Tuomas Enbuske: Miksi Paavo Väyrynen sekosi?

Olen aina arvostanut Paavo Väyrystä. Olen haastatellut lähes kaikkia suomalaispoliitikkoja ja kerron nyt salaisuuden. Yllätyn joka kerta sekä heidän tyhmyydestään että älykkyydestään. Korkean tason ministeri saattaa olla pihalla oman alansa asioista ja kaikesta muustakin, kun taas takarivin kansanedustajan kanssa voi keskustella älyllisesti vaikka kuinka abstrakteista asioista.

Tuomas Enbuske
Tuomas Enbuske

Yksi älykkäimmistä on Paavo Väyrynen. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta arvostan hänen älyään. Kenen kanssa ylipäätään ollaan kaikesta samaa mieltä? Edes itse en ole illalla samaa mieltä aamuisen itseni kanssa.
Lisäksi arvostan Väyrysen asennetta. Vaikka kuinka on pilkattu, aina hän on lähtenyt uudelleen ehdolle ja tehnyt myös hyväntekeväisyystyötä pohjoisessa.
Suomalainen sisu on myytti. Sen sijaan Väyrysellä on sisua. Jos meillä muilla olisi edes puolet hänen yritteliäisyydestään, Suomi olisi rikas kuin Sveitsi.

Keskustalaisuus perustuu voimakkaasti alkiolaisuuteen, johon liittyy kansainvälinen yhteistyö ja huolenpito heikoista. Mutta yhtäkkiä Väyrynen onkin liittoutunut rasistien kanssa. Hän juhli kuntavaalisunnuntain vaalivalvojaisissa Suomi Ensin -aktiivien kanssa. Siis näiden kylähullujen ja rasistien, jotka ajavat Suomen presidentiksi Ilja Janitskinia, joka pyörittää suomalaisvastaista ja Putin-myönteistä rasismisivustoa.
Pelkästä vallanhimosta ei voi olla kyse, sillä Väyrynen on monesti ollut establishmentiä vastaan, silloinkin kun siitä on ollut hänelle henkilökohtaista haittaa. Väyrynen oli oikeassa monesta EU:hun liittyvästä asiasta, vaikka hän olisi varmasti saanut jonkun hienon pestin, jos olisi pysynyt EU:n kannattajana.
Mutta ei. On siis pakko olla kyse siitä, että Väyrynen on seonnut. Kun Väyrystä aiemmin haukuttiin hulluksi, olin eri mieltä, mutta nyt jotain on tapahtunut. Veljeily rasistien, fasistien ja Putinin trollien kanssa ei kuulu isänmaalliselle miehelle. Eikä sitä voi verrata 1970–80-luvun idän mielistelyyn, koska se oli ulkopoliittista opportunismia. Bilateraalisella kaupalla maksettiin 70-luvulla meidänkin äitiyspakkauksiemme ripulinruskeat potkupuvut.
Kiitos siitä Väyrynen ja muut neukkujen mielistelijät.
Ikääntyminen ja höpsähtäminen ei ole hetkellinen napsahdus. Se tapahtuu pikku hiljaa ja eri ihmisillä eri tahdissa. Eivät Jörn Donner tai Merete Mazzarella ole lainkaan sekaisin, pikemminkin skarpimpia kuin juuri kukaan alle seitsenkymppinen suomalainen.
Meillä on tapana naureskella kassajonossa kiroileville vihaisille mummoille, vaikka oikeampi diagnoosi olisi Alzheimer. Tosin miehet höpsähtävät vielä naisia pahemmin.
Aiemmin tällaisia ongelmia piiloteltiin. Jos media olisi päässyt seuraamaan läheltä Kekkosta tai Churchilliä, olisi heidän loppunsa ollut paljon nolompi. Silloin heitä suojeltiin. Sosiaalisen median aikana kaikki on päinvastoin.
Tämän takia me kaikki kohtaamme tulevaisuudessa ongelman. Pian vanhempamme ja isovanhempamme, jotka jo nyt ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa, alkavat kalkkeutua. Pian meidänkin isämme ja äitimme kiroilevat ja puhuvat rumia ja rasistisia horinoita sosiaalisessa mediassa. En tarkoita tätä ilkeästi. Kysymys on sairaudesta, mutta ulkopuolisten on sitä vaikea tajuta.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sanoi, että suuri ero Facebookissa raivoavissa on ikä. Vanhat todellakin sekoilevat siellä paljon enemmän.
Ei millään pahalla. Lohduttavaa on, että vanheneminen käy kaikille samassa tahdissa. Toki tähänkin ollaan keksimässä lääkkeitä. Mutta se saattaa tarkoittaa, että meillä on 150-vuotiaita väyrysiä ehdokkaina vaaleissa.

Kommentit (3)
  1. Sellaista vaan, että Tuomas Enbuske on yksi älykkäimmistä ihmisistä ja se Paavo Väyrynen on yksi hyväsydämisistä ihmisistä…. Ja kun ihminen vanhenee, niin sitä vaan monesti elämässä sillä tavalla sekoaa, että sitä ajattelee enemmän sydämellään kuin puhtaalla järjellään. Minusta on mukavaa, että näin asiat ovat ja maailmasta voi tulla ehkä hieman kauniimpi paikka!

  2. Onko Väyrynen seonnut, kun ei nuole niinkuin muut poliitikot vaan seuraa jotain omaa totuuttaan? Luinko nyt ihan oikein ja mitä ihmettä oikein luin? Täytyy vielä sanoa, että valitettavasti ne nuolijat eivät yleensä keksi niitä uusia innovaatioita, joilla saadaaan esimerkiksi talouden pyörät pyörimään, vaikka heitä onkin niin helppo hallita. Ja toivottavasti toimittajalla ei nyt mene sekaisin fasismi ja populismi kuten niin monella, mutta mene ja tiedä! Ja onhan se kauheaa, että joku veljeilee ihan vaan ihmisten kanssa….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *