Katja Ståhl luuli olevansa terve, kunnes kuuli olevansa sairas

Olen koko elämäni ollut melkoisen terve. Tai niin luulin, kun menin ihan perinteiseen terveystarkastukseen.
Minulta kysyttiin, onko minut rokotettu vesi-, tuhka- tai vihurirokkoa vastaan. ”Ei ole, olen sairastanut kaikki”, vastasin ja naurahdin päälle. Kuvittelin, että kaikki ikäiseni ovat olleet alaluokilla ainakin vesirokon takia pois koulusta.

Näin ei kuitenkaan ole. Terveydenhoitaja hämmästeli mittavaa tautikokoelmaani ja sanoi, että alan olla harvinaisuus.
Ihanaa kuulua niihin harvoihin, jotka tietävät, miltä tuntuu mennä nukkumaan ihmisenä ja herätä virtahepona (sikotauti).

Koin samalla reissulla elämäni ensimmäistä kertaa myös, miltä tuntuu, kun laboratoriotuloksista käy ilmi, että olenkin sairas, vaikka luulen olevani terve.
Yksi lukema veressäni oli monikymmenkertainen viitearvoihin nähden. Pikaisen hätääntymisen ja lääkärin konsultoinnin jälkeen ymmärsin, että minulla on kaiketi kilpirauhasen vajaatoiminta.
Tutustuin oireluetteloon, joka oli noin kilometrin pituinen. En löytänyt muita samaistumisen kohteita kuin väsymyksen. Samaan aikaan mietin, että kuka tämän ikäinen, työssä käyvä ja harrastava perheenäiti ei ole väsynyt.
Ja mikä tämä kilpirauhanen ylipäänsä on ja mitä sillä on väliä? Alkaa nyt uhitella terveelle ihmiselle.

Aloin kysellä, mitä tuttavapiirini tietää kilpirauhasesta. Kävi ilmi, että kohtalotovereita on Suomi pullollaan.
Ennen tätä viikkoa tuskin tiesin, että ihmisessä on sellainen kuin kilpirauhanen. Yhtäkkiä kaikki liittyykin siihen: äänen madaltuminen, nopea hengästyminen, käsien puutuminen, kuiva iho, nukkumatin jatkuva seura. (Varmaan kirjoitusvirheetkin, jos niitä ilmenee.)
Osa kilpirauhaskonkareista kertoi kauhujuttuja, osa puhui hyvinkin maltillisesti. Huomasin, että joillekin sairauden tuntu oli helpommin havaittavissa.
Aloin epäillä omaa itsetuntemustani. Mitä jos minulla onkin vaiva poikineen? Mitä jos en vain kerta kaikkiaan suostu hyväksymään vaivojani, ja siksi en näe niitä lainkaan? Kiellänkö jotain tärkeää? Mitä muuta mahdankaan kieltää?

En selvästikään osaa olla vaivainen. Se häiritsee minua liikaa, jotta malttaisin olla kiinnostunut. Haluan olla vaivaton ja terve. Kukapa ei?
Eräs ystäväni yritti jokunen vuosi sitten toden teolla tulla raskaaksi.
Kun ei se sitten meinannut ottaa onnistuakseen, ystäväni ja hänen miehensä päättivät unohtaa koko homman ja ottaa sen sijaan elämästä ilon irti. Sehän tarkoitti tietysti reilusti hyvää ruokaa ja juomaa.
Kuinka ollakaan, lääkärin pakeille jouduttuaan kaverilleni selvisi, että raskaus onkin edennyt jo viikolle 22.
Hätähän siinä meinasi iskeä. Vauva on juotu ja syöty piloille. On laulettu karaokea pikkutunneille napakassa laitamyötäisessä. On syöty kiellettyä merilevää. On otettu snapsia.
Onneksi lääkäri oli vanha ja viisas mies ja sanoi ystävälleni, että et sinä kulta pieni ole raskaana, ennen kuin tiedät olevasi.
Tänä päivänä ystäväni on tavattoman onnellinen erittäin terveen pikkutytön äiti. Onnellisia ovat koko sakki.

Ajattelin vedellä tuolla samalla logiikalla. En ole yhtään sairas ennen kuin kuulen olevani. Enkä ehkä sittenkään. Sen sijaan olen onnellinen siitä mitä minulla on.
Tai luulen, että minulla on.