Jaana Janhila: Viiltoja

Minulla on paha tapa suositella ihmisille luettavaksi kirjoja, joista itse pidän. En tiedä olisko tämä muuten vaarallista, mutta tapanani on myös hövelisti lainata kirjoja ympäriinsä. Yhdistelmän seurauksena suuri osa lempikirjoistani on jossain maailmalla lainassa. Minä olen jo unohtanut missä, ja lainaajat luultavasti miettivät joka muutossa, mistä tämäkin nide on kuormaan eksynyt. Samaan aikaan minun hyllyyni tahtovat kertyä ne kirjat joita en ole pitänyt suosittelemisen arvoisena. Noidankehä.

abb080fb9fe0881edbc872a40d0fe-origMaata kiertävälle on päätynyt mm. Jaana Janhilan Viiltoja, jonka luin ensimmäisen kerran joskus melko pian sen jälkeen kun teos oli ilmestynyt 1997. Diggasin siitä silloin valtavasti. Ja lainasin sen tietenkin eteenpäin. Olen vuosien mittaan silloin tällöin miettinyt, minkälainen Janhilan kirja itse asiassa oli. Nyt tulin vihdoin hankkineeksi uuden kappaleen. Kiitos nettidivarien, yksilö löytyi heti ja halvalla. Joten jos joku nyt osaa yhdistää palaset ja tajuaa, että juuri hänen hyllyssään on minun niteeni Viilloista, täten ilmoitan, että voit pitää sen, olen hankkinut uuden.

90-luvulla suomalaisessa kirjallisuudessa oli lyhytproosa suosiossa. Varmaankin Rosa Liksomin auraamalla tiellä tehtiin erilaisia hyvin lyhyitä tekstejä, jotka olivat jo novelliakin pätkämpiä. Panu Rädyn XYZ tuntui ainakin silloin erinomaiselta. Pitäisi varmaan lukea se uudestaan. Petri Tammisen esikoinen Elämiä on jo muodostunut klassikoksi. Liksomin ohella taustalla kaikuvat Daniil Harmsin absurdi Sattumia, joka suomennettiin 1988 ja ehkä Istvan Örkenyn Minuuttinovelleja joka tosin on suomennettu vasta 2002.

Toisaalta ajalle ominainen virtaus olivat “rankat” tekstit. Liksomin novelleissa on näitäkin, mutta prosaisteissa rankkuutta oli 80-luvulla sen verran, että joku tiivisti joukon nimeksi “pahan koulukunta”, jonka kirjailijat itse luonnollisesti kiistivät.

Viiltoja on näiden virtausten risteyksessä. Sen novellit ovat kirjaimellisesti painajaismaisia, nopeita, kuin viiltoja. Ilmaisu on spontaanin tuntuista, kuin suullisena juttuna äkkiä kerrottua, satuja jotka eivät ole opettavaisia. Joukossa on muutama teksti selkeää kauhua, paljon splatteria ja oikeastaan kaikissa unen logiikka.

Viiltojen taso vaihtelee, seassa on muutamia, jotka olisin kustannustoimittajana suositellut poistamaan, mutta mukana on myös todellisia helmiä, kuten esimerkiksi keisarin uudet vaatteet -variaatio Nylkijä-Jill, joka kertoo kadun kalleimmasta huorasta. Tämän salaisuus on se, että hän ei lainkaan anna asiakkailleen, mutta kukaan ei uskalla kertoa siitä vaan kaupungilla leviää toinen toistaan hurjempia tarinoita siitä mitä kaikkea Nylkijä-Jill tekee. Kun totuus paljastuu, Jillin kohtalo on karu. Toisessa hienossa novellissa pyhäinjäännöksenä säilyneestä Jeesuksen ristinpalasta eristetään DNA:ta jonka perusteella luodaan klooni. Jonkinlaisena koeputkiaikuisena maailmaan pullahtava mies osoittautuu kuitenkin viereisen ristin roistoksi. Mies päätyy Yhdysvaltojen presidentiksi.

Nuoruuden suosikkikirjojen uudelleen lukeminen on vaarallista. Jotkin ymmärtää kokeneempana toisin ja kokemus voi olla entistäkin parempi. Toiset puolestaan osoittautuvat lähinnä kiusallisiksi. Esimerkiksi lapsuuden suosikkini Kolme etsivää oli aikuisena luettuna niin hirveää suomea, että en pystynyt yhtäkään lukemaan kokonaan kun Gummerus otti uusia painoksia joku vuosi sitten. Roald Dahlin lastenkirjat sen sijaan paljastavat neroutensa kokonaan vasta aikuisena.

Viiltoja oli uudelleen luettuna jossain määrin huojentava kokemus. Sen puutteet on helppo nyt nähdä ja sille pystyisi ammattilaisena antamaan selkeän korjausohjeen. Mutta parhaat viillot ovat edelleen yllättäviä ja tuntuvat kaikessa absurdiudessaankin antavan maailmasta oikean todistuksen. Jos haluaa teksteiltään nopealukuisuutta, splatteria, kauhua ja huumoria, suosittelen.

Tästä rohkaistuneena voisi uskaltautua tsekkaamaan edellämainitun Panu Rädyn XYZ:n. Se löytyy hyllystä, koska ostin niitä aikanaan alennusmyynnistä kasan puoli-ilmaiseksi ja lainaamisen sijaan lahjoitin niitä tutuille.

#lukuvuosi2016

1/50 Jeff VanderMeer: Authority

2/50 Jeff VanderMeer: Acceptance

3/50 Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

4/50 Haruki Murakami: 1Q84, osa 3

5/50 Michael Ondaatje: Anilin varjo

6/50 Jaana Janhila: Viiltoja

Kommentit (2)
  1. Absurdia lyhytporsas - Image-blogit
    2.4.2016, 11:34

    […] novellista, että tätä nykyä puhutaan mieluummin lyhytproosasta. Ehkä taannoin lukemani Jaana Janhilan Viiltoja sysäsi käyntiin tarpeen lukea lisää lyhyttavaraa. Kirjoja kertyi sen verran, että tässä […]

  2. Vuoden 2016 kirjat - Image-blogit
    28.1.2017, 15:44

    […] Taivaalta tippuvat asiat 4/50 Haruki Murakami: 1Q84, osa 3 5/50 Michael Ondaatje: Anilin varjo 6/50 Jaana Janhila: Viiltoja 7/50 Alberto Moravia: Keskipäivän aave 8/50 Vladimir Nabokov: Läpinäkyväisiä 9/50 Aki […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *