Viisi vaikuttavinta romaania – ammatillisesti

Twitterissä on pyörinyt muutaman päivän #5vaikuttavintaromaania-ilmiö, jossa ihmiset listaavat viisi mielestään vaikuttavinta romaania. Sen verran laajalle kirjalistojen esittely levisi, että jopa Hesari teki aiheesta jutun. Meemi on hauskalla tavalla määrittelemätön: vaikuttavia millä tavalla? Maailmankuvaani eniten vaikuttaneita? Lukutottumuksiini vaikuttaneita? Imagoni kannalta vaikuttavimmilta näyttäviä? Korvani vaikuttaneita?

Koska vaikuttavuuden tavan saa määritellä itse, listaan kustannustoimittajana vaikuttavimmat romaanit, ne jotka muuttivat työurani suuntaa. Nämä eivät siis ole parhaat tai työläimmät, menestyneimmät tai mitään muutakaan kuin semmoiset, jotka ovat vaikuttaneet konkreettisesti elämääni eniten. Järjestys on kronologinen. En tiedä, olisiko näistä välttämättä sopivaa puhua julkisesti, mutta ehkä rikokset ovat jo vanhentuneet.

 

popcornprinsessa_anna-lassila_9789511153320Anna Lassila: Popcornprinsessa (1998)

Aloitin kustannustoimittajan työni lukemalla käsikirjoituksia Likelle. Olin nuori, tarvitsin rahaa. Aivan ensimmäisten joukossa oli Anna Lassilan Popcornprinsessa. Käsis oli hyvä, mutta kirjoitin siitä kuitenkin lausunnon, jossa suosittelin romaanin hylkäämistä. Se oli taitava, mutta jätti kuitenkin kokonaisuutena kylmäksi. Menee joitakin aikoja tämän jälkeen, kun eräänä aamuna avaan Hesarin ja kulttuurisivuilla on Antti Majanderin erittäin myönteinen arvio kirjasta. Kirja oli ehdolla Hesarin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vatsaani valahti kylmä kivi. Olen saatana mokannut. Olen heti kärkeen onnistunut hylkäämään mestariteoksen. Kaivoin kirjoittamani lausunnon esiin ja luin sekä sen että Majanderin tekstin uudelleen. Olimme selvästi lukeneet saman kirjan. Mutta Majander vain ajatteli siitä myönteisemmin. Seisoin edelleen lausuntoni takana.

Kävi niin, että vuotta myöhemmin päädyin Otavalle töihin. Minut otti Padawanikseen Martti Anhava, joka oli löytänyt Popcornprinsessan käsikirjoitusten joukosta ja tehnyt siitä myönteisen kustannuspäätöksen. Kerroin Anhavalle että olen kirjoittanut kielteisen lausunnon käsiksestä Likelle. Odotin että Anhava kertoisi minulle, miksi olen tehnyt väärän päätöksen, mutta hän sanoikin, että pitää luottaa omiin näkemyksiinsä, historia on meidät tuomitseva, lopputuloksia voi arvioida vasta kymmenien vuosien päästä. Yhdet Hesarin arvostelut sinne tai tänne. Oliko meistä Martin kanssa yksi oikeassa ja toinen väärässä, jää nähtäväksi. Historia on edelleen kesken. Mutta oppitunti oli korvaamattoman arvokas.

 

jalat_edellä (1)Reidar Palmgren: Jalat edellä (2001)

Reidar Palmgren ei ollut minun löytöni, vaan sain kirjan toimeksi Otavassa Jaana Koistiselta. Mutta se taisi olla ensimmäinen esikoisromaani, jonka kustannustoimitin. Projekti oli hauska ja opettavainen. Kirja sai Hesarin palkinnon, ja minä sain katteetonta itseluottamusta. Sillä mentiin pitkään.

 

auringon_asemaRanya ElRamly: Auringon asema (2002)

Auringon asema oli yksi ensimmäisistä käsikirjoituksista, jotka ”löysin” avoimesta tarjonnasta. Se oli valmis melkein sellaisenaan. Lyyrinen ja hurmaava romaani, johon rakastui jo ensimmäisillä liuskoilla. Nimi taisi olla lopulta minun tekstistä bongaamani sanapari, mutta muuten tuntuu että en tehnyt käsikselle juuri mitään. Kirjaa myytiin hämmästyttävän paljon. Minulle se oli oppitunti siitä, että myyntimenestyksen ei tarvitse olla dekkari tai kartanoromantiikkaa vaan lyyrisellä ilmaisulla ja kirjallisella laadulla voi pärjätä.

 

nuoruustangoReijo Mäki: Nuoruustango (2005)

Reijo Mäen kirjat opettivat minut editoimaan, mutta Nuoruustango oli katastrofi. Olin mukana kaikkiaan kahdeksan Reijo Mäen kirjan tekemisessä ja Nuoruustango oli näistä viimeinen. Vares-kirjojen myynti oli kasvanut Otavan pitkäjänteisen työn ansiosta tasaiseen tahtiin, ja vuonna 2004 oli tapahtunut läpimurto. Huhtikuun tytöt oli räjäyttänyt pankin myymällä yli 80 000, kun samaan aikaan oli tullut teattereihin ensimmäinen Vares-elokuva. Oli päästy uudelle tasolle, joka oli pidettävä. Vareksella oli momentum. Mutta kirjailijan talvi ja syksy oli mennyt elokuvan promohommissa, ja kirjoittamiselle oli ollut vaikea löytää aikaa. Niinpä käsikirjoitus tuli lopulta huomattavan paljon myöhemmin kuin ne olivat aiemmin tulleet. Ja teksti oli myös pahasti keskeneräinen. Edellisen vuoden menestyksen siivittämänä kirjaa oli jo myyty valtavat määrät ennakkoon, ja markkinointikampanjat olivat sen mukaiset. Panokset ja paineet olivat valtavat. Kirja oli yksinkertaisesti saatava ajallaan valmiiksi ja kauppoihin, maksoi mitä maksoi. Minä nuorena ja typeränä en ymmärtänyt sanoa ääneen, miten huono käsiksen tilanne oli, vaan ajattelin, että minun on editorina jotenkin hoidettava tämä. Tehtävä oli tietysti mahdoton, ja olin vähällä ajaa koko projektin seinään. Hirvittävän väännön jälkeen kirja valmistui kuin valmistuikin ajallaan ja sitä myytiin panoksestani huolimatta lopulta lähes 70 000 kappaletta. Mutta minun kannaltani tämä oli Pyrrhoksen voitto. Puoli vuotta myöhemmin vaihdoin työpaikkaa.

screenshot2005 oli kaiken kaikkiaan huonon karman vuosi Reiskan kirjoille. Kun Huhtikuun tytöt ilmestyi loistopokkarina, selässä luki kirjan nimenä ”Hutikuun tytöt”. Tämä ei sentään ollut minun mokani, mutta suuri osa palautteesta tuli minulle. Kymmenennen ”onkos sattunut huti” -vitsin kohdalla minuakin alkoi jo naurattaa.

 

raja_kansi1Riikka Pulkkinen: Raja (2006)

Minut palkattiin Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi aika kovilla odotuksilla. Gummerus oli Kalle Päätalon kuoleman jälkeisessä krapulassa ja minun tehtäväni oli nostaa kotimainen puoli uuteen nousuun. Oli ollut hommassa ehkä pari kuukautta, kun sain luettavakseni Riikka Pulkkisen käsikirjoituksen. Jo ensimmäisiltä liuskoilta oli selvää, että käsissä on timantti. Tunsin Riikan entuudestaan, mikä oli samaan aikaan eduksi ja haitaksi. Koko hankkeessa oli jotain faustista. Kirjasta tuli menestys. Ammatillisesti se oli minulle täysosuma. Mutta menetimme hänet saman tien: seuraavan kirjan hän teki Otavalle.

En edellenkään ole täysin varma, miksi kävi niin kuin kävi tai mitä asiasta lopulta opin. Ehkä omat rajani. Osittain kysymys oli henkilösuhteista, osittain pienen kustantamon ongelmasta: jos löytää kokoaan isomman hitin, on tuomittu menettämään sen suuremmalleen. Tavallaan Pulkkinen ja hänen kirjansa menestyivät liian hyvin. Jos en muuta, opin miltä tuntuu menettää menestyskirjailija.

EDIT:

Reijo Mäen kirjana oli ensin Huhtikuun tytöt, mutta arkistojani kaiveltuani huomasin, että olin sekoittanut yksityiskohtia kahdesta eri kirjasta. Katastrofikirja oli Nuoruustango.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *