Tuomas Enbuske: Selfie on feminismiä, sillä se vei vallan vanhoilta ukoilta

Selfiet – ai että meitä ärsyttää niiden pinnallisuus ja narsismi, koska me sedät itse olemme aina olleet ­syvällisiä altruisteja. Kolumnisti Jyrki Lehtola kirjoitti uusimpaan Anna-lehteen yläkoulun filosofia-aineen siitä, kuinka selfiet ovat naurettavia.
Kritiikin kohteena oli se, että ”Instagram ei tarjoa mahdollisuutta rehellisyyteen”. Onneksi meillä on kuitenkin has been -kolumnisteja opettamassa rehellisyyden perimmäisen määritelmän.

Suurin ongelma Lehtolan mukaan on, että selfieissä kuvataan ”vain itseään, eikä ympäristöä”. Jyrki Lehtolan kulta-aikana, joskus 1990-luvulla, lehtien jutuissa ja valokuvissa kuvattiin lähinnä toimittajia ja valokuvaajia itseään. Haastateltava ja kuvattava, eli kivan näköinen tyttönen, oli väline sille, mitä kuvaaja ja toimittaja halusivat itsestään kertoa.
Järkyttävintä nykyselfieissä on, että kuvan kohde saa itse määritellä, miten hänet nähdään. Kuvaajana ei olekaan enää vanha setä. Kuvaaja on nyt sekä kohde että katse. Ja se katse näkee Lehtolan ja minun setämaailman naurettavuuden ja sen läpi.

Koska ne veivät valtamme, peitämme hämmennyksemme naurulla ja pilkalla. 1990-luvulla nuoret tytöt vielä mielistelivät Lehtolaa ja hänen setäkavereitaan Soda-baarissa, jotta pääsisivät hänen juttuihinsa ja valokuvakavereidensa kuviin. Nyt kun Lehtolan pöytään ei enää änkeä kukaan – ei edes kolumnien haukkujia – hän on peloissaan.
Me yli nelikymppiset sedät mediaeliitissä olemme tolaltamme. Kaipaamme aikaan, kun me juopot vanhukset saimme määrittää, miten nuoret naiset mediassa esitetään.
Saimme myös mahdollisuuden piilottaa ikääntyvät naiset kuvastosta kokonaan, mutta nyt nekin perkeleet julkaisevat kuvia itsestään hymyillen, ryppyineen kaikkineen. Vanhoina hyvinä aikoina yli 40-vuotiaat naiset kuuluivat ­lähinnä mielenterveysongelmia käsittelevään kuvastoon.

Selfieitä ottavat erityisesti nuoret naiset. Siksi selfie on pilkkasana. Kun nuoret tytöt tekevät jotain itse, se pelottaa. Emme enää voi kontrolloida heitä ja käskeä heitä katsomaan alakulmasta linssiin nöyristelevästi kuin pelokas lapsi koulukuvassa. Emme enää voi lisätä tekstiin sitaattia, ­joka vahvistaa sitä, mitä me haluamme maailmasta kertoa.
Siksi selfie on vallankumous. Siinä kuvaaja ei enää olekaan vain eliittiin kuuluvan äijän objekti, vaan itse subjekti ja objekti samaan aikaan.
Selfien ottaja päättää itse, miten haluaa tulla nähdyksi. Tytöt eivät enää kiltisti alistu muiden katseille, vaan suuntaavat spottivalot itse siihen, mitä haluavat itsestään näyttää. Kameran takana ei olekaan enää Lauri Törhönen, vaan kohde itse.
Juuri siksi selfie pelottaa vanhaa eliittiä. Aina, kun nuoret tytöt alkavat tehdä jotain, sitä pilkataan, kunnes aikuiset alkavat tehdä samaa. Harva edes muistaa, kuinka kymmenen vuotta sitten sosiaalinen media oli pilkan kohde: ”Kuka nyt haluaa nähdä, mitä minä syön aamiaiseksi”. Kunnes sosiaalisesta mediasta tulikin valtavirtaa. Ne, jotka olivat aiemmin pilkanneet Facebookia, hiipivät sinne kikkeli koipien välissä ja käyttäytyivät kuin aina olisivat olleet sen puolella.

Selfie on voimaantumista ja julkisen tilan valtaamista. Selfiet eivät ole miellyttämässä meitä.
On hienoa, kuinka paljon meikittömät kuvat keräävät tykkäyksiä, sillä ne rikkovat Jyrki Lehtolalle ja meille muille sedille suunnattuja kauneuskäsityksiä.
Hei setä, katso mitä 15-vuotiaat tytöt tekevät nyt. Pilkkaat sitä nyt, mutta teet sitä itse kymmenen vuoden päästä. Ja väität silloin seminaaripuheessasi keksineesi itse koko homman.