David Foster Wallace ja elämän tarkoitus

Kaksi nuorta kalaa on uimassa, kun vastaan tulee vanhempi kala joka nyökkää ja sanoo: “huomenta pojat, mitenkäs vesi?” Nuoret kalat uivat eteenpäin, kunnes lopulta toinen kääntyy ja kysyy: “Mitä helvettiä on vesi?”

There are these two young fish swimming along, and they happen to meet an older fish swimming the other way, who nods at them and says, “Morning, boys, how’s the water?” And the two young fish swim on for a bit, and then eventually one of them looks over at the other and goes, “What the hell is water?”

Jos David Foster Wallace kiinnostelee, ehkä helpoin, ainakin nopein teksti aloittaa, on This Is Water. Alun perin Kenyon Collegen valmistujaispuhe vuodelta 2005 levisi ensin laajalti internetissä ja on julkaistu 2009 kirjana, joka tarttui minun käteeni kesällä kirjakaupan valmistujaislahjatarjokkaiden laarista. (DFW ei #muuten itse ollut käynyt Kenyonia, mutta se on luultavasti maailman paras koulu, koska sen tunnettuihin oppilaisiin kuuluu Olof Palme. Kelatkaa, Olof Palme!)

Puhe on sangen lyhyt kirjaksi, noin seitsemän liuskaa, 20 minuuttia. Mutta kirjassa on silti lähes 140 sivua, koska se on taitettu, ahem, väljästi: joka sivulla on vain yksi virke. Kuulostaa huijaukselta, mutta lukukokemus on yllättävän hyvä. Jokaista lausetta lukee aivan toisenlaisella painolla, kun se on yksin sivulla. Näin editorina tulee mieleen, että joitain tekstejä kannattaisi ehkä jopa testata heittämällä sivunvaihto joka virkkeen väliin. Näkisi aika nopeasti, mikä on asiaa ja mikä pelkkää lätinää. This Is Waterin lähes joka virke on hämmästyttävän tiukkaa asiaa.

Juttu alkaa opettavaisella kertomuksella kaloista jotka eivät tiedä mitä vesi on. Yhtä vaikea meidän on nähdä ja kunnoittaa sitä mikä on kaikkein ilmeisintä maailmassa, ympäröivää maailmaa, toisia ihmisiä ja, noh, elämää. Jos aikoo elää elämänsä kolmekymppiseksi, jopa viisikymppiseksi ilman että haluaa ampua itseään päähän, tuon itsestäänselvyyden tuolle puolen pitäisi nähdä, mutta se on lähes mahdottoman vaikeaa.

Siinä on äärimmilleen karkeistettuna puheen sisältö.

Teksti on viisas, hyvin kirjoitettu ja näyttäytyy karmealla tavalla todistusvoimaisena, sillä kirjailija ei itse pyrkimyksessään onnistunut: hän tappoi itsensä kolme vuotta puheen jälkeen, 46-vuotiaana.

Teksti löytyy luonnollisesti netistä, joten lukekaa itse.

Tekstin hieman lyhennetystä versiosta on tehty melko laajalle levinnyt video, jossa DFW:n alkuperäisen puheen päälle on leikelty jännää kuvaa. Se poistuu aina välillä tekijänoikeussyistä, mutta nyt se on näemmä tuolla:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=pfw2Qf1VfJo]

Jos lyhentely imee, myös koko puhe löytyy netistä. Esimerkiksi tuolta:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=PhhC_N6Bm_s]

EDIT

Päätoimittaja Heikki Valkama tiesi kertoa, että Tämä on vettä löytyy suomeksi kokoelmasta Hauskaa, mutta ei koskaan enää (Siltala, 2012). Alkukielisestä A Supposedly Fun Thing I’ll Never Do Again -kokoelmasta ei tätä tekstiä löydy, mutta suomennoshan onkin näköjään kokoelma useammasta kirjasta.

Alussa siteerattu pätkä kuuluu Juhani Lindholmin suomennoksena seuraavasti:

Kaksi nuorta kalaa sattuu uiskennellessaan kohtaamaan vastakkaiseen suuntaan uivan vanhemman kalan, joka nyökkää ja sanoo: “Huomenta, pojat, miltäs vesi tuntuu?” Nuoret kalat uivat taas vähän aikaa, kunnes toinen katsahtaa toista ja sanoo: “Mitäs hemmettiä se sellainen vesi oikein on?”

*

#Lukuvuosi2016

22/50 David Foster Wallace: This Is Water (Little, Brown and Company, 2009)