Ikä on muutakin kuin numeroita

Kuulin viime viikolla, että juuri missään koko kansaa mittaavassa gallupissa ei kysellä yli 80-vuotiaiden kommentteja. Oletusarvona on, että yli 79-vuotias ei osaa sanoa näkökulmaansa asioihin, hän on siihen liian vanha.
Äitini saattaa olla neljän vuoden kuluttua hieman eri mieltä. Ilmeisesti näin kuitenkin ajateltiin 70-luvulla, kun tilastojen ikäryhmät luotiin. Saattaa myös olla, että noina aikoina aktiivinen yli 80-vuotias henkilö oli harvinaisempi näky kuin tänä päivänä.
Tänään yli 80-vuotiaita on Suomessa 277 000. Ei mikään ihan pieni porukka.

Eräältä tutkijalta kysyttiin, milloin ihminen on hänen kokemuksensa mukaan vanha.
Tutkija ei suostunut vastaamaan kysymykseen, piti arviointia mahdottomana. Häneltä tivattiin, että jos olisi pakko vastata, mitä sanoisit.
Tutkija vastasi näin: ”Jos minua kidutettaisiin, niin vastaisin, että 85-vuotias on vanha.”
Vastausta ei voida tietenkään hyväksyä, koska kukaan ei juuri silloin kiduttanut tutkijaa, mutta antaahan se perspektiiviä. Monella vanhuuden hokeminen alkaa jo neljänkympin jälkeen.
Tutkijan epävirallinen lausunto antaa siihenkin hieman perspektiiviä. Jos eläkkeelle päästään/joudutaan 65 ikävuoden nurkilla, edessähän on vielä ihmisikä aikaa puuhata yhtä ja toista, jos terveys sen sallii.

Jos minä olen 46 vuoteni aikana nähnyt muun muassa faksin syntymän ja kuoleman tai älykkäät hiihtohousut, niin mitä onkaan nähnyt ihminen, jolla on vielä 40 vuotta enemmän katsantoa? Silti heiltä ei kysytä mitään.
Media kysyy vanhuksilta asioita vain, jos sattuu olemaan kyse vanhuudesta. Missähän vaiheessa minulta aletaan kysyä vain vaaleatukkaisten tai espoolaisten koiranomistajien asioista? Missä vaiheessa ihminen alkaa olla pelkkä vanhus ja lakkaa olemasta henkilö?

Vanhustyön keskusliiton koordinoima Eloisa ikä -ohjelma julkaisi viime viikolla gallupin, jossa mitattiin ihmisten asenteita ikääntyviin vähemmistöihin.
Huvittavaa tuloksessa oli se, että esimerkiksi ikääntyvien homoseksuaalien katsottiin olevan tulevaisuuden kysymys. Ihan kuin ”vanhoja homoja” ei olisi olemassakaan.
Kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt on muka keksitty vasta äsken. Noinkohan vain?
Julkaisutilaisuudessa Risto-niminen eläkkeellä oleva homoseksuaalimies kertoikin elämänsä olleen vuosikymmeniä melko haastavaa: ensin hänet leimattiin rikolliseksi ja sittemmin ihan vain sairaaksi. Omaksi itsekseen mies sai ryhtyä vasta kuusikymppisenä ja on siitä kovin onnellinen.

Muut kokemusasiantuntijat kiittelivät nuorten vapaata ajattelutapaa.
Nuorille on ihan sama, mihin sukupuoli-, seksuaali- tai muuhun vähemmistöön kukakin kuuluu, pääasia on, että viihtyy omissa nahoissaan.
Suuremmaksi ongelmaksi nimettiin toiset vanhukset, joiden ajattelumaailma saattaa olla hyvinkin suppea. Joskus puhumattomuus pakottaa ikääntyneen jopa takaisin kaappiin.