Sanan voimalla
Sanan voimalla

Kuukausi: joulukuu 2015

Mitä tulikaan tehtyä?

Tämän piti olla paras vuosi koskaan, mutta tuliko siitä taas yksi niistä, jolloin vuodenvaihteen lupaukset jäivät lunastamatta? Ei nyt ainakaan huippu, vastaisin kysymykseen: ”Millainen oli vuotesi 2015?” Muistikuva ei kuitenkaan ole valokuva, korkeintaan tulkinta. Oma…

  • 0

Parhaat ja huonoimmat uutiset

Vuoteen 2015 mahtui kolme hyvää uutista yli muiden – kahdesta näistä vallitsee laaja yksimielisyys, kolmannesta ei. Ensinnä, Ebola voitettiin Afrikassa. Epidemia, jonka pelättiin leviävän maailmanlaajuiseksi ja tappavan miljoonia, jäi paikalliseksi. Ratkaisevassa asemassa oli lännen ja…

  • 0

Pääkirjoitus: Vuonna 2015

Mitä tapahtui vuonna 2015? Paljon pahaa. Tammikuussa 12 ihmistä kuoli Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistetussa terrori-iskussa Pariisissa. Siitä alkoi synkkä vuosi. Ympäri maailmaa riehunut Isis-terrori huipentui marraskuussa Pariisin iskuihin, joissa 120 sai surmansa. Turvattomuus levitti…

  • 1

Joulun taikaa

Elettiin kuusikymmenluvun taitetta ja Eräs oli vielä kovin pieni. Mummi ja ukki olivat aattoiltana patistaneet ajoissa nukkumaan, sillä aamulla lähdettäisiin joulukirkkoon. Eräs vastusteli, mutta kömpi sitten sänkyyn halaten lujasti joululahjaksi saamaansa traktoria, jossa oli ratista…

  • 0

Pääkirjoitus: Joulun merkitys

Mitä joulu sinulle merkitsee? Esitin kysymyksen työkavereille aamukahvipöydässä. Vuoden kiihkeimpien työviikkojen jälkeen vas-taukset eivät yllättäneet. Kristityille joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, mutta kaikille meille työssäkäyville se on myös tervetullut tauko arjen hyörinään. Jouluna rauhoitutaan ja levätään….

  • 0

Laiska ja onnellinen

Jos nyt pitäisi alkaa jälleenrakentaa Suomea, se saattaisi jäädä minulta rakentamatta. Olen paitsi täysin hyödytön vasaranheiluttaja myös armottoman laiska. Tottuisin varmaan helposti vaikka millaiseen hökkeliin, kunhan ei vaan tarvitsisi itse puuttua rakennustöihin. Olen siis poikkeuksellisen…

  • 0

Maailma pelastui

Kansainvälinen diplomatia vaikuttaa yleensä niin hitaalta touhulta, että maalin kuivumistakin katselee mieluummin. Aikaa tärvääntyy pilkun paikan siirtelyyn ja sanan korvaamiseen toisella samansukuisella. Ihan piruuttaan pitkittävät ja hankaloittavat kaikkea, jotta pääsevät reissaamaan loistohotelleissa ja nostamaan päivärahoja….

  • 0

Pääkirjoitus: Työtä joululahjaksi

Jouluostosten loppusuora on kiihkeimmillään. Ennen kassalle siirtymistä kannattaa kuitenkin miettiä hetki lahjan kotimaisuutta. Voimme tehdä omilla pienillä valinnoillamme isoja asioita kaikkien hyväksi. Suomalaisen Työn Liitto on arvioinut, että jos jokainen suomalainen kuluttaisi kuukausittain kymmenen euroa…

  • 0

Kauppakiusaaja

Lähikaupassani on aina ollut hyvä tunnelma. Nyt sinne on ilmestynyt henkilö, joka uhkaa pilata tunnelman. Tiedättehän nämä niin sanotut hankalat ihmiset, jotka selvästi hakemalla hakevat asioita, joista voivat valittaa. Ensimmäisen kerran näin kyseisen tädin istumassa…

  • 0

Pääkirjoitus: Jakautunut kansa

Suomessa on tapana puhua korkeintaan kahdesta asiasta kerrallaan. Nyt väännetään turvapaikanhakijoista ja hallituksen ”pakkolaeista”. Samaan aikaan Pariisissa on menossa ilmastokokous, jolla on tulevaisuuteemme suurempi vaikutus kuin näillä kahdella aiheella yhteensä. Harva onneksi enää kiistää ilmastonmuutoksen…

  • 1