Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista
Suomen eniten swägä kirjallisuustapahtuma Helsinki Lit tapahtuu ensi viikonloppuna. Ensimmäisessä Helsinki Litissä viime vuonna oli suorastaan maaginen tunnelma. Kirjallisuuskeskusteluja kuulee kyllä, vaikkapa kirjamessuilla tai radiossa, mutta kun kirjailija istutetaan Savoy-Teatterin lavalle kohdevaloihin, pimennetään sali ja pyydetään sammuttamaan matkapuhelimet, immersio vie sekä keskustelijat että kuulijat ennenkokemattomiin syvyyksiin. En luultavasti koskaan unohda Peter Høegin viimevuotista esiintymistä.
Tänäkin vuonna vieraslista on komea. Ajattelin tehdä kotiläksyjä lukemalla ainakin Jonas Hassen Khemirin, Sadie Jonesin ja Helen McDonaldin kirjat. Näistä ensimmäisenä ehti lukuun Khemiri.
Kaikki se mitä en muista on erinomainen romaani. Pyrin olemaan lukematta mitään ennakkotietoja kirjasta, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Joten jos et ole vielä lukenut Khemirin romaania, tässä kohtaa tekstiä kannattaa panna internet kiinni ja tarttua kirjaan.
No niin, nyt kun kaikki ovat lukeneet kirjan, saan vapaasti jatkossa spoilata.
Kaikki se mitä en muista rakentuu pienistä palasista. Sen kertojana tai oikeastaan sisäistekijänä on Khemirin näköinen kirjailija, joka yrittää selvittää, mitä tapahtui Samuelille. Sen tiedämme heti, että Samuel on kuollut auto-onnettomuudessa, mutta mitä tapahtui hänen viimeisenä päivänään. Itse teksti koostuu haastattelulausunnoista, sähköpostikirjeistä, keskusteluista, joissa Samuelin ystävät ja omaiset kertovat hänestä. Pala palalta alkaa muodostua kuva sympaattisesta mutta aika hömelöstä nuoresta miehestä ja hänen elämänpiiristään.
Khemirin mosaiikkitekniikka on kiinnostava. Mieleen tulee lähes välittömästi Serial-podcast, jossa toimittaja Sarah Koenig koetti selvittää erään todellisen henkirikoksen taustoja ja mahdollista oikeusmurhaa. Serial on uskomattoman koukuttava, koska kuulijan on yksinkertaisesti saatava tietää mitä tapahtui. Tämän imun vanavedessä rakentuu kuva ihmisistä ja kokonaisesta maailmasta jossa he elävät. Samalla tavalla toimii myös Kaikki se mitä en muista. Khemirin tapauksessa palapeli on lukijan kannalta keskivaikea, mutta samalla palkitseva.
Kirjoittajan kannalta fiktiivisten henkilöiden haastattelu kerrontamuotona on erittäin vaikea, mutta tarjoaa mahdollisuuden käyttää epäluotettavia kertojia monella tasolla. Kun tällaisen himmelin saa toimimaan, lopputulos on aikamoinen mindfuck. Mieleen tulee esimerkiksi True Detective -sarjan ensimmäinen kausi, joka rakentuu osittain poliisien haastatteluille tai klassikkoelokuva The Usual Suspects.
Khemiri ei onneksi ole tehnyt jutustaan mitään dekkarinkaltaista. Hän esimerkiksi paljastaa vasta puolivälissä että yksi haastateltavista istuu vankilassa kertomassa tarinaansa. Joku toinen olisi aloittanut suoraan sieltä. Tai tehnyt Samuelin kuolemasta jotenkin epäselvän. Mutta Khemiri luottaa perinteiseen tarinaan, ihmistenvälisiin suhteisiin ja henkilöiden rakentamiseen. Ja lopputulos on erinomainen.
Romaanin ytimessä on muistaminen. Samuel epäilee omaa muistiaan ja kirjoittaa ylös kaiken mitä tekee. Hän kerää ‘Kokemuspankkiin’ erilaisia kokemuksia huumeiden kokeilusta satunnaisen sählyturnauksen seuraamiseen. Kaikkea pitää kokeilla. Ja se pitää kirjoittaa muistiin. Koska ihmisen elämä ei ole mitään muuta kuin muistoja. On aivan samantekevää mitä Samuel on tehnyt, jos hän ei muista sitä. Tämä pätee tietysti ihmisen elämään ylipäätään. Ja kirjallisuus on ehkä väline jonka avulla elämän voi tallentaa. Se saattaa selittää sen, että aihe on kirjallisuudessa ikuinen. Koska mitä muuta kirjallisuus on kuin muistamista. Toisten ihmisten muistojen muistamista.
Nyt kun olen lukenut romaanin, uskallan kuunnella loppuun Sivumennen-podcastin jakson, joka käsittelee Khemirin kirjaa. Jakso on nimeltään ‘Kirja jonka nimeä emme muista’, mikä nauratti. Koska Khemirin kirjan nimi tosiaan edustaa tyyppiä, joka on mahdoton muistaa. Näitä abstraktin eteerisiä valoverhonimiä on kirjoilla melko paljon, ja jostain syystä ne eivät tartu ainkaan minun päähäni mitenkään. Kaikki se mitä en muista -nimen lisäksi esimerkiksi seuraavien nimien tarkan asun joudun joka kerran tarkistamaan: Kaikki se valo jota emme näe, Että hän muistaisi saman ja Anna minun rakastaa enemmän. Tämän kevään kirjoista kategoriaa edustaa esimerkiksi Antti Ritvasen Miten muistat minut, jonka nimen jouduin juuri googlaamaan. Miten niin moni näistä vaikeasti muistettavista nimistä tuntuu liittyvän muistamiseen?
Tällä viikolla:
Helsinki Lit 13.–14.5. Savoy-Teatterissa. Jonas Hassen Khemiri ja Riikka Pulkkinen perjantaina klo 19:55. Tulkaa!
Ja ennen sitä, jo tänään 9.5. klo 17–19, Helsinki Lit X Radio Helsinki: Suuri hesalainen lukupiiri, Koko Hubara ja Maria Säkö keskustelevat Jonas Hassen Khemiristä Taru Torikan johdolla. Paikkana Kirjakauppa Nide, Freda 35.
20/50 Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista