Samuli Isola: Koko kansan Koivisto

Vuonna 1982 oli käynnissä presidentinvaalit. Takana oli 25 vuotta Kekkosen aikaa, jolloin presidentistä oli tullut vallan suvereeni hallitsija. Mutta nyt oli ilmassa Manu-ilmiö, joka oli tehnyt tulemistaan jo 1960-luvulta saakka. Kansan valitsemat presidentin valitsijamiehet valitsivat Suomen seuraavaksi presidentiksi Mauno Henrik Koiviston, 58.

Samuli Isola
Samuli Isola

Koiviston, 93, kuoleman suruviesti kosketti Suomea viime perjantaina. Mediat ja some täyttyivät muistoista, joita kaikilla tuntui olevan tästä erityislaatuisesta suomalaisesta. Moni nosti esiin Koiviston hiljaista, päättäväistä johtajuutta aikana, jolloin rautaesirippu kaatui ja Suomi suuntasi Koiviston opein länteen. Toiset, kuten Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tv-puheessaan, nostivat esiin Koiviston parlamentarismin puolustamista, vakautta ja harkitsevuutta, fundeeraamista – koivistomaista asioiden pohdiskelua. Monelle Koivisto merkitsi sodassa karaistunutta kansakunnan isää, jonka herkkä puoli pilkahti esiin perheen kanssa.
Tapasin presidentti Koiviston viimeisen kerran 10. tammikuuta, kun olin haastattelemassa rouva Tellervo Koivistoa heidän kotonaan. Presidentti katsoi toisessa huoneessa televisiota. Kun tein lähtöä, presidentti asteli eteiseen. Tervehdin ja toivotin hänelle mukavaa talvenjatkoa. Jo heikentynyt presidentti ­vastasi tervehdykseeni tutulla kädenheilautuksella. ­”Kyllä se siitä!” Viikko tämän jälkeen presidentti joutui hoitokotiin, ja kevään korvalla sairaalaan.
12.5. 2017 päättyi suuren suomalaisen valtiomiehen maallinen taival.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *