdokkaita. Tästä syystä ehdokkaan sukupuoli, ikä ja esimerkiksi kaupunginosa, mistä hän on kotoisin, voivat olla aivan hyviä perusteita ajettavan asian ohessa.

Koska tästäkin postauksesta on tavalliseen tapaan odotettavissa miespuolisten lukijoiden minuun kohdistama paskamyrsky, haluan alleviivata, etten missään tapauksessa yritä väittää ettei päteviä miespuolisia ehdokkaita tulisi äänestää. Olen siitä Ukkolan kanssa täysin samaa mieltä, että ehdokkaan sukupuolella ei tulisi olla mitään väliä. Koska yhteiskuntamme ei kuitenkaan vielä ole tasa-arvoinen, sillä nyt vain on. Juuri tähänhän Ukkolan tekstissään ihmettelemä kiintiöajattelukin perustuu – toki absoluuttisen tasa-arvon toteutuessa kaikista kiintiöistä tulee tarpeettomia.

Eikö ole muuten jännä, että kun mies äänestää miestä, kukaan ei oleta sen tapahtuneen ehdokkaan housujen sisällön vaan pätevyyden johdosta.

Kommentit (33)
  1. Mika Sarivaara-Satta
    9.4.2017, 13:11

    Hei,
    “Koska yhteiskuntamme ei kuitenkaan vielä ole tasa-arvoinen, sillä nyt vain on.” -anteeksi tyhmyyteni, mutta ei avaudu ja absoluuttinen tasa-arvo, mikä se on?

    1. Olen huomannut, että sinulla on hankaluuksia ymmärtää tasa-arvon käsitettä. Lause jota et ymmärtänyt viittaa edelliseen lauseeseen, eli sen sisältö on “sukupuolella on väliä, koska yhteiskunta ei ole tasa-arvoinen”.

  2. Onhan täälä sukupuolikiintiötkin, eli alapää menee pätevyyden ohi! Mikä ihme tässä valossa on äänestää elintä?

    1. Satuitkohan edes lukemaan tätä tekstiä mitä kommentoit?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *