Michael Ondaatje: Anilin varjo

Pistäydyin antikvariaatti Sofiassa ohikulkiessani ja mukaan tarttui Michael Ondaatjen Anilin varjo. Olen aikaisemmin lukenut Ondaatjelta Divisaderon ja Englantilaisen potilaan, joista pidin molemmista valtavasti. Englantilainen potilas on tietysti tunnetumpi elokuvaversion tyhjennettyä aikanaan Oscar-pöydän, mutta minä pidin Divisaderosta enemmän. Elokuvaa en ole nähnyt, joten se ei ole päässyt vaikuttamaan.

Vuonna 2000 sekä suomeksi että alkukielellään englanniksi ilmestynyt Anilin varjo sijoittuu Sri Lankaan. Anil Tissera on oikeuslääketieteellinen tutkija, joka palaa Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien jälkeen synnyinmaahansa. Hän saa työparikseen paikallisen arkeologin, jonka kanssa he tutkivat luurankolöydöstä ja yrittävät selvittää mahdollista poliittista murhaa kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön lukuun.

Maassa riehuu kaoottinen kolmen osapuolen sisällissota, jossa ihmisiä kuolee tuhansittain pommi-iskuissa, taisteluissa ja poliittisissa murhissa. Päähenkilöt tutkivat kuitenkin kärsivällisesti ja äärimmäisellä tarkkuudella yhtä ainoaa, monta vuotta vanhaa luurankoa ja koettavat saada selville kuka tämä on ja miksi kuollut. Kolmanneksi henkilöksi nousee arkeologin veli, joka työskentelee kirurgina milloin sairaalassa, milloin siepattuna sissien leirissä. Hänen kauttaan nähdään sodan arki, amfetamiinin voimalla ympäri vuorokauden jatkuva ruhjoutuneiden potilaiden paikkaaminen ja kokoon kursiminen.

Ondaatje rakentaa henkilöiden muistoista, takaumista ja ajatuksenjuoksuista merkillisen hienon kudelman. Vaikka kirjan aihe on karmea, siinä on silti lohtua. Anilin varjo noudattelee samaa hajautettua rakennemallia kuin muutkin lukemani Ondaatjet. Tarina periaatteessa kulkee jonkinlaista johdonmukaista, kronologista, suorastaan aristotelista kaarta, jossa on jopa loppukäänne ja viimeisen jännityksen kohta, mutta tarinan pinta kulkee hajamielisesti pitkin henkilöiden historiaa ja muistoja. Ondaatjella on kyky luoda lähes unenomainen tunnelma, jossa palasilla on vaikeasti analysoitava, näkymätön, mutta vaistonvaraisesti täydellisen kiinteä yhteys.

Sotaromaani on vaikea laji. Olen viime aikoina joutunut seuraamaan läheltä kuinka eräs yläasteikäinen on yrittänyt lukea koulussa pakollista Tuntematonta sotilasta. Ei ole ollut helppoa. Tuntematon on kirjoitettu heti sodan jälkeen ja olettaa lukijan tuntevan jatkosodan historiallisen kulun, sotilasarvot, jalkaväen taktiikan perusteet, sotilasslangin, rintamakulttuurin ja vaikka mitä. Jos on käynyt armeijan, tätä ei edes tule ajatelleeksi, mutta jos Tuntematonta lukee 2000-luvulla syntyneen silmin, se on suorastaan käsittämätön. Jos Tuntemattoman irrottaa historiallisesta kontekstistaan, se on romaanina yllättävän ohut: miehet taistelevat ja kuolevat yksi kerrallaan, lopuksi tulee rauha. Ei ihme, että käännökset ja elokuvaversiot ovat saaneet melko nuivia vastaanottoja maailmalla, jossa vastaanottajat eivät ole yhtä läheisessä suhteessa jatkosotaan kuin suomalaiset.

Tämä tuli mieleen kun luin Anilin varjoa. Ennen sitä en tiennyt oikeastaan mitään Sri Lankan sisällissodasta. Enkä vieläkään tiedä, vaikka jotain hiukan Wikipediasta kirjan jälkeen luin. Mutta Anilin varjo on vaikuttava romaani. Nimenomaan romaani. Se nousee aiheensa yläpuolelle ja puhuttelee minuakin joka en mitään siitä tiedä. Se ei paasaa, ei ota kantaa tilanteeseen sinänsä jonkun puolesta tai toista vastaan. Merkillisellä tavalla ei tuomitse edes kaikkein kauheimpia hirmutekoja tekeviä. Ihmiset ovat silti ihmisiä. Kun kirurgi siepataan golfkentältä sissien leiriin leikkaamaan kapinallistaistelijoita, hän ei protestoi tai koeta karata, hän keskittyy vain tekemään työtään, leikkaamaan potilaita, pelastamaan ihmishenkiä.

Sotaromaanit tahtovat aina valua jonkinlaisen tendenssin ajamiksi, mikä syö niiden kaunokirjallista puolta, mutta Anilin varjo on nimenomaan kirjallisuutta. Ja erittäin vaikuttavaa kirjallisuutta. Ei ehkä leppoisinta riippumattoviihdettä, mutta yllättävän lohdullinen aiheestaan huolimatta. Jos Ondaatjea ei ole aikaisemmin lukenut, Divisadero tai Englantilainen potilas ovat kenties silti helpompia aloituksia. Kaikki Ondaatjet ovat onneksi Juhani Lindholmin kääntämiä, joten nirsonkaan ei tarvitse etsiä alkukielisiä vaan nämä voi lukea suomeksi.

#lukuvuosi2016

1/50 Jeff VanderMeer: Authority

2/50 Jeff VanderMeer: Acceptance

3/50 Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

4/50 Haruki Murakami: 1Q84, osa 3

5/50 Michael Ondaatje: Anilin varjo