Eve Hietamies: Puhutaan sokkoa

Tällä kertaa en kirjoita kolumnia. Nappasin tekstiä isommasta kokonaisuudesta kirjoittajan luvalla.
Tämän ironisen pätkän kirjoitti Facebookiin Saksassa asuva kirjailija Jonna Mononen, jonka esikoisromaani, jännityskirja Hiljaa pimeässä (Nordbooks) julkaistiin syksyllä 2015.

Eve Hietamies
Eve Hietamies

Jonna on ollut syntymästään saakka sokea.
Tällä hetkellä Australiassa reissaava Jonna valmistui filosofian maisteriksi keväällä 2008, kirjoittaa uutta romaania, bloggaa, päivittää säännöllisesti Facebookia, matkustaa, käy itse kaupassa ja naputtelee siellä pin-koodinsa.

“Koska näkövammaiselta puuttuu yksi aisti, eivät hänen aivonsa toimi ns. täydellä teholla. Sen vuoksi hän ei ole kykenevä osallistumaan yhteiskunnan toimintaan sinun kaltaisesi normaalin ihmisen tavoin.
Jotta ongelmatilanteilta vältyttäisiin, kannattaa perehtyä seuraaviin ohjeisiin.
Puhu kovalla äänellä!!!!! Mitä kovemmin karjut ja hitaammin puhut, sitä todennäköisemmin viestisi menee näkövammaiselle perille.
Estä kävely rappusissa! Mikäli huomaat näkövammaisen lähestyvän portaita, vie hänet hissiin hänen turvallisuutensa vuoksi. Hän voi rimpuilla vastaan.
Tämä kannattaa jättää huomiotta, näkövammainen ei yleensä ymmärrä omaa parastaan.

Turvallisuuteen vedoten voit estää näkövammaisen pääsyn myös yleiseen saunaan, uimahalliin, teollisuuslaitoksiin ryhmätutustumiskäynneillä, yksin julkiseen kulkuneuvoon, ruuanlaittokurssille, huvipuiston laitteisiin, vaikeakulkuisiin rakennuksiin kuten linnoihin tai ulkomaanmatkoille.
Jos työskentelet kassalla: muista antaa näkövammaisen vaihtorahat sekä pankkikortti suoraan avustajalle (esim. ystävä, aviomies). Jos pankkikortin pin-koodia tarvitaan, pyöräytä näppäimistö avustajalle.

Muista avata virvoitusjuomapullot ja -tölkit näkövammaiselle valmiiksi. Ota teepussi pois näkövammaisen kupista sopivan ajan kuluttua.
Vältä seuraavia puheenaiheita: elokuvat, värit, television katsominen, urheilu (esim. jalkapallo) ja ruuanlaitto.
Jos kohtaat näkövammaisen opaskoirineen, voit herätellä hänen omaatuntoaan päivittelemällä ääneen koiran kovaa kohtaloa. Voit myös riisua koiralta työvaljaat, jotta eläinparka saisi levätä edes hetken.
Opaskoira on yksi näkövammaisten viettämän luksuselämän symboleista. Velvollisuutesi on toimittaa se punkkipesä pois ravintolasta, kaupasta, virastosta tai mistä tahansa julkisesta kulkuneuvosta ennen kuin vahinkoja ehtii tapahtua.

Ennen kaikkea puhu sokkoa! Seuraavassa yleisimpiä sokon termejä, joita käyttämällä vältyt ikäviltä tilanteilta.
Katso = sano mieluummin ”tunnustele”
Katsotko telkkaria / elokuvia? = Kuunteletko telkkaria / elokuvia?
Nähdään! = Kuullaan!
Näkemiin = Kuulemiin
Näetkö tuon sohvan tuossa? =Tunnetko tuon sohvan tuossa?
Ottaisitko lisää juotavaa? (Avustajan läsnäollessa) = Ottaako hän lisää juotavaa?
Jos juhlissa tai muussa tilaisuudessa jaetaan jotain, jätä näkövammainen aina väliin. Hehän eivät edes huomaa, kun menet kuohuviinitarjottiminesi ohi!”
Jonna Mononen

Kommentit (1)
  1. Jonna Mononen
    13.3.2017, 08:38

    Tervehdys kengurumaasta! Iso Kiitos Evelle tästä jutusta! Täällä Aussilassa näitä ohjeita ei vaan millään noudateta; täällä saan itse näpytellä pin-koodin ja avata kokispullot. Aussien kanssa on katsottu elokuva ja jalkapallomatsi poikineen… eikä kukaan puuttunut asiaan, kun kahlasin aaltoilevaan mereen ilman avustajaa! Eläköön Australia! Terkuin Jonna Mononen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *