Sininen kirjahylly
Sininen kirjahylly

Kuukausi: tammikuu 2014

Loimi niskaan

Yksi syy kirjani Nuukaillen (Kirjapaja, 2014) taustalla oli, että nykyajan tavarakaaos ahdistaa ja kauhistuttaa – myös omalla kohdallani. Useinhan kulutuksen vastaisia palopuheita kirjoittavat sellaiset, joilla ei itsellään ole asian kanssa ongelmaa. Minä taas ymmärrän todella…

  • 4

Siipiä

Päätin lukea uudelleen myös Haahtelan Perhoskerääjän. Kun olin jo lukenut hyvän matkaa, satuin käymään pitkästä aikaa Annan blogissa. Hauska yhteensattuma, että sielläkin oli perhosiin liittyvä päivitys. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaista taulua – se…

  • 0

Haussa: pullea kummitus

Käytän Pinterestiä paljon kirjoittamisessa. Etsin lähinnä tunnelmia. Kerään Pinterestissä muutenkin kuvia, vaatteita innoitukseksi ompeluun, outoja kuvia muuten vain, taidetta sun muuta. Eräs asia vain on alkanut ärsyttää nykyajan visuaalisessa kulttuurissamme ylipäätään. On tosi vaikea löytää…

  • 0

Viime yönä havahduin siihen, että eräs pieni rakas yritti umpiunessa kotiovesta porraskäytävään. Yritti kai mennä pakoon painajaisunta. Kannoin hänet omaan vuoteeseeni, hän oli levoton, jalat polkivat, joten silitin ja pidin hänestä kiinni. Hiljalleen hän rauhottui,…

  • 1

Ihanat naiset kalliolla

Päähänpistosta luin uudestaan Joel Haahtelan romaanin Naiset katsovat vastavaloon (Otava, 2000). Olen lukenut romaanin useita kertoja aiemmin, vaikken ihan tiedäkään miksi. Periaatteessa kirjan asetelma on vähän teennäinen: eletään vuotta 1972. Ilmeisen vakavarainen nuori pariskunta, Lilian…

  • 0

Musiikista

Musiikin avulla on helpompi päästä kirjoittaessa oikeaan tunnelmaan. Moni suomalainenkin kirjailija kokoaa nykyään Spotifyhin romaaniinsa liittyviä soittolistoja, siis ihan lukijoitakin varten. Ajatus on hauska, vaikka musiikki onkin hyvin henkilökohtainen juttu, eivätkä samat biisit tai sävellykset…

  • 0

Helsinkiin

Suosittelen kaikille kaupunkisuunnittelusta ja Helsingistä kiinnostuneille Vilhelm Helanderin ja Mikael Sundmanin kirjaa Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista (WSOY, 1970). Teos on ajalle tyypillisen poleeminen, mutta myös viisas. Häkellyttävää on, että samanalaiset kuviot toistuvat vuosikymmenestä toiseen….

  • 1

Lisää lehtien lukemisesta

Ilmoitus Helsingin Sanomissa vuonna 1965 Aiempi kirjoitukseni Helsingin Sanomista kirvoitti kommentteja Facebookissa. Räväköimpien mielipiteiden mukaan HS:n artikkeleiden lukeminen ilmaiseksi selainta ja konetta vaihtamalla on varastamista. Lakipykälien mukaan näin voi toki olla, mutta olen edelleen sitä…

  • 0

Kuolema kolkuttaa

Viime aikoina useampikin ystävä on tokaissut, että haluaisi mennä runokurssille, jotta voisi lukea nykyrunoutta. Kurssit ovat tietysti aina hyväksi, mutta olen kyllä sitä mieltä, että runouden ymmärtämiseen ei välttämättä tarvita kursseja. Moni kuuntelee klassista musiikkia…

  • 0

Lukisinko lehden?

Meille ei tule sanomalehteä. Tein päätöksen jäätyäni yksinhuoltajaksi. Tilaus on liian kallis ja lehden lukeminen ennemmin ärsytti kuin innosti. Jonkin aikaa tilasin viikonlopun lehteä, mutta sekin oli aika kallista. Ja ärsytti. Joka-aamuinen lehden lukeminen on…

  • 6